Numero 5 / 2008


Tekstit 5/08

Maito ja Me

Edelliset numerot

Toimitus


Terveisiä Kainuusta

Suomen kesä näytti oikullisuutensa. Säilörehua tehtiin sadepäivien välissä ja välillä sateen yllättämänäkin. Näissä olosuhteissa pelissä on rehuntekijän kaikki taito, jotta talteen saadaan tuottavaa ja maittavaa rehua. Sateen kastelemia karhoja korjanneet jännittävät nyt rehuanalyysien tuloksia, joihin tulevan talven ruokintasuunnitelmat perustuvat. Kyseessä on pitkälti sisäruokintakauden tulos.

Sadekesän rehuissa voihapporiski kasvaa. Voihappoitiöt maidossa ovat hankala laatuongelma juustonvalmistukselle aiheuttamiensa tappioiden vuoksi. Tuottajalle maidon itiöpitoisuus kertoo rehun laadusta samantapaista viestiä kuin soluluku eläinten terveydestä. Itiöiden ja solujen korkeat pitoisuudet maidossa eivät merkitse pelkästään maidon laadun heikkenemistä, vaan ennen kaikkea maidontuottajan tilipussin ohenemista.

Hyvällä navettatyöskentelyllä voi heikonkin rehun kanssa selvitä ilman voihappo-ongelmaa, mutta maidontuotannon taloutta heikko rehu rassaa väistämättä. Siksi rehun laatuun kannattaa satsata.

Tässä lehdessä kerrotaan kahdesta kainuulaisesta maitotilasta, joilla säilörehua hyödynnetään ruokinnassa onnistuneesti. Kainuussa vilja ei menesty läheskään kaikkialla. Useimmilla tiloilla nurmirehu on ainoa kotoinen rehu, ja siitä on opittu ottamaan kaikki hyöty irti. Kasvukausien vaihteluista huolimatta kehityksen suunta näkyy selvästi kummallakin tilalla. Säilörehun käyttö on tehostunut vuosi toisensa jälkeen. Kun säilöntälaatu on hyvä ja rehu sulavaa, lehmä pystyy käyttämään sitä suuria määriä.

Maataloutta pitkään seurannut asiantuntija totesi eräässä tilaisuudessa, että tutkimustuloksia ja taloudellisia laskelmia lähemmin tarkastelematta käytäntö näyttää siltä, että kovinta tulosta tekevät ne maitotilat, joilla kotoisen rehun satotaso ja laatu ovat korkeat. Niin yksinkertaista se on, hän sanoi. Mene ja tiedä, ainakin asiaa kannattaa miettiä.

24. syyskuuta 2008
Aino Murtomaa-Niskala
Päätoimittaja

 alkuun Tekstit 5/08| Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus