|
|
Niin Suomessa kuin myös muualla Euroopassa maidontuottajat kysyvät, koska maidon tuottajahinnan lasku pysähtyy. Koko läntisessä Euroopassa maidontuotanto on kriisissä. Meillä tuottajahinnan lasku on vielä ollut maltillista naapurimaihin verrattuna. Tanska, Hollanti ja Saksa tuottavat yli oman kulutuksen noin 11 miljardia litraa maitoa, joka etsii jatkuvasti markkinoita. (Suomen koko maidontuotanto 2008 oli 2,2 miljardia litraa.) |
|
Edellä mainituissa maissa maidontuottajat ovat vastanneet jyrkkään tuottajahinnan laskuun lisäämällätuotantoa. Tämä maito näkyy meillä ennen kaikkea lisääntyneenä halpahintaisten juustojen tuontina ja maidon tuontina Ruotsista. Halpojen tuontijuustojen hintataso on sellainen, että se mahdollistaa vain noin 10 sentin tuottajahinnan. Tuonnin osuus suomalaisten juuston kulutuksesta lähentelee jo 40 prosenttia ja jogurtissa vastaavasti 25 prosenttia. Tämä on johtanut siihen, että Valion on vietävä entistä suurempi osa suomalaisesta maidosta, koska muilla maitoalan toimijoilla ei Suomessa ole kiinnostusta vientiin. Työpaikat kyseessä Valion mahdollisuudet tuottajahinnan pitämiseen edes nykyisellä tasolla on paljolti kiinni siitä, ostavatko suomalaiset kotimaista vai tuontituotetta. Samaan aikaan, kun valtiovalta velkaantuu vauhdilla, elintarvikkeita tuodaan yhä suurempi osa kulutuksesta. Kyseessä ei ole vain tuottajien toimeentulo vaan myös kymmenien tuhansien elintarvikeketjussa työskentelevien ihmisten työpaikkojen säilyminen. Maidontuottajat ovat myös kuluttajia, huolehditaan me omalta osaltamme, että meidän ja meidän läheisten ruokapöydässä on vain suomalaisia maitotaloustuotteita. Tarkkaa taloutta On hyvä muistaa, että aina on ollut ja tulee olemaan taloudessa laskusuhdanteita ja nousukausia. Tässä EUajassa nämä muutokset näyttävät olevan entistä jyrkempiä ja nopeampia. Tähän haasteeseen käsittääkseni pystyy vastaamaan vain entistä tarkemmalla talouden hallinnalla. Meidän suomalaisten maidontuottajien etu moniin muihin maihin nähden on se, että Valion avulla me hallitsemme maidon ja maitotaloustuotteet navetasta vähittäiskaupan ovelle. Uskon, että tämä auttaa tuottajahinnan laskupaineissa pärjäämään paremmin kuin niissä maissa, joissa meijerikenttä on hajanaisempi eikä tuottajilla ole sananvaltaa päätöksiin. Tuleva sisäruokintakausi on pian aluillaan. Viime kesän rehut näyttäisivät olevan niin laadullisesti kuin määrällisesti kohtuullisen hyviä. Toivottavasti tämä osaltaan helpottaa tulevaa sisäruokintakautta myös talousmielessä. Hyvää syksyä! Esa Juntunen |
| |
Tekstit 4/09| Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus |