Numero 4 / 2008


Laktoosi-intoleranteille sopiva, raikkaalta
maidolta maistuva juoma on Suomen lisäksi markkinoilla Ruotsissa, Sveitsissä, Etelä-Koreassa, Belgiassa, Espanjassa,
Baltian maissa ja Venäjällä.


Valion lisenssikumppani Kiinassa on
meijeriyhtiö Yili, joka toi markkinoille LGG-
jogurtit vuonna 2006. Yili sponsoroi Pekingin olympialaisia ja jogurttiuutuuksien pakkauksia koristavat kiinalaisten huippu-urheilijoiden
kuvat.


– Lisenssisopimus kattaa uuden teknologian tietotaidon ja ainesosat sekä ainesosan tavaramerkin. Myyntitulot tulevat siten sekä rojalteista että hapatteen myynnistä, Esa Laurinsilta kertoo. Evolus auttaa hallitsemaan verenpainetta.
Kuva: Raila Aaltonen

Raila Aaltonen
Valion innovaatiot
marssivat maailmalle

Turisti kokee iloisen yllätyksen espanjalaisessa marketissa: maitohyllystä löytyy laktoositonta maitoa! Tämä aidolta maidolta maistuva tuote on valmistettu Valion kehittämällä teknologialla.

Samasta espanjalaisesta maitopakkauksesta löytyy myös Valion tuttu liikemerkki. Se liittyy Valion kanssa tehtyyn lisenssisopimukseen, jonka ansiosta espanjalainen meijeriyritys lanseerasi vuonna 2005 kyseisen uutuustuotteen.

Valion innovaatioryhmän päätehtävä on kaupallistaa terveysvaikutteisia ja teknologisia tutkimus- ja kehitystuloksia. Ryhmä kuuluu Ulkomaantoiminnot ja innovaatiot -liiketoiminta-alueeseen ja ottaa kaikessa toiminnassa aidosti kansainvälisen näkökulman.

Projekteissa arvioidaan kehitettävän tuotteen myyntimahdollisuudet Suomen lisäksi Valion omien tytäryhtiöiden markkinoilla sekä lisenssikumppaneidemme kautta ympäri maailmaa.

Kolme tärkeää innovaatiota

Teknologia, jolla maidosta saadaan laktoosi poistettua lähes kokonaan, on yksi ryhmän kolmesta nykyisestä teknologiavientituotteesta. Laktoositon maito tuli markkinoille Suomessa vuonna 2001 ja vuotta myöhemmin Ruotsissa.

Ensimmäinen lisenssivalmistaja oli sveitsiläinen meijeri. Nyt laktoosi-intoleranteille sopiva, raikkaalta maidolta maistuva juoma on markkinoilla myös Etelä-Koreassa, Belgiassa, Espanjassa, Baltian maissa ja Venäjällä.

Valion muut lisenssikonseptit ovat Valio Evolus ja probiootti LGG. Evolus auttaa hallitsemaan verenpainetta, LGG puolestaan lisää vastustuskykyä.

Suomessa LGG:tä sisältävät Valio Gefilus-tuotteet ovat olleet markkinoilla vuodesta 1990 lähtien. LGG oli myös Valion ensimmäinen ulkomaille myyty lisenssi. Valion LGG:tä sisältäviä maitotuotteita on saatavilla nykyään jo noin 35 maassa.

Evolus lanseerattiin vuonna 2000, ja lisenssi on sittemmin myyty viiteen maahan.


Tekstit 4/08

Maito ja Me

Edelliset numerot

Toimitus

– Kokonaan uuden tuotekonseptin kaupallistaminen Suomessa luo uskottavuutta muilla markkinoilla, sanoo innovaatioryhmän vetäjä, diplomi-insinööri Esa Laurinsilta.

Tutkimuksen hyöty kotiin

Laurinsilta vetää kahdeksan hengen innovaatioryhmää. Ryhmä toimii kahtena tiiminä, joista markkinointitiimin vetäjänä on Elli Siltala ja myyntitiimin Antoine Meurisse.

Laurinsilta on ylpeä ryhmästään, joka koostuu tieteellisen tutkimuksen, ravitsemuksen, markkinoinnin ja lisenssija teknologiamyynnin ammattilaisista. Yksikkö tekee tiivistä yhteistyötä Valion maineikkaan tutkimusosaston kanssa.

Ryhmän tehtävä on kaupallistaa tutkimustyön tulokset, kullekin tuotteelle ja kullakin alueella parhaiten sopivalla tavalla. Laurinsillan mukaan tutkimukseen sijoitettu panos pyritään saamaan korkojen kanssa takaisin.

– Me katsomme kokonaisuutta: kehitämme uusia tuotekonsepteja ja mietimme yhdessä Valion myynti- ja markkinointiryhmien kanssa ne kuluttajatuotteet, joissa uusi konsepti toimii. Tuotekonseptit kaupallistetaan Valion omien myyntiryhmien ja tytäryhtiöiden kautta.

– Lisenssikumppaneiden kanssa toimimme alueilla, joihin Valion ei kannata itse mennä. Emme myy asiakkaalle pelkkää valmistuslisenssiä vaan kokonaiskonseptin. Se sisältää myös markkinointiviestin, sen tarinan, jolla tuote myydään kuluttajalle. Asiakas tietysti muokkaa sen paikallisille markkinoille sopivaksi.

Yksikön menestystä on avittanut Suomen hyvä maine teknologian viennissä, mutta ennen kaikkea Valion omat lihakset.

– Valio on äärettömän hyvin tunnettu meijeripiireissä, ja haluttu kumppani tutkimusyhteistyössä, Laurinsilta sanoo. Jogurttien suosio nousussa Valion innovaatioiden kaupallistamisen pääpaino on Keski-Euroopan ja Yhdysvaltain markkinoilla. Suomessa ja lähialueilla Ruotsissa, Venäjällä ja Baltian maissa Valiolla on jo vahva asema, ja niissä erityisesti laktoosittomilta tuotteilta odotetaan lähivuosina suuria.

Eri alueilla hapanmaitotuotteiden käyttötottumukset eroavat paljon toisistaan. Euroopassa ne koetaan vanhastaan terveellisiksi ja niitä käytetään paljon. USA:ssa kuluttajat ovat vasta löytämässä tuotteet. Eläviä maitohappobakteereja sisältävien jogurttien kulutus on 3–4 kiloa vuodessa. Se on vajaa kolmannes suomalaisten vuodessa pistelemästä jogurttimäärästä.

Amerikkalaiset kuluttajat uskovat edelleen vahvasti erilaisiin ravinnelisiin. LGG:n tarina alkoi Yhdysvalloissa pieninä kapseleina, joita valmistetaan edelleen Valion lisenssillä. Aasiassa maitotuotteiden kulutus on ollut perinteisesti melko pientä, mutta ihmisten ruokatottumuksia yhdistävä globalisaatio on sielläkin lisännyt jogurtin käyttöä.

Näyttö on tärkeintä

Laurinsillan vetämä yksikkö toimii alueella, jota maitoraaka-aineen niukkuus ei heiluta. Lisäarvotuotteet tuovat lisätuottoa myös maidontuottajille.

– Raaka-aineen hinnannousu ei ole ratkaisevaa, sillä terveysvaikutteiset tuotteet ovat pitkälle kehitettyjä lisäarvotuotteita. Kiinnostus niitä kohtaan kasvaa kaikkialla.

Niinpä markkinoilla on paljon kilpailuakin. Danonella on hallussaan probioottien ainoa maailmanlaajuinen megabrändi, Suomessakin paljon mainostettu Actimel. Valio on kuitenkin johtavia tuotekehittäjiä.

Suomalaisyritys painii Laurinsillan mukaan omassa sarjassaan, sillä yhtä vahvasti tutkimukseen panostavaa kilpailijayritystä ei maailmalta löydy.

– Valion vahva tutkimustausta on peruslähtökohta bisneksessä menestymiselle. Kaikista tuotteista on oltava vankka tutkimuksellinen näyttö. LGG on probioottisista maitohappobakteerikannoista varmasti tutkituin.

Laurinsilta sanoo, että toinen puoli markkinoinnista tulee brändistä ja tarinasta. Kuluttajalle on esitettävä markkinointiväittämä niin, että hän ymmärtää sen ja kokee tuotteen todella helpottavan elämäänsä.

– Valion brändi tulee jatkossa näkymään yhä selvemmin terveysvaikutteisten tuotteiden markkinoilla valituilla alueilla, hän lupaa.

Yhteistyötä tutkimuksen kanssa tiivistetään ja tutkimusta suunnataan siten, että kaupallistamisen mahdollisuudet otetaan huomioon alusta asti.

Tutkimusponnisteluissa painopiste siirtyy laktoosittomien tuotteiden jälkeen painonhallintaan. Lihavuus on kaikkialla maailmassa kasvava huoli, joka tarjoaa toimiville tuotteille maailmanlaajuiset markkinat.

 alkuun Tekstit 4/08| Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus