Numero 5 / 2004



Valio julkaisi yhteiskuntavastuuraportin

Valio Oy julkaisi ensimmäistä kertaa yhteiskuntavastuuraportin, jossa yrityksen toimintaa tarkastellaan sekä sosiaalisen että ympäristövastuun kautta. Taloudelliset tunnusluvut esitetään raportissa lyhyesti. Ne löytyvät kokonaisuudessaan aiemmin ilmestyneestä Valion vuosikertomuksesta.

Valio Oy raportoi ensimmäistä kertaa toiminnastaan yhteiskuntavastuuraportin nimellä. Aikaisemmin Valio on julkaissut ympäristöraportit vuosilta 1998 ja 1999.


Sisältö 5/04

Maito ja Me

Edelliset numerot

Toimitus

Yhteiskuntavastuuraportin lisäksi Valio julkaisee tilinpäätöksensä ja toimintansa tärkeimmät tapahtumat vuosikertomuksessa. Vuosikertomus löytyy Valion internetsivuilta www.valio.fi.

Valion yhteiskuntavastuuraportti tarkastelee yrityksen toimintaa YK:n GRI (Global Reporting Iniative) suositusten mukaisesti. GRI:n ohjeet jaottelevat yhteiskuntavastuun taloudelliseen, sosiaaliseen ja ympäristövastuuseen.

Valion yhteiskuntavastuuraportti tarkastelee näitä asioita Valion arvojen kautta.

Valion perusarvo "Vastuu hyvinvoinnista" käsittää vastuun turvallisista ja laadukkaista tuotteista, asiakasyhteistyöstä, henkilöstön hyvinvoinnista, ympäristön ja tuotantoeläinten hyvinvoinnista sekä maidontuottajan työn jatkuvuudesta.

Yhteiskuntavastuuraportti selvittää Valion toimintaa näistä lähtökohdista.

Valion yhteiskuntavastuuraportti löytyy Valion verkkosivuilta www.valio.fi.

 

 

 alkuun Sisältö 5/04 | Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus