Numero 5 / 2006


Tekstit 5/06

Maito ja Me

Edelliset numerot

Toimitus

Jussi Knuuttila

Maitosuomi aloittaa keskellä Suomea

Osuuskunta Maitojalosteen ja Keski-Suomen Maitokunnan edustajistot päättivät yhdistää voimavaransa. Kummankin osuuskunnan toiminnot lakkaavat vuoden lopussa. Nyt perustettava Osuuskunta Maitosuomi aloittaa toimintansa ensi vuoden alussa.

Edustajistot hyväksyivät samalla uuden osuuskunnan säännöt ja valitsivat sille ensimmäisen toimeenpanevan hallituksen. Hallitukseen valittiin Pentti Santala Kauhajoelta, Kyösti Anttila Jalasjärveltä, Esa Kotala Lapualta, Tapio Hytönen Konnevedeltä (puheenjohtaja) ja Anu Fräntilä-Riihonen Keuruulta. Hallitus on nimittänyt toimitusjohtajaksi molempien osuuskuntien nykyisen toimitusjohtajan Antti Tukevan.

Osuuskunta Maitosuomen korkeinta päätäntävaltaa käyttävä 25-40 henkinen edustajisto valitaan joka neljäs vuosi vaaleilla. Ensimmäiset vaalit pidetään keväällä 2007 postin välityksellä. Edustajisto valitsee ensimmäisessä kokouksessaan osuuskunnalle uuden hallituksen. Hallituksessa on neljästä seitsemään jäsentä. Myös toimitusjohtaja voi olla hallituksen jäsen. Osuuskunnan päätoimipaikka on Seinäjoki ja kotipaikka Jyväskylä.

Osuuskunta Maitosuomen palvelukseen siirtyy runsaat 20 toimihenkilöä. Lisäksi maidon keruukuljetus työllistää uudessa osuuskunnassa noin 17 keruuyksikköä liikennöitsijöineen ja kuljettajineen. Maidontuottajien palvelut säilyvät entisellään sekä Seinäjoella että Jyväskylässä.

Yhdistymisen tarkoitus on selvä, Tukeva sanoo. Tuottajien lukumäärä vähenee rajua vauhtia. Vallitseva maatalouspolitiikka ja kiristyvät markkinat vaativat kustannusten karsimista. Suurella yrityksellä on parhaat resurssit vastata näihin haasteisiin. Myös tuottajien palvelut pystytään hoitamaan keskitetysti entistä paremmin.

Osuuskunnilla on ollut laajaa yhteistyötä päällekkäisten kustannusten karsimiseksi jo pitkään. Toteutettu yhdistyminen antaa Tukevan mukaan parhaat mahdollisuudet turvata kunnollinen tilityshinta uuden osuuskunnan tuottajille.

 alkuun Tekstit 5/06 | Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus