Numero 6 / 2005


Tekstit 6/05

Maito ja Me

Edelliset numerot

Toimitus


Historia opettaa 

Valtaosa Valioryhmän maidontuottajista ja henkilökunnasta on jo saanut käsiinsä filosofian tohtori Touko Perkon kirjoittaman Valion satavuotishistoriateoksen "Valio ja suuri murros". Ne, jotka vielä odottelevat omaa kappalettaan tulevat saamaan sen alkusyksyn aikana.

Yli 450-sivuinen, liki 2 kiloa painava teos kannattaa jokaisen lukea. Ensinnäkin se on elävästi ja juohevasti kirjoitettua historiaa, josta pölyinen paperin maku on kaukana.

Toiseksi, kirjassa avautuvat taustat monille lähihistorian päätöksille, sellaisetkin, joista tapahtuma-aikana ei ole välttämättä tohdittu julkisuudessa kertoa.

Kolmanneksi, kirja hahmottaa oivallisesti sen valtavan laajan toimintaympäristön eri tekijöineen ja muutoksineen, joita Valion, osuusmeijerien ja maitotilojen on pystyttävä ennakoimaan ja hallitsemaan kehittäessään ja pyörittäessään toimintaansa myös vastaisuudessa.

Teos painottuu Valion satavuotisen historian viimeiseen neljännekseen. Jos toimintaympäristö on aiemminkin mullistunut mm. sotien ja teknologian kehityksen ansiosta, muutosvauhti on sen kuin kiihtynyt. Suljetun talouden sääntelyjen purku, sopeutuminen kilpailunrajoituslain säädöksiin, kotimarkkinoiden avautuminen kansainväliselle kilpailulle ja kansainvälistymisen vaatimukset ovat edellyttäneet Valiolta ja meijerikentältä rakenteiden ja tehtävänjaon uudelleen järjestelyjä. Tästä punnerruksesta Valioryhmä on selvinnyt vähintäänkin kohtuullisesti ellei peräti hyvin. Maitomarkkinan ykkösbrändi Suomessa ja Euroopan parhaisiin lukeutuva tuottajahinta puhuvat puolestaan. 

Muutosvauhti ei osoita laantumisen merkkejä. Menestyäkseen yrityksen on edettävä askelen edellä muita. Tässä Maito ja Me -lehdessä kerromme, että Valioryhmä rakentaa tulevaisuutta mm. tehostamalla Valio brändin voimaa kotimarkkina-alueella, vahvistamalla läsnäoloaan meille tärkeällä Venäjän markkinalla, verkottumalla kilpailuetua lisäävien kumppanien kanssa ja panostamalla tutkimuksen ja tuotekehityksen avulla uusiin innovaatioihin.

14. syyskuuta 2005
AINO MURTOMAA-NISKALA
Päätoimittaja

 alkuun Tekstit 6/05 | Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus