Numero 5 / 2009


Kuva Vesa Laitinen.

Eeva Brofeldt

Maitoalan epävakaisuus ei saa viedä uskoa tulevaisuuteen

Ei ole mitään syytä menettää uskoaan maitoalan kannattavuuteen, vaikka hintaheilahtelut ovatkin tulleet jäädäkseen. Lähitulevaisuus on maitoalalla haasteellinen, mutta pitemmän aikavälin ennusteiden mukaan maitovalmisteiden kysyntä lisääntyy, mahdollisesti jopa niin paljon, että tuotannolla tulee olemaan vaikeuksia vastata maailmanlaajuisen kysynnän kasvuun.

Euroopassa tuottajamaidon keskimääräinen, tueton litrahinta, on vajaan kymmenen vuoden aikana sahannut vuosittain kausihinnan tahdissa reilun neljän sentin haarukassa. Kauden ylin hinta oli ylimmillään yli 34 senttiä ja se laski vuosi


Tekstit 5/09

Maito ja Me

Edelliset numerot

Toimitus

vuodelta alaspäin niin, että alin kausihinta oli lopulta vain 25 sentin tasoa. Sitten vuoden 2007 lopulla hinta yhtäkkiä pomppasi ennenäkemättömän korkealle, yli 39 senttiin. Lähes saman tien alkoi jyrkkä syöksy, joka puolentoista vuoden kuluttua päättyi tämän vuosituhannen alhaisimpiin lukemiin, noin 24 sentin tasolle. Pohjakosketuksen jälkeen EU:n keskimääräinen tuottajahinta on hivuttautunut hieman ylöspäin ja on nyt 27 sentin tuntumassa. Jatko jääkin ennustusten varaan.

Yksittäisten meijeriyritysten tasolla, tai maatasolla, miten nyt asiaa halutaankin tarkastella, maksukyky on vaihdellut keskiarvosta ylös- tai alaspäin. Ääriarvoja on mukava kauhistella ja niinpä meilläkin puheet ovat usein kääntyneet mm. Latviassa ja Liettuassa maksettuihin alle 20 sentin litrahintoihin. Monessa muussakin maassa tuottajamaidon hinta romahti niin alas, ettei sillä pystytty kattamaan maidon tuotantokustannuksia, siitäkään huolimatta, että myös tuotantopanosten hinnat tulivat alaspäin.

Toisaalta – tilanteessa, jolloin maidon hinta oli huipussaan, saattoi joillekin maitotiloille, korkeista tuotantopanosten hinnoista huolimatta, jäädä hieman yritysvoittoakin.

Suomessa vuosituhat aloitettiin hieman yli 35 sentin litrahinnalla. Hinta nousi tasaisesti reiluun 37 senttiin ja notkahti sentin verran vuosikymmenen puolivälissä. Alkoi uusi nousu, joka saavutti huippunsa vuonna 2008, jolloin hinta oli ennätykselliset 44,6 senttiä. Siitä on tultu alaspäin, mutta ei lähellekään Euroopan keskimääräistä tasoa. Tämä hintaero on ollut tarpeen, sillä Suomessa maidon tuotantokustannukset, ovat useita Euroopan maita korkeammat. Kuluvan vuoden hinta päätynee suunnilleen vuoden 2007 tasolle.

Maitoalan tulevaisuusseminaarissa Rabobankin Marina Rebello piti hintavaiheluiden jatkumista ja niiden merkitystä maitoalalle suurena ja hän otsikoi esityksensäkin: Epävakaisuus on tosiasia tänään ja huomenna (vapaa käännös otsikosta Volatility is the New Reality). Rebellon mukaan väistämättä jatkuvaa epävakautta aiheuttavat ennalta arvaamattomat säätilan muutokset, jotka saattavat romahduttaa maitomääriä vahvoilla maidontuotantoalueilla kuivuuden tai tulvien takia. Mutta suurimpia epävakauden aiheuttajia ja ylläpitäjiä ovat kuitenkin ihmiset, sillä juuri ihmisten käyttäytyminen on sekä ”markkinavoimien” että ”poliittisten päätösten” taustalla.

Maitotiloilla epävakaus näkyy tuottajahintojen ja tuotantopanosten hintojen nopeina ja merkittävinä vaihteluina. Tilan talouden hallitseminen edellyttää entistä huolellisempaa paneutumista rahatalouden hoitamiseen. Muiden töiden lisäksi siihenkin pitää varata aikaa ja sellaisia työkaluja, joiden avulla selviää missä kohtaa hintaheiluria ollaan menossa ja joita voidaan käyttää tulevaisuuden rahavirtojen ennakoimiseen. Esityksensä Rebello päätti vanhaan totuuteen: ”Säästä hyvinä aikoina huonojen aikojen varalle.” Lämmin kiitos kaikille Valioryhmän maidontuottajille kuluneen vuoden uurastuksesta!

Toivotan kaikille lukijoille Rauhallista Joulunaikaa ja Onnellista Uutta Vuotta!

 

 alkuun Tekstit 5/09| Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus