Numero 5 / 2008


Johtaja Veijo Meriläisen mukaan maitoalan avainkysymys on saada nuoret jatkamaan maidontuotantoa. Alan omien toimien lisäksi tarvitaan kannustavaa maitopolitiikkaa.
Kuva Nina Dodd

Aino Murtomaa-Niskala
Maidontuotannolla hyvät näkymät

Maidontuotannon näkymät tulevaisuuteen ovat hyvät. Näin sanoo Valion ulkomaan toiminnoista ja innovaatiosta vastaava johtaja Veijo Meriläinen. Maidosta maksetaan nyt hyvää hintaa, ja maailmanlaajuinen markkinakehitys näyttää
kysynnän kasvun jatkuvan. Markkinat vetävät edelleen siihen malliin, että hän kannustaa tuottamaan maitoa täysillä.

ProAgria Maito -valmennuspäivillä elokuun lopussa puhuneen Meriläisen mukaan suomalaisen maidon tulevaisuus näyttää hyvältä.

– Jatkoa ajatellen on myös rohkaisevaa todeta, että olemme pohjoisen vaikeista olosuhteista


Tekstit 5/08

Maito ja Me

Edelliset numerot

Toimitus

huolimatta pärjänneet hämmästyttävän hyvin EU-ajan muutoksissa. Onnistuminen ei ole sattumaa. Sen eteen on tehty paljon työtä sekä maatiloilla että Valiossa. Markkinatalouteen siirtyminen on tarkoittanut jatkuvaa sopeutumista muutoksiin.

– Juuri nyt tilanteet vaihtuvat nopeammin kuin koskaan. Maidon kysyntä kasvaa. Kysynnän seurauksena tuottajahinta nousi viime vuonna jyrkästi ja osassa Eurooppaa on jo kääntynyt laskuun. Tuotantokustannukset ovat myös nousseet huimasti ennen kaikkea panoskustannusten nousun seurauksena.

Meriläisen mukaan suomalaisen maidontuotannon vahvuus on tuottajien omistama meijeriteollisuus ja markkinointi. Teollisuus saa maitoa suhteellisen vakaasti verrattuna esimerkiksi etelänaapuriimme Viroon, jossa maidonhankintasopimuksia tehdään jopa kolmen kuukauden jaksoilla.

Valion tutkimus ja tuotekehitys on onnistunut tuottamaan kuluttajien haluaman tuotevalikoiman mukaan lukien lisäarvotuotteet kuten laktoositon maito ja maitotuotteet, jotka luovat uutta kysyntää Suomessa ja muualla. Hyvä yhteistyö kaupan kanssa ja kaupan sitoutuminen kotimaisiin tuotteisiin sekä kuluttajien luottamus Valio brändiin pitää Valion tuotteet kaupan valikoimissa.

Meriläinen tähdentää Venäjän markkinoiden olevan Valiolle suuri mahdollisuus. Vaurastuneella Venäjällä on kysyntää laadukkaille maitovalmisteille, mutta maan oman maatalouden kehittyminen kestää hänen arvionsa mukaan vielä pitkään.

Jatkuvuus varmistettava

Valion perustehtävä on omistajatuottajiensa toimeentulon varmistaminen. Tuotantokustannusten nousun kompensoimiseksi Valio on korottanut maitovalmisteiden hintaa ja sitä kautta pystynyt nostamaan maidon tuottajahintaa.

Meriläinen muistuttaa, että Valio tienaa maidon hinnan markkinoilla, joilla kilpailevat myös meitä alhaisemman tuottajahinnan toimijat. Hyvä hintataso lisää väistämättä tuontia ja kilpailua. Maidontuotannon kilpailukyvyn ylläpitämiseksi on tärkeää, että maidon tuotantokustannuksissa päästään nykyistä lähemmäksi eurooppalaista tasoa. Samalla valmistaudutaan kiintiöiden poistumiseen vuonna 2015.

Meriläisen mukaan avainkysymys on miten saamme nuoret jatkamaan maidontuotantoa. Alan omien toimien lisäksi siihen tarvitaan kannustavaa maitopolitiikkaa muun muassa tuotanto- ja investointitukien sekä lomituksen kehittämiseksi.

Hän muistuttaa, että maito on Suomen maaseudun selkäranka. Koko maassa maidon osuus maatilojen myyntituloista on keskimäärin 45,9 prosenttia.

– Jos maito notkahtaa, notkahtaa väistämättä myös maaseudun elinvoima. Nyt tarvitaan koko maitoalan ja sen sidosryhmien yhteistä tahtoa ja ponnistusta maidontuotannon toimintaedellytysten kehittämiseksi ja maitotilojen tulevaisuuden varmistamiseksi, Meriläinen sanoo.

 alkuun Tekstit 5/08| Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus