Numero 5 / 2008


Antti Rauhamaa on Valion hallituksen puheenjohtaja.

Antti Rauhamaa
Valio onnistui toteuttamaan tuottajatavoitteen

Maidontuottajan sadonkorjuukiireet alkavat olla päätöksessä. Kuluneen kesän haasteita oli löytää oikeat korjuuhetket karjan eväille tulevaksi talveksi. Säät olivat vielä hyvin erilaisia maan eri osissa. Toisaalla on kärsitty liiasta vedestä, toisaalla kuivuudesta. Kasvukauden lämpösumma jäi pieneksi. Olen juuri puinut viljaa, jonka kasvuajaksi on laskettu 95 kasvupäivää.


Tekstit 5/08

Maito ja Me

Edelliset numerot

Toimitus

Sato valmistui puitavaksi vasta, kun kylvöstä oli kulunut 125 päivää. Viljelijät ovat aina luonnon armoilla, mutta eiköhän pääosin lypsäjillä ole rehua riittävästi koossa seuraavaan kesään asti. Ja optimistina odotan hyvää tulevaa kesää 2009.

Valio on onnistunut hyvin strategiansa tärkeimmässä osiossa: tavoitteena on maksaa maidosta parhaiden eurooppalaisten osuustoiminnallisten meijeriyritysten tasoista tuottajahintaa. Ero eurooppalaisiin tuottajahintoihin on nyt ainakin samaa tasoa kuin runsas vuosi sitten, mahdollisesti suurempikin.

Tavoitelluille hinnankorotuksille on saatu ymmärrystä kaupassa. Hinnankorotusten ajoitus osui myös hyvin kohdalleen, myöhemmin se olisi tuskin enää ollut mahdollista – ainakaan tämän tasoisena. Valion myynnille ja markkinoinnille suurkiitos onnistumisesta ja kovasta työstä kauppoja tehtäessä.

Tällä kertaa on hinnankorotusten aika ohi, ja tärkeintä on puolustaa saavutettua hintatasoa. Tuontipaineet varsinkin juustoissa ovat kovat eikä Suomesta vietävistä maitotuotteista ole saatavissa huippuhintoja kuten viime syystalvella. Maidontuotanto on Euroopassa kasvanut vajaan prosentin vuoteen 2007 verrattuna. Jos tuleva taantuma ei vähennä kulutusta merkittävästi, eikä varsinkaan juuston kulutusta, maidosta ei tule olemaan suurta ylitarjontaa.

Huomio on nyt kiinnitettävä kustannustasoon, joka toivon mukaan alenee myös taantuman ansiosta. Muutamia positiivisia merkkejä on jo näkyvissä. Öljyn hinta on voimakkaasti laskenut huipustaan, jopa Suomessa, vaikka täällä reagoidaankin hitaasti maailmanmarkkinoiden hinnanlaskuihin.
Myös rakennuskustannusten aleneminen on selvää. Rakentajakapasiteettia alkaa olla vapaana, ja materiaalipuolella tarjonta ylittänee kysynnän omakotirakentamisen ja yritysten investointien hiipuessa.

Nykyistä Suomen hallitusta muodostettaessa kehuin tämänkin lehden palstalla hallitusohjelmaa maatalouden osalta. Ohjelma lupaa konkreettisesti nostaa viljelijöiden tulotasoa. Tähän mennessä mitään näkyvää ei ole saatu aikaan. Toiseen suuntaan on kyllä toimittu esimerkiksi myymällä Kemira GrowHow Yaralle. Aikanaan Kemirakin käytti monopoliasemaansa hinnoittelemalla suomalaiset lannoitteet varman päälle. Yaran hinta- ja markkinointipolitiikka on vielä paljon monopolisempaa. Suomen valtio käyttää lannoiteteollisuuden myynnistä saamansa rahat, ja Yara maksattaa suomalaisella talonpojalla kauppahinnan muutamassa
vuodessa. Hallitusohjelman toteuttamisen aika olisi nyt käsillä. Eduskunnalla on näytön paikka huolehtia, että valtion taholta lupaukset lunastetaan.

Hyvää syksyä kaikille maidon parissa työskenteleville!

Antti Rauhamaa

 alkuun Tekstit 5/08| Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus