Rehutohtorin vastaanotto

MMT Juha Nousiainen vastaa Rehutohtorin vastaanotolla lypsykarjan ruokintaa koskeviin kysymyksiin.
Lähetä kysymyksesi Maito ja Me -lehden toimitukseen os. Maito ja Me, PL 10, 00039 Valio.
Toimituksen sähköpostiosoite: maitojame@valio.fi ja puh. 010 381 2045.

Turvasta valuu limaa

Mikä merkitys ureatuloksella on, kun se on reilusti yli 40. Maitotuotos on hyvä. Mitä haittaa ureasta voi olla? Mikä neuvoksi, pitäisikö vähentää tiivisteen syöttöä?

Hyvä tuotos

Maidon ureapitoisuus kuvaa lähinnä lehmien rehuannoksen valkuaispitoisuutta. Teoriassa rehuannoksen energiapitoisuus suhteessa valkuaispitoisuuteen vaikuttaa lisäksi maidon ureapitoisuuteen. Käytännössä lehmien rehuannoksen energiapitoisuus vaihtelee kuitenkin niin vähän, että sillä ei ole kovin paljoa merkitystä, ja siksi rehuannoksen valkuaispitoisuuden vaihtelu on ratkaisevin tekijä maidon ureapitoisuuden taustalla. Monesti säilörehun valkuaispitoisuus aiheuttaa selkeimmät maidon ureapitoisuuden vaihtelut. Jos säilörehun valkuaisen laatu on huono, jota kuvaa ammoniakkipitoisuus, nousee urea hieman nopeammin. On huomattava, että myös ns. ohitusvalkuainen lisää maidon ureapitoisuutta.

Maidon ureapitoisuuden tavoitearvo voidaan asettaa monenlaisilla kriteereillä. Pötsin typpitaseen (PVT) kannalta minimi urea-arvo on noin 16 mg/ dl. Tätä voidaan pitää ehdottomana miniminä, jonka alle ei kannata mennä. Jos asetetaan tavoite maksimaalisen maitotai valkuaistuotoksen perusteella, voisi se olla jopa 35-40 mg/ dl. Tämän yläpuolelle ei kannata mennä. Myös lehmien tiinehtyminen voi alkaa huonontua jos urea on siemennyksen aikoihin yli 35-40 mg/dl. Valkuaisen hyväksikäyttö huononee suoraviivaisesti ureapitoisuuden noustessa, eli tämän suhteen optimiarvoa ei voida asettaa, vaan urean nousu johtaa aina hyväksikäytön huononemiseen. Jos em. kriteereistä tehdään kompromissi, voidaan tasoa 25 mg/dl pitää jonkinlaisena optimina. Monilla taso on tätä korkeampi, koska tuotos halutaan pitää korkealla.

Jos urea on hyvin korkea, kuten kysyjän tapauksessa, saattaa siitä seurauksena olla huonompaa tiinehtymistä. Lisäksi lehmän elimistö rasittuu kun ylimääräinen typpi poistetaan elimistöstä ureana lähinnä virtsaan, ja tämä vaati myös hieman rehuenergiaa, joka on pois tuotannosta. Lisäksi seurauksena on lannan liukoisen ja helposti haihtuvan typen määrän lisääntyminen. Mutta välttämättä korkeasta ureasta ei siis seuraa mitään näkyvää. Jos ureapitoisuutta haluaa laskea, on helpoin tapa vähentää valkuaisrehun määrää ruokinnassa. Samalla on tietysti seurattava tuotosta, ja ellei oleellista laskua tapahdu on muutos ollut järkevä. Yleensä lisävalkuaisen riittävä taso on noin 2-2,5 kg/pv rypsirehuksi laskettuna. Jos korkea urea johtuu säilörehun korkeasta raakavalkuaispitoisuudesta, ei sille voi nopeasti tehdä mitään. Säilörehun osalta tulee huolehtia siitä, että pelto tuottaa runsaasti satoa, jolloin suhteellisen aikaisinkin korjattaessa raakavalkuainen on kohtuullisissa rajoissa. Säilörehun raakavalkuainen 12-14% kuiva-aineessa riittää lehmän kannalta, mutta korjuupäätös tulee tehdä ensisijassa D-arvon perusteella.