Maito ja Me -lehti

Numero 4 / 2009

Juha Nousiainen

Rehutohtorin vastaanotto

MMT Juha Nousiainen vastaa Rehutohtorin vastaanotolla lypsykarjan ruokintaa koskeviin kysymyksiin.
Lähetä kysymyksesi Maito ja Me -lehden toimitukseen os. Maito ja Me, PL 10, 00039 Valio.
Toimituksen sähköpostiosoite: maitojame@valio.fi ja puh. 010 381 2045.

Mitä haittaa on korkeasta ureatuloksesta?

Ruokimme periaatteella, että lehmät saavat riittävästi rehua: vapaasti säilörehua, lisäksi ohra-kauraa ja puolitiivistettä ruokintasuunnitelman mukaan. Ureatulos on 35–45, joka neuvojan mielestä on liian korkea. Emme ole huomanneet esim. tiinehtyvyyden heikentymistä, josta neuvoja varoitti. Keskituotos on reilu 9 000 kg. Onko korkeasta ureatuloksesta haittaa, jos esim. tiinehtyvyys on kunnossa?
Mitä etua on pyrkiä pitämään ureatulos laatukäsikirjan suosittamissa rajoissa 25–35?
Miten pudotamme ureatulosta ilman, että maitotuotos laskee?

Maidon ureataso riippuu eniten lehmien ruokinnan valkuaispitoisuudesta. karkeasti ottaen kaksi kolmasosaa maksan tuottamasta ureasta tulee pötsin ammoniakista ja yksi kolmasosa kudosten aminohappojen aineenvaihdunnasta.

Miten pudotamme
ureatulosta ilman,
että maitotuotos
laskee?

Pötsissä tarvitaan tietty minimimäärä typpeä, jotta se toimisi tehokkaasti. Pötsin tarpeisiin ruokinnan raakavalkuaispitoisuus tulisi olla 13–14 % kuiva-aineessa ja tällöin maidon urea on tasolla 16–17 mg/dl. Tämä ureataso ei maksimoi tuotosta. Jos ruokitaan hyvin sulavalla nurmirehulla, viljalla ja valkuaisrehulla, niin maksimituotos saavutetaan todennäköisesti, kun maidon urea on noin 35 mg/dl.

Jos säilörehun valkuaispitoisuus on korkea, voi maidon urea olla korkeampikin maksimituotoksessa. Korkean urean haitoista pahin on lehmien tiinehtyvyyden heikkeneminen, mutta aina sitäkään ei tapahdu.
Aina kun maksa muuntaa ylimääräisen ammoniakin ureaksi, lehmä käyttää
siihen rehuenergiaa, joka on pois tuotannosta. Samalla elimistö rasittuu, ja voi olla eräänä osatekijänä tuotantosairauksien taustalla.

Korkean urean seuraus on myös huonompi valkuaisen hyväksikäyttö. Maidon ureapitoisuutta voi laskea ilman, että tuotos laskee.
Paras tapa on tuottaa säilörehua, joka on sulavaa (D-arvo yli 68) ja jonka raakavalkuaispitoisuus on suhteellisen alhainen (13–14 % ka:ssa). Toinen tapa on korvata osa nurmisäilörehusta kokoviljasäilörehulla, jossa yleensä valkuaispitoisuus on nurmirehua alhaisempi. Kokoviljasäilörehun sulavuus
on nurmisäilörehua alhaisempi, mutta lisäsyönti korvaa tämän ja tuotos ei laske.

Maidon ureatasoa voi myös laskea käyttämällä parasta mahdollista valkuaisrehua, eli rypsirouhetta tai -puristetta kohtuullinen määrä 2–2,5 kg/lehmä/pv. Maidon urea voi siis olla laatukäsikirjan suosittamissa rajoissa, jos hyvin sulavaa ja säilöntälaadultaan moitteetonta karkearehua, jossa ei ole liian korkea raakavalkuaispitoisuus, on käytettävissä.

Tekstit 4/09 | Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus