Numero 6 / 2007


Valiokokouksen osanottajat kuuntelivat keskittyneesti katsausta Valion tuloksesta ja toiminnan tulevista linjauksista.


Valiokokous tarjoaa mahdollisuuden vapaamuotoiseen keskusteluun osuuskuntien hallinnon ja Valion johdon kesken. Veijo Meriläinen vas. ja Pekka Laaksonen vaihtavat ajatuksia Tuottajain Maidon Pekka Lestisen ja Milkan Per-Ole Mårdin kanssa..


Valiokokous viestitti hyvästä tuloksesta

Valion hankintaosuuskuntien joka syksyinen informaatio ja keskustelutilaisuus, Valiokokous, kokoontui Helsingissä Valion päivänä, 2. lokakuuta 2007. Toimitusjohtaja Pekka Laaksonen esitteli kokoukselle vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden tuloksen sekä linjasi Valion toiminnan tulevia painopisteitä.

Valion hallintoneuvoston puheenjohtaja Pentti Santala toivotti hankintaosuuskuntien edustajat tervetulleiksi kokoukseen todeten Valion olevan harvinaisessa tilanteessa. Kansainväliset markkinat vetävät tavaran suorastaan käsistä ja vieläpä hyvään hintaan. Hyvä tilanne on näkynyt myös tuottajahinnan nousuna, joka on enemmän kuin tarpeen maitotiloille, koska tuotantokustannukset ovat kohonneet tuntuvasti, Santala totesi.

Maailmanlaajuinen maitopula aiheuttaa EU:ssa paineita lisätä maitokiintiöitä. Tällä hetkellä maidontuotannon lisäys Euroopassa ei ole Suomelle ongelma, mutta Santala muistutti, ettei nykyinen hyvä tilanne ole pysyvää, vaan kysynnän ja tarjonnan heilahtelut jatkuvat tulevaisuudessa.

Vakaata kehitystä
Toimitusjohtaja Pekka Laaksonen esiintyi


Tekstit 6/07

Maito ja Me

Edelliset numerot

Toimitus

ensimmäistä kertaa omistajille tässä laajuudessa. Hän totesi Valion tehneen vuoden kahdeksana ensimmäisenä kuukautena hyvää tulosta, joka perustuu pitkälti maitojauheen korkeaan maailmanmarkkinahintaan.

Tulos on mahdollistanut maidon tuottajahinnan korotukset vuoden aikana. Hän totesi myös, että kotimaassa maitovalmisteiden hinnoissa on korotuspaineita, joista keskustellaan loppuvuodesta kaupan kanssa käytävissä hintaneuvotteluissa.

Laaksonen tähdensi pitkäjänteisyyttä linjatessaan Valion toiminnan kehittämistä. Yritys on pidettävä sellaisessa kunnossa, että se pystyy suhdanteista riippumatta tekemään tulosta myös vaikeina aikoina.

Kotimaassa Valion tavoitteena on markkinaosuuden vahvistaminen laajalla tuotevalikoimalla, vahvalla brändillä ja asiakaslähtöisellä toiminnalla. Tähdellistä on Valion brändiarvon kasvattaminen omaehtoisella tuotteiston ja palvelujen kehittämisellä.

Lähialueilla tärkein markkina on Venäjällä, jossa Valio hakee liiketoiminnan kasvua koko maassa rasvoilla ja juustoilla ja tuoretuotteilla lähinnä Pietarissa ja Moskovassa.

Laaksosen mukaan Venäjällä tavoitteena on löytää uusia menestystuotteita Violan ja Oltermannin lisäksi ja yltää niillä merkittäviin markkinaosuuksiin. Suuri markkinaosuus tuo näkyvyyttä, tasaista kysyntää ja vaikutusmahdollisuuksia hinnoitteluun. Valio rakentaa Venäjällä paikallista tuotantoa. Moskovan lähistölle nousee sulatejuustotehdas ja asiakaspalvelukeskus.

Laaksosen mukaan kehittämiskohteita Valiossa ovat myös tuotannon, toimitusten ja palvelukonseptien tehokkuus ja joustavuus sekä Valion terveys- ja hyvinvointituotteiden konseptien maailmanlaajuinen kaupallistaminen. Lisäksi tulevat arvioitaviksi juustoteollisuuden kehittämistarpeet.

Eettisyys ja terveys nousussa
Oman toimialansa näkymiä kokoukselle esittivat Valion liiketoimintojen johtajat Annikka Hurme, Arto Tikkanen ja Veijo
Meriläinen.

Valion Tuoretuotteista ja Kotimaan myynnistä ja markkinoinnista vastaava johtaja Annikka Hurme totesi Valion haasteeksi tarjota tuotteistollaan vaihtoehtoja kuluttajien vaihteleviin toivomuksiin.

Kuluttajat arvostavat ruuassa arjen hyvinvointia ja toisaalta nopeutta ja herkuttelua. Näihin tarpeisiin vastaavat mm. Valion laaja perustuotteiden valikoima, Vanilla herkuttelutuotteet ja Play välipalajuomat ja juotavat Valiojogurtit. Nousevia megatrendejä ovat eettisyys ja luomu, joka tasaisen kauden jälkeen on maitotuotteissa kääntynyt hienoiseen nousuun sekä terveys ja hyvinvointi. Kuluttajat haluavat helppoja, terveyttä edistäviä ratkaisuja mm. vastustuskyvyn vahvistamiseen, sydänterveyteen, ikääntymiseen ja painonhallintaan. Tähän kysyntään Valion tuotteistossa vastaavat mm. Gefilus, Evolus, A+, A+ express, Pro-Feel ja lisää on tulossa.

Hurmeen mukaan yksi Valion tuotteiston kehittämisen haasteista on lisäarvotuotteiden osuuden kasvattaminen, mikä varmistaa liikevaihdon kasvua sekä perustuotteiden ja lisäarvotuotteiden kustannustehokas yhdistäminen.

Valion tuottajille maksama kausihinta
nousee kolme senttiä

Valion maidon tuottajahinta nousee vuoden vaihteessa kolmella sentillä. Valio maksaa Valio-ryhmän maidontuottajille vuoden 2008 tammi-huhtikuussa viisi senttiä enemmän vastaanotetulta maitolitralta kuin vastaavana aikana tänä vuonna. Tämän vuoden alussa kausihinta nousi yhdellä sentillä ja viimeisin kahden sentin korotus astui voimaan lokakuun alussa. Uusi korotus mukaan lukien tuottajahinta on noussut vuoden aikana noin 16 %. Valion hallitus vahvisti tuottajamaidon hinnan korotuksen kokouksessaan 5. marraskuuta 2007.

 

 alkuun Tekstit 6/07| Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus