|
VoittajiaValiolaisessa vuoden kierrossa on keväällä kaksi mieltä kohottavaa tapahtumaa: maaliskuun lopulla hiihdetty Valio Viesti, josta kerrotaan Maito ja Me -lehden tässä numerossa ja tämän lehden ilmestymisen aikoihin tapahtuva Walter Ehrströmin kultamitalien jako. Valio Viesti on peruskoulun viidesluokkalaisten riemukas hiihtokarnevaali. Sponsorointikohteena se tuo yritykselle ehkä vähemmän julkisuutta kuin sijoitus huippu-urheiluun, mutta tavoittaa koulujen opetusohjelman osana koko hiihtävän ikäluokan ympäri maata ja on sellaisena vähintäänkin satsaus tulevaisuuteen. Valio Viesti liittyy monella tapaa koulun kasvatustavoitteisiin. Siinä yhdistyvät liikunta, ravitsemus- ja terveyskasvatus, luova toiminta, yhdessä tekeminen ja toisten kannustaminen. Opettajat kertovat Valio Viestin olevan kouluissa käsite, johon valmistautuminen aloitetaan jo edellisillä luokilla. Menestyjiä vaativassa urheilumaailmassa Valio Viesti on raikas poikkeus. Se tarjoaa onnistumisen ilon kaikille mukana oleville. Sen ilmaisivat aidosti Vuokatissa hiihdetyn finaalin nuoret kannustajat: "Me ollaan jo voitettu, kun päästiin tänne." Walter Ehrström -kultamitalilla palkitaan tänä vuonna kaikkiaan 34 maidontuottajaa parhaan laatumaidon tuottamisesta yhtäjaksoisesti 25 vuotta. Juhlallinen tilaisuus pidetään arvoisissaan puitteissa, valtioneuvoston juhlahuoneistossa, jonka kristallikruunujen loistetta useimmat suomalaiset pääsevät ihailemaan vain television uutisvälähdyksissä. Mitalit luovuttaa maa- ja metsätalousministeri. Neljännes vuosisata maitoa ilman pienintäkään laadun notkahdusta on kova saavutus. Kultamitalistien joukko osoittaa, että hyvä työ ja laadun tuottaminen eivät riipu olosuhteista, vaan tekijöidensä tahdosta, ammattitaidosta ja ammattiylpeydestä. Mitalin saajissa on emäntiä ja isäntiä, jotka aloittavat aamuaskareensa sytyttämällä tulet muuripadan alle ja toisia, joiden työpäivä käynnistyy navetan tietokoneen ruudun ääressä. Heitä yhdistää vastuu tuottamastaan ruuasta, asia, joka usein siirtyy talossa perintönä sukupolvelta toiselle. Nämä palkitut maidontuottajat toteuttavat käytännössä parhaimmalla tavalla sekä Valion toiminnan perusarvoa, vastuuta hyvinvoinnista että Valio brandin lupausta, hyvää alusta alkaen. Kirjoittaja on
|
| |
Sisältö | Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus |