Numero 6 / 2003


Sisältö

Maito ja Me

Edelliset numerot

Toimitus

Eeva Brofeldt  

Kesäkelit keikuttivat maidontuotantoa

Jokunen vuosi sitten osuuskunnan tuotantoneuvoja totesi kesähelteiden jälkeen, että meidän "Euroopan paras" maidon laatumme on pitkälti sääolojemme ansiota. Kun sää muuttuu kuumaksi, lähenee suomalaisen maidon laatu muuta Eurooppaa. Kuluneen kesän jälkeen on pakko olla samaa mieltä. Ajattelemme, että hellekaudet ovat vain lyhyitä poikkeustilanteita, emmekä varaudu torjumaan ennalta kuumuudesta aiheutuvia ongelmia.

Valioryhmän tasolla seuraamme ensisijaisesti II-luokan maidon määrän muutoksia, sillä ne ovat todella suuri riski maitovalmisteiden laadulle. Kakkosluokan maito ei täytä myöskään elintarvikevaatimuksia, joten maidon vastaanotto keskeytetään hyvin nopeasti, mikäli tila ei pysty laatua korjaamaan.

Toisen luokan maitoa oli elokuussa edellisvuoden vastaavaa ajankohtaa selvästi enemmän, vaikka alkuvuonna tilanne olikin edellisvuotta parempi. Maidon laatua heikensivät ensisijaisesti solut, joiden takia 0,54 % maidosta meni II-luokkaan. Maidon bakterologinen laatu pysyi kuitenkin hyvänä ja sillä perusteella vain 0,06 % maidosta oli toisessa luokassa.

Jäähdytys tiukilla

Yli 6 mutta alle 11-asteista maitoa on lupa ottaa maitokuormaan vain poikkeustapauksissa, ja silloinkin on edellytyksenä, ettei maitokuorman lämpötila nouse yli 6 asteen. Tällä erikoisluvalla mahdollistetaan maidon keräily välittömästi lypsyn jälkeen myös niiltä tiloilla, joiden tilasäiliön jäähdytysteho on heikko. Jos tilasäiliön tehot ovat kohdallaan, kolmen lypsykerran 2 - 3 -asteinen maito toimii kylmäpuskurina, eikä maidon lämpötila neljännen lypsykerran aikana nouse kuuteen asteeseen, mikäli jäähdytys käynnistetään heti lämpimän maidon virtauksen alettua. Näitä kuuden ja kymmenen asteen välillä olevia poikkeustapauksia oli heinäkuussa yli 4 000 kappaletta. Tähän määrään mahtuu muitakin kuin heti lypsyn jälkeen noudettuja "poikkeustapauksia".

Yli 10-asteisia maitoja, jotka lainsäädännönkin perusteella pitää jättää tilalle, oli lähes 300 kappaletta. Osa näistä menee keräilyautojen virheellisen lämpötilamittauksen piikkiin, mutta lämpimiä tilamaitojakin tähän määrään mahtuu. Keräilyautoissa maitopumput pysähtyvät automaattisesti maidon lämpötilan ylittäessä kymmenen astetta. Automatiikan reagointi on sen verran hidasta, että muutamia litroja maitoa ehtii kuitenkin virrata keräilysäiliöön.

Maito väheni

Vaikka tilamaitojen lämpötilat olisivatkin alle 6-astetta, kertautuu niiden parinkin asteen nousu maitokuormien lämpötiloihin. Suorassa auringon paahteessa keräilyautojen maitosäiliöiden eristyskyky on äärirajoillaan ja maito lämpenee asteen pari keräilyn aikana. Helteellä jokaisen maitoketjussa toimijan tulisikin omalta osaltaan tehdä kaikkensa, jotta maidon lämpötila pysyisi reilusti sallittujen ylärajojen alapuolella. Tilamaidon lämpötilasta vastuu on yksiselitteisesti maidontuottajilla ja kuormien lämpötiloista keräilyautojen kuljettajilla. Tilasäiliöiden ja keräilyautojen huolloista ja keräilyautojen pesuista vastaavat puolestaan luovat vastuuhenkilöille toimintaedellytykset.

Lehmät kärsivät helteestä kuten hoitajansakin. Paitsi maidon solupitoisuuden nousuna, lehmien uupuminen näkyi noin 2 prosenttia viimevuotista alhaisempina maitomäärinä. Myös maidon koostumus muuttui. Valkuaispitoisuus oli elokuussa noin 3 prosentin sadasosaa alle edellisvuoden, kun taas rasvapitoisuus ylitti saman verran edellisvuoden tason.

Kirjoittaja on Valion alkutuotantojohtaja.

 alkuun Sisältö | Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus