Maitoa vai ei. Sitä Sonja Ekin ja Andreas Johanssonin ei tarvinnut yhteistä taivalta aloittaessaan pohtia. Andreaksen
yksitoikkoinen ay-karja sen sijaan sai lisää
väriä, kun Sonja toi mukanaan ayrshirejä ja friisiläisiä. Ja sitä kovan ay-fanin piti jo hetki sulatella.


Santalahden pihaton viimeinen osa on
rakennettu vuonna 2000. Lehmäpaikkoja
on 54. Seuraava laajennus kasvattaa määrän 60:een.


Lehmät pääsivät ulos 2. toukokuuta. Voi sitä vauhtia ja vapauden riemua. Ja pientä nokkapokkaakin.


Karja rantalaitumella.

Kesäkuussa 2007 Andreas Johansson osti kotitilansa Heisalan saaressa Paraisilla. Tyttökaveri Sonja Ek muutti emännäksi taloon viime helmikuussa. Nyt nuoret opettelevat yhteiselämää ja suunnittelevat tulevaisuutta. Se on molemmille selvää, että tila pysyy maitotilana. Lehmäluku on tarkoitus kasvattaa lähivuosina kuuteenkymmeneen nykyisestä 54:stä.

Huhtikuun loppu oli Paraisilla lämmin ja aurinkoinen. Toukokuun alussa pihalaitumet olivat jo kuivat ja ruohoakin riitti näykittäväksi. Oli aika laskea lehmät muutamaksi tunniksi ulos jaloittelemaan.

Näky on komea, kun viisikymmentä lehmää ryntää talven jälkeen ulos pihaton ovesta. Ensin pieneen lauta-aidattuun tarhaan, sitten laitumelle ja meren rantaan. Tanner tömisee, hiekka pöllyää. Pieniä tappelun nujakoitakin syntyy, vaikka lauman arvojärjestys on pihatossa jo pääosin ratkottu.

Andreas Johansson ja Sonja Ek ovat maidontuotantoon uskovia nuoria tuottajia, vaikka tilalla olisi sijaintinsa takia runsaasti muita, matkailuun ja vapaa-aikaan liittyviä mahdollisuuksia. Näin siitä huolimatta, että pellot saaressa ovat kivisiä, lohkot pieniä ja logistiikka on suunniteltava yhteysaluksen aikataulujen mukaisesti. Mantereelle on yhteys 5–6 kertaa päivässä, ja sen mukaan on elettävä.

Uutta väriä lehmiin

Tilalla on omaa ja vuokrapeltoa 60 hehtaaria. Pelloilla kasvaa yksinomaan nurmea. Nurmi korjataan lehmille säilörehuna ja hiehoille ja vasikoille kuivana heinänä. Vuokrapellot ovat mantereen puolella. Kuivaa heinää tuodaan myös Sonjan kotitilalta Pernajasta.

Lehmät syövät sisällä säilörehua ympäri vuoden. Väkirehu tulee kioskeista. Lähellä olevat

laitumet riittävät jaloitteluun, eivät muuhun. Hiehot ovat kesäisin metsälaitumilla.

Lehmät olivat aiemmin yksinomaan ayrshirejä. Sonja toi tullessaan kotitilaltaan seitsemän lehmää friisiläisiä ja ayrshirejä sekä saman verran hiehoja ja vasikoita. Siihen oli Andreaksen tyytyminen, vaikka hän vankka ayrshiren kannattaja onkin.

Lehmät lypsivät viime vuonna hiukan yli 10 000 kilon tuotoksen voimaperäisen täysrehuruokinnan tuloksena, vaikka ihan viimeistä ei puristettukaan rehujen hintojen nousun takia.

Tulosta jalostuksella

Andreas siementää lehmät itse. Jalostukseen on käytetty sekä kotimaista että kanadalaista siementä. Jalostuksen ensisijaisina tavoitteina on utarerakenteen ja lehmien kestävyyden parantaminen, ei tuotosten kova kasvattaminen.

– Tässä on kanadalaisia geenejä, Andreas osoittaa kiinteäutareista lehmää.

Jalostustavoitteiden logiikka on yksinkertainen. Jos yli kymmenen tonnia maitoa tuottavat lehmät saadaan pysymään terveinä ja elämään vanhoiksi, ne ehtivät tuottaa elinaikanaan useita vasikoita, ja maidon lisäksi tuloja tulee myös jalostuseläinten myynnistä. Elinikäistuotos kasvaa, uusimiskustannus pienenee ja sairauskulut samoin.

Pitkäjänteinen ja selkeä tulosajattelu tulee esiin kaikessa, mitä tilalla on tehty ja mitä nuoret suunnittelevat. Nurmien täydennyskylvöihin ostetun suorakylvökoneen kustannuksesta osa katetaan kylvämällä myös naapurien peltoja. Osa hiehoista kasvatetaan toisella tilalla Sauvossa. Näin lehmälukua on voitu lisätä kuutena vuotena peräkkäin. Seuraavaksi vasikoille tehdään lisää tilaa lantalasta ja autotallista ja lehmäluku voi kasvaa noin kuuteenkymmeneen.

– Jos suurentaisimme sataan lehmään, saarella oleva pelto ei riittäisi lannan levitykseen, koska vuokrapellot ovat mantereen puolella. Mutta ei sekään ole mahdotonta ratkaista, Andreas pohtii. Navettatöihin kuluu nyt pari tuntia aamuin illoin.

– Molemmat osaamme kaikki hommat navetassa. Toinen lypsää, toinen hoitaa ruokinnan ja lannan poiston ja tulee sitten lypsämään toisen kaverina, Sonja sanoo.

Kuusipaikkainen tandemasema on tarkoitus muuttaa 11-paikkaiseksi kalanruotoasemaksi lypsyn nopeuttamiseksi.

– Nykyinen navetta saadaan suht pienillä investoinneilla tehokkaammaksi, Andreas sanoo.

Andreaksen vanhemmat asuvat lähellä omassa talossaan. Heistä toinen on aika ajoin mukana lypsyllä. Joskus he hoitavat koko lypsyn.

– Saadaan silloin nukkua pitkään, Andreas hekottelee.

Kokemusta palkkatyöstä

Andreas ja Sonja tapasivat toisensa agrologiopinnoissa Turussa. Kumpikin on kotoisin maitotilalta.

– Kiinnostus lehmiin on perusedellytys olla yrittäjänä tällä alalla, mutta ei se yksin riitä, Andreas sanoo.

Hän ehti olla muutamia vuosia palkkatyössä ennen isännäksi ryhtymistään: TE-keskuksessa tarkastajana ja Uudenmaan ruotsinkielisessä maaseutukeskuksessa maitotilaneuvojana ja viljelykokeiden teknikkona.

– Tarkastajan hommassa näki paljon ja oppi analysointia, miettimään asioita monelta kantilta, Andreas sanoo. Kahdeksan kuukauden harjoittelu Australiassa lisäsi luottamusta suomalaiseen maatalouteen.

– Puheet maatalouden loppumisesta Suomessa ovat pötypuhetta. Sen maailmalla näki selvästi.

Sonja korostaa yrittämisessä vapautta.

– Yrittäjänä on oman itsensä herra. Kukaan ei ole koko ajan päälle päsmäämässä. Se on minulle tärkeätä.

Kysymys suhteesta osuuskuntaan saa esille Andreaksen kriittisen puolen.

– En ole mikään osuuskuntaihminen. Siihen olen tyytyväinen, että hintoja on nyt nostettu, mutta niitä olisi voitu nostaa pikkuhiljaa jo aiemmin. Kovin häävi analyytikko ei olisi tarvinnut olla, jotta olisi kyennyt näkemään, mitä tapahtuu.