Numero 6 / 2005


FT Touko Perkon kirjoittama Valion satavuotishistoria "Valio ja suuri murros" julkistettiin 2. syyskuuta 2005 Helsingissä. Valioryhmän maidontuottajat ja henkilökunta saavat teoksen lahjaksi alkusyksyn aikana.


Satavuotishistoria ilmestyi

"Valio ja suuri murros"
kertoo selviytymistarinan

Valion satavuotisjuhlavuoden kunniaksi ilmestyi FT Touko Perkon kirjoittama historiateos "Valio ja suuri murros". Teoksen painopiste on viimeisen 25 vuoden tapahtumissa, jotka ovat olleet suuren muutoksen ja sopeutumisen aikaa niin suomalaisessa yhteiskunnassa kuin Valiossa ja koko osuusmeijerikentässä.

Valion pitkään historiaan mahtuu sekä vaikeuksia että menestystä. 

Toisen maailmansodan jälkeinen sääntelytalous vahvisti Valion asemaa. Valio ja osuusmeijerit kehittyivät suljetussa taloudessa tiukkojen tuontirajoitusten, vientitukien ja tulonjakopolitiikan suojissa vakavaraisiksi yrityksiksi.


Tekstit 6/05

Maito ja Me

Edelliset numerot

Toimitus


Sääntelytalouden purkaminen ja kilpailunrajoituslaki pakottivat Valion uudistamaan yritysrakenteitaan 1990-luvun alkupuolella. Osuusmeijerien keskusosuuskunnasta tuli osakeyhtiö, joka otti hoitaakseen tuotteiden valmistuksen ja markkinoinnin osuusmeijereiltä.

Suomen liittyminen EU:n jäseneksi 1995 avasi kotimarkkinat kansainväliselle kilpailulle ja vientitukien väheneminen jatkui entisestään. Tilannetta vaikeutti meijerikentän hajaannuksen aiheuttama kiristynyt kilpailu kotimarkkinoista. 

Valio ja osuusmeijerit selviytyivät markkinatalouden kovassa koulussa historian kirjoittajan mukaan vähintään kohtuullisesti. Valio pystyi uudistamaan rakenteitaan ja toimintatapojaan niin, että se on menestynyt sekä kotimarkkinalla että valitsemillaan kansainvälisillä markkinoilla.

Menestyksestä kertoo sekin, että kilpailuviraston tiukka ylijohtaja, Matti Purasjoki, luonnehti Valiota mallioppilaaksi siinä joukossa, joka joutui sopeuttamaan toimintansa markkinatalouden ja uudistuneen kilpailulainsäädännön asettamiin reunaehtoihin. 

Viime vuosikymmenen kiintoisiin tapahtumiin kuuluvat myös selvitykset Valion ja ruotsalaisen meijeriyritys Arlan yhteistyömahdollisuuksista ja jopa fuusiosta. Valion isännät lopulta päättivät hylätä ruotsalaisen yhteisyrityksen mallin perusteluina vähäisiksi arvioidut taloudelliset hyödyt. 

Touko Perko keskittyy historiateoksessa vuoden 1980-jälkeiseen suuren murroksen aikaan. Lisäksi hän selvittää muutamia Valion historian pitkiä linjoja kuten vientiä ja kansainvälistymistä, Valiota osana suomalaisuutta, monopoliahdistusta sekä tutkimusta ja tuotekehitystä, jonka perustan loi Valion tutkimusta 50 vuotta johtanut akateemikko ja nobelisti A. I. Virtanen.


 

 

 alkuun Tekstit 6/05 | Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus