|
|
Paavo Tuovinen
Farmarin maitotilakohde Hämeenkyrössä Tiina ja Risto Linnainmaan tila Hämeenkyrössä tarjoaa Farmarinäyttelyn retkikohteena tutustuttavaksi vuonna 2002 rakennetun 3-rivisen lämpimän pihaton, jossa on 2 x 6 kalanruotoasema lypsyyn, avoraapoilla toteutettu lannanpoisto, koneellinen alipaineilmastointi ja purkulaitteistolla toteutettu säilörehutorni. Parsipaikkoja on 67, lehmäluku on 56. |
|
kannattavuutta, vähentää työmäärää ja lisätä vapaa-aikaa. Perheen suunnistus- ja hiihtosuunnistusharrastus ei onnistuisi mitenkään, jos kaikki työt yritettäisiin tehdä omin voimin. Riston MM-hopea hiihtosuunnistuksen viestikilpailussa on yksi osoitus panostuksesta myös vapaa-aikaan. Linnainmaan tilalla peltoa on 77 hehtaaria. Viljelyssä on nurmea, kauraa ja ohraa. -Peltopuolen nykyisellä kalustolla voisi hoitaa kaksinkertaisen peltoalan, Risto sanoo. Parhaimmillaan ratkaisu kattaisi koko kylän 200 peltohehtaaria kolmen tilan koneilla ja yhteistyöllä hoidettuna. Tilan strategiaan on kirjattu kannattavuustavoitteeksi olla Pirkanmaan viiden parhaiten kannattavan lypsykarjatilan joukossa, mielellään ykkösenä. Tila on ollut 80 vuotta kirjanpitotila. Kannattavuuden seuranta on siten rutiinia monin tavoin. Kasvumahdollisuuksia punnitaan jatkuvasti Isäntäväki vakuuttaa nykyisen navetan ja lehmämäärän riittävän eikä laajennustavoitteita ole. Kasvumahdollisuuksien punnintaa ei kuitenkaan ole kokonaan lakaistu syrjään. Navettaan mahtuisi 90 lypsävää, jos lehmävasikatkin lähtisivät navetasta kahden kuukauden ikäisinä kasvamaan muualle ja palaisivat takaisin vasta poikimisen aikaan. -Tähän ratkaisuun olisin valmis vaikka heti, Tiina sanoo. Tuotannon kehittämisen painopiste on navetassa. -Kehittämällä tuotantoa navetan seinien sisällä saadaan enemmän hyötyä kuin kehittämällä tuotantoa peltopuolella, Risto arvioi. Lypsyaseman kapasiteetti riittäisi hyvin 90 lehmän lypsyyn, tosin lypsyaika venyisi nykyisestä. Vasikoiden ja hiehojen kasvatuksen poisjäänti vastaavasti vähentäisi työtä. Lypsyrobottia on pohdittu jonkin verran. Robotti vähentäisi sidonnaisuutta ja mahdollistaisi lasten osallistumisen suunnistus- ja hiihtokilpailuihin nykyistä useammin. Nyt kisapaikat on katsottava niin läheltä, että kilpailuissa ehditään käydä lypsyjen välillä. Maito-Pirkka katselee Turun suuntaan Tilan maidot kerää Maito-Pirkka. Tiina on Maito-Pirkan hallituksen jäsen ja seuraa siten läheltä osuuskunnan toimintaa. -Turun suuntaan katsellaan. Maito-Aura ja Maito-Pirkka olisivat järkevän kokoinen osuuskunta yhdessä. Kun molemmilla tuottajien määrä vähenee, eikö kannattaisi lyödä hynttyyt yhteen? Tiina pohtii. Yhteisiä etuja Tiina arvioi löytyvän parhaiten taloushallinnon ja neuvonnan puolella.
|
| |
Tekstit 5/05 | Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus |