Numero 5/2007,  26. syyskuuta


Pekka Laaksonen aloitti elokuussa Valion toimitusjohtajana. Kuva Seppo Haavisto


Me maidontuottajat -palstalla esiintyvät tällä kertaa kaikista Valion 11 280 maidontuottajasta valtimolaisperhe Jukka Hakkarainen, Maarit Honkasaari ja heidän lapsensa Inka ja Pyry. Kuvasta puuttuvat vanhimmat lapset Anssi ja Enni.
Kuva Jaakko Pikkarainen


Maitolähettiläs Hanna Haponen (vas.), taitoluistelija Kiira Korpi ja alppihiihtäjä Tanja Poutiainen jakoivat kortteja Farmarissa Valion osastolla. Kuva Johanna Sorila


Valion Alkutuotanto on mukana Kone-Agriassa, joka on maatalouskoneiden ja -tarvikkeiden erikoisnäyttely Jyväskylässä 24.-27. lokakuuta.
Lue lisää »

S i s ä l t ö

Hintapaineita
Suhdanteet tulevat ja menevät, summaa Maito ja Me -lehden päätoimittaja suuntaan ja toiseen tapahtuvia hintamuutoksia. Mutta vakaan tilityskyvyn varmistaa se, että Valion tuotteisto ja palvelu ovat siinä iskussa, että asiakas haluaa niistä maksaa.

Järjestelmällistä riskien hallintaa
Valion alkutuotantojohtaja kirjoittaa, että rehellisyys, avoimuus ja nopea reagointi ovat hyvän laadun takeita. Sivutessaan Valion laatuongelmia hän vetoaa myös maidonlähettäjiin, sillä raaka-aineen antibioottijäämistä on tänä vuonna ollut riesaa.

Tuottajahinnan kestävä nousu
Elokuun puolivälistä Valion toimitusjohtajana työskennelleen Pekka Laaksosen mielestä tuottajien odotukset tuottajahinnan korotuksesta ovat perusteltuja: kustannukset tiloilla nousevat jatkuvasti. Haastattelussa Laaksonen sanoo Valion tavoittelevan markkina-aseman lisäämistä kotimaassa ja enemmän näkyvyyttä Venäjällä.

Valioon kolme liiketoiminta-aluetta
Laaksosen oltua toista päivää toimitusjohtajana Valion toiminnot ryhmiteltiin kolmeksi tulosvastuulliseksi liiketoiminta-alueeksi. Uudistus selkeyttää päätöksentekoa ja vastuunjakoa.

Rauhamaa: Ruualle lisää hintaa
"Koko elintarvikesektorin tulisi nyt saada ruuan hinta sille kuuluvaan arvoon, joka on paljon nykyhintoja korkeampi." Muun muassa tämä näkemys sisältyy Valion hallituksen puheenjohtajan Antti Rauhamaan kirjoitukseen.

Limaturpa
Vaivasta ei kannata huolestua, jos se on vain yhdellä lehmällä ja lehmä voi hyvin, vastaa Maito ja Me -lehden eläinlääkäri kysyjälle, joka kertoo lehmän turvasta valuvan limaa.

Tiivistettä sopivasti
Ureatulos on reilusti yli 40. Pitäisikö tiivisteen syöttämistä vähentää? kysyy maidontuottaja Rehutohtorilta.

Sisäruokinta  


Hanna Raukola ja Markku Kavenius Askolasta ottamassa rehunäytettä.
Kuva Kimmo Haimi


Kotoinen rehuntuotanto kannattaa
Maito ja Me -lehden ruokinnan teemasivuilla » haetaan laatua ja kannattavuutta maidontuotantoon.
Kannattavuutta löytyy myös kotoisesta rehuntuotannosta, todistaa talousagronomi Heikki Ojala ProAgria Etelä-Pohjanmaasta: alhainen rehukustannus on todellisuutta jo puolella maitotiloista.
Säilörehun ostajille ja myyjille Artturi-verkkopalvelulla on uutta tarjottavaa, se pystyy nyt laskemaan, mikä on pyöröpaalin eurohinta.
Artturille kuuluu muutakin uutta: Artturi-analyysin syönti-indeksi on uusittu.
Maitotilan kannattavuutta kehitetään TilaArttu-hankkeella. Sillä myös parannellaan neuvonnassa käytettäviä työkaluja ja tuotteita.
Käytännön ohjeita teemasivuilta saadaan myös esimerkiksi murskeviljan ja seosrehun tekoon.


Lystikki   

Kyyttö kääntyi Lystikin puoleen

Navetan nimipäivät   

Minkä lehmän nimipäivä on tänään?
 

 alkuun Maito ja Me | Toimitus | Edelliset numerot