![]() Taneli Sillanmäki pakkaa laktoositonta kevytmaitojuomaa Valion Kouvolan tehtaalla. Kimmo Haimi |
juoma ehdolla Tähtituotteeksi Valion laktoositon kevytmaitojuoma valittiin Vuoden Suomalainen Elintarvike - Vuoden 2002 Tähtituotteet -kilpailun finaaliin. Kotimaisia elintarvikeuutuuksia arvioidaan vuosittain Elintarviketeollisuusliiton järjestämässä kilpailussa viidessä eri sarjassa. Vuoden 2002 Tähtituotteet julkistetaan 7. toukokuuta. Valintaperusteissaan kilpailun raati toteaa laktoosittoman maitojuoman olevan suomalaisen tuotekehityksen upea tulos. Täysin laktoositon maito sopii herkimmillekin laktoosi-intolerantikoille eikä sen raikkaassa maussa ole vähälaktoosisille HYLA tuotteille ominaista makeutta. Valio toi tuotteen markkinoille syksyllä 2001. |
|
Laktoosittoman maitojuoman valmistuksessa käytetään uudenlaista valmistusmenetelmää, jossa osa maidon laktoosista poistetaan fysikaalisesti kromatografian avulla ja osa entsymaattisesti kuten HYLA-tuotteissa. Valion patentoima menetelmä on herättänyt kiinnostusta myös ulkomailla ja Valio on aloittamassa menetelmän lisensioinnin. Laktoosittoman maitojuoman menekki on ylittänyt kaikki odotukset. Se ei ole vähentänyt HYLA tuotteiden myyntiä, sillä käyttäjät ovat suureksi osaksi henkilöitä, jotka eivät ole voineet aiemmin käyttää lainkaan maitoa vatsaoireiden takia. Maku ratkaisee Terveysvaikutukset, keveys ja helppokäyttöisyys korostuivat Vuoden Suomalainen Elintarvike -kilpailun loppukilpailutuotteissa. Ratkaisevinta valinnassa oli kuitenkin maku, raadin puheenjohtaja, toimittaja Marja Malinen Apu-ledestä totesi. Malisen mukaan elintarvikeyritykset ovat viime vuosina selvästi edistyneet tuotteiden aistittavan laadun kehittämisessä. Myös markkinointiin oli raadin mielestä panostettu aiempaa enemmän. Loppukilpailussa kilpailevat viljatuotteiden sarjassa Brahean Paakarien raakapakaste karjalanpiirakka, Fazerin iLove-leivät, Myllyn Paras kauramanna ja Primulan Artesaani-leivät. Leivänpäällisissä kilpailevat HK Ruokatalon Ultrakevyt meetwursti, Mildolan Neito -rypsiöljy, Raision Gemini-levitteet ja Vuohilaakson valkohomejuusto. Ruokasarjassa loppusuoralle pääsivät Atrian Benecol-valmisteet, Lännen tehtaiden sosepelletit, Saarioisten täytetty broilerinfilee ja Snellmanin lihakastikkeet. Makeiden tuotteiden sarjassa kilpailevat Fazerin iLove-suklaat, Ingmanin serbettijäätelöt, Myllyn Paras kauramurotaikina ja Namellin marmeladit. Juomasarjan loppukilpailijat ovat Pauligin alkuperämaa kahvit, Sinebrychoffin omega-3-hedelmäjuoma ja Valion laktoositon kevytmaitojuoma.
|
| |
Sisältö | Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus |