![]() Toimitusjohtaja Olavi Kuusela kertoi yhtiökokoukselle Valio Oy:n viime vuoden toiminnasta ja tulevista näkymistä. Eturivissä vas. Seppo Hakola ja Kari Inkinen. Kuva Kari Salonen |
Hakola yhtiökokouksessa: Valio Oy:n tulos viime vuodelta muodostui suhteellisen tyydyttäväksi, hallintoneuvoston puheenjohtaja Seppo Hakola totesi avatessaan Valio Oy:n varsinaista yhtiökokousta. Kokous pidettiin Hotelli Seasidessa Helsingissä 17. huhtikuuta 2002. Maitovalmisteiden kotimaan markkinat selkiytyivät ja hintataso vakaantui, Seppo |
|
Hakola perusteli Valio Oy:n tyydyttävää tulosvuotta. Näiden lisäksi vientihinnat olivat vuoden 2001 alkupuolella hyvät, joskin laskivat loppuvuotta kohden. Myös tuottajille maksettavaan maidon hintaan saatiin kohennusta edelliseen vuoteen verrattuna. Valion hallitus nosti osuuskunnille tilitettävää maidon hintaa 5 pennillä ja maksoi korotuksen myös takautuvasti alkuvuodelta. Korotuksesta huolimatta tilivuoden tulos muodostui edellisvuotista paremmaksi, Hakola totesi. Valiolaisten osuuskuntien vastaanottama maitomäärä kasvoi ja tuotantolaitokset kävivät lähes täydellä kapasiteetilla. Maitomäärän kasvu johti maakiintiön reippaaseen ylitykseen. Koska Valio vastaa lähes kaikesta maitovalmisteiden viennistä, kiintiön yli menevä maitomäärä lankeaa käytännössä Valion harteille, Hakola sanoi. Vientimarkkinoilta saatu hinta ei vastaa kotimaan hintatasoa ja maakiintiön ylitys merkitsee jokaiselle valiolaiselle maidontuottajalle 0,5 sentin vastuuta maitolitraa kohti. Yhtään lisää maitoa ei kaivata, vaan maidontuotanto pitäisi saada sopeutettua maakiintiön tasoon, Hakola totesi. Hakola tähdensi, että omistajastrategian mukaisesti Valion tavoitteena on jatkossakin olla yksi parhaiten tilittäviä meijeriyrityksiä Euroopassa. Toimitusjohtaja Olavi Kuusela esitteli yhtiökokoukselle Valion taseen ja tuloslaskelman. Hän kertasi viime vuoden toimintaa ja valotti tulevia näkymiä. Osinkoa 8 prosenttia Yhtiökokouksessa puhetta johti maanviljelijä Matti Romppanen Juankoskelta. Edustettuna olivat 23 osakasta kaikkiaan 31 osakkaasta. Yhtiökokous vahvisti Valio Oy:n ja Valio-konsernin tuloslaskelman ja taseen sekä myönsi vastuuvapauden hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenille ja toimitusjohtajalle. Yhtiökokouksen päätöksen mukaan Valio Oy maksaa osinkoa 8 prosenttia osakkeen nimellisarvosta, yhteensä 7,97 miljoonaa euroa. Tilintarkastajaksi valittiin KHT-yhteisö SVH Pricewaterhouse Coopers Oy. Hallintoneuvoston jäsenet Hallintoneuvostoon valittiin erovuoroisten tilalle emäntä Merja Keisala Töysästä ja maanviljelijä Sauli Lähteenmäki Ruskolta. Valion hallintoneuvostossa on 27 jäsentä, joista 23 maidontuottajaa ja 4 Valion henkilöstön edustajaa. Hakola jatkaa puheenjohtajana Hallintoneuvosto järjestäytyi yhtiökokouksen jälkeen. Hallintoneuvoston puheenjohtajana jatkaa maanviljelijä Seppo Hakola Kuortaneelta ja varapuheenjohtajana maanviljelijä Jaakko Rouhiainen Juvalta.
|
| |
Sisältö | Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus |