Valio-konsernin liikevaihto laski vuoden ensimmäisellä kolmanneksella, tulos pysyi edellisvuotisella tasolla.
Valio-konsernin liikevaihto pieneni 5 prosenttia verrattuna edellisen vuoden neljään ensimmäiseen kuukauteen. Syyskuussa 2004 myytyjen liiketoimintojen, jäätelön ja lastenruokien, liikevaihdon vähennys oli 17,4 miljoonaa euroa, mikä on 3 prosenttia tuloskatsauksen ajan liikevaihdosta. Kotimaan liikevaihto laski 4 prosenttia ja ulkomaantoiminnoissa lasku oli 8 prosenttia.
Rasvojen myynti väheni
Kotimaan myynnissä jäätelön ja lastenruokien myynnin lisäksi laski ravintorasvojen myynti. Maitoraaka-aineen myynti puolestaan kasvoi.
Rasvojen ja jauheiden vienti laski edellisestä vuodesta ja juustojen vienti kasvoi. Ulkomaisten tytäryhtiöiden liikevaihto kasvoi 6 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Kasvu oli voimakkainta Viron tytäryhtiöissä. Yhdysvalloissa Finlandia Cheesen liikevaihto laski johtuen dollarin kurssin heikentymisestä euroon verrattuna.
Tulos ennallaan
Tammi-huhtikuun liikevoitto ja tulos ennen satunnaisia eriä ja veroja oli samalla tasolla kuin vuonna 2004. Maidon ostohinta on ollut kuluvana vuonna alhaisempi kuin edellisenä vuonna. Valion hankintaosuus kotimaisesta maidosta kasvoi 85 prosenttiin vuoden 2004 82 prosentista. Konsernin rahoitusasema säilyi hyvänä ja omavaraisuusaste kasvoi.
Valio-konsernin henkilöstön määrä oli 4 153 ja vuotta aiemmin 4 350.