Numero 6 / 2007


Tekstit 6/07

Maito ja Me

Edelliset numerot

Toimitus


Hyvää itsenäisyyden 90-vuotispäivää

Maidontuotanto on kääntynyt laskuun samalla, kun maitopula maailman markkinoilla nostaa tuotteiden hintoja. Kohtuullisen hyvän rehukesän jälkeen kannattaa korjattu sato hyödyntää täysillä ja antaa maitoa tulla tankin täydeltä. Valion hallitus teki päätöksen nostaa maidon tuottajahintaa ensi vuoden alusta. Se tuo tervetulleen lisän maitotiliin ja toivottavasti kannustaa epäröiviä jatkamaan maidontuotantoa.

Totta on, että tuotantokustannukset ovat nousseet eikä tuottajahinnan korotus suinkaan tipahda suoraan maidontuottajan kukkaroon. Hinnan korotus on kuitenkin selkeä signaali siitä, että maitoa tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa. Maidolle on kysyntää eikä sitä noin vain voi korvata, kun puute iskee.

Elintason noustessa kuluttajat ovat myös entistä valistuneempia ja valmiimpia maksamaan laadukkaasta ruuasta ja sitä suomalainen maito tunnetusti on.

Lähestymme itsenäisyyspäivää. Suomi juhlii itsenäisyytensä 90-vuotisjuhavuotta ME! tunnuksin. Me-henki ja yhteistyö ovat vieneet Suomea ja suomalaisia pitkälle, ei vähiten maitoalalla. Emme voi pullistella suuruudella vaan luottaa työhömme, taitoihimme ja tietoihimme. Menestys on omissa käsissämme. Me-hengellä me itsenäiset, itsepäiset ja innovatiiviset suomalaiset puskemme eteenpäin myös tulevaisuudessa.

On aika nostaa lippu salkoon, sytyttää kynttilät ikkunalle ja olla kiitollinen hyvästä, turvallisesta ja tasavertaisesta kotimaasta.

Tämä numero on viimeinen, jonka Maito ja Me -lehden ulkoasusta vuodesta 1992 vastannut Seppo Vartiainen Pellervon Julkaisupalveluista tekee. Kuudentoista vuoden yhteistyö on aina sujunut luotettavasti ja hyvässä hengessä. Kiitämme Seppoa lämpimästi yhteistyöstä ja toivotamme antoisia eläkevuosia.

Hyvää itsenäisyyspäivää sekä joulun odotusta Maito ja Me –lehden lukijoille!

28. marraskuuta 2007

AINO MURTOMAA-NISKALA
Päätoimittaja

 alkuun Tekstit 6/07| Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus