Numero 4 / 2005


Oltermanni ja Viola ovat vahvoja 
tuotemerkkejä Venäjällä. Valio juustoja Pietarilaisessa Morskoyn marketissa.
Kuva Johanna Sorila


Viennin jakautuminen alueittain.


Viennin jakautuminen tuotteittain.

Saara Liespuu  

Valio myy 40 prosenttia
maidosta maailmalle

Valion kansainvälisen myynnin painopisteenä on kuluttajatuotteiden myynti merkkituotteina tytäryhtiöiden avulla erityisesti Länsi-Venäjällä, Ruotsissa ja Baltiassa. Tämän lisäksi juustojen myyntiä kehitetään valituilla markkina-alueilla Euroopassa ja USA:ssa. Myös teollisuustuotteilla kuten voilla sekä maito- ja herajauheilla on merkittävä rooli.

Viennistä Valiolla on pitkät perinteet, sillä Valio perustettiin juuri voin viennin järjestämiseksi vuonna 1905. Tällä hetkellä yli kolmannes Suomessa vastaanotetusta maidosta myydään kansainvälisillä markkinoilla. Valion vastaanottamasta maidosta ulkomaille lähtee noin 40 prosenttia eri tuotteina.

Jatkossa kansainvälisen toiminnan osuus kasvaa entisestään. Tavoitteena on viedä entistä enemmän kuluttajatuotteita, joilla on markkinointiin tai innovatiivisuuteen liittyvää lisäarvoa.

-Painopiste tulee olemaan lähialueilla. Keskitymme strategian peruslinjausten mukaisesti pääasiassa lähialueisiin. Juustoliiketoimintaa pyritään kehittämään EU:ssa ja USA:ssa, vientijohtaja Veijo Meriläinen sanoo. 

Valion kansainvälisessä myynnissä työskentelee yhteensä noin 550 henkeä, joista Suomessa noin 60 henkilöä. Meriläinen kertoo, että vientimaita Valiolla on noin sata.

-Eurooppalaisittain olemme kuitenkin melko pieni tekijä, vaikka täällä saattaa tuntua, että olemme iso. Keskitymme siihen, mitä osaamme, emmekä hae yksittäisiä vientimaita, Meriläinen sanoo.


Tekstit 4/05

Maito ja Me

Edelliset numerot

Toimitus


Valiolla on ulkomailla kahdeksan tytäryhtiötä: Finlandia Cheese Inc. Yhdysvalloissa, Valio Eesti AS ja AS Võru Juust Virossa, SIA Valio International Latviassa, UAB Valio International Liettuassa, ZAO Valio St. Petersburg Venäjällä, Valio Sverige AB Ruotsissa ja Valio- Vache Bleue S.A. Belgiassa. Näiden lisäksi on edustusto Valio Ltd. Shanghai Kiinassa.

Viron myynti 
kasvoi huimasti


Valion myynti Virossa kasvoi viime vuonna lähes 30 prosenttia. Valio Eestin Alma - brändillä on noin 30 prosentin markkinaosuus Viron tuotetuotemarkkinasta. Alma-tuotteet valmistetaan Valion Laeva-meijerissä Virossa. 

Vuoden aikana Valio hankki Viron suurimman juustolan AS Võru Juustin lähes koko osakekannan. AS Võru Juust on Viron johtava juuston valmistaja. Sen tuotannosta suurin osa menee vientiin sekä Venäjälle että EU-maihin. Valtaosa tuotannosta on Atleetmurukolojuustoa. 

Liettuassa paikallisen meijeriteollisuuden kehittyessä tuoretuotteiden ja jäätelön maahantuonti on huomattavasti pienentynyt. Valio on vienyt tuoretuotteita sinne Virosta ja Suomesta vuodesta 1993. 

Valion latvialainen tytäryhtiö SIA Valio International on toiminut runsaan vuoden. Valion ja riikalaisen meijerin Rigas Piena Kombinatsin yhteisyrityksen, RKP Valion, tärkein tehtävä oli markkinoida funktionaalisia elintarvikkeita Latviassa. Valion Gefilus tuotteet lanseerattiin sinne vuonna 2003.

Latviaan tuotavat Gefilus jogurtit valmistaa Valion tytäryhtiön Laeva Meierei Virossa. Gefilus kefiirin valmistaa
paikallisesti Rigas Piena Kombinats. 

Finlandia on tunnettu
emmental USA:ssa


Finlandia Cheese on keskittynyt pääasiassa Suomesta tuotavien Valion juustojen myyntiin ja markkinointiin USA:ssa. 

Valion emmentaljuustot johtavat USA:n tuontitilastoja. Finlandia -tuotemerkki on tunnetuin emmentaljuustobrändi pääjakelualueella Koillis-USA:ssa. Finlandia Cheese laajensi viime vuonna onnistuneesti tuotevalikoimaa emmentalista Oltermanniin ja markkina-aluetta Keski-Länteen. Vahvistunut asema lisäsi myyntiä 13 prosenttia. 

Valion juustoja on myyty USA:n markkinoilla vuodesta 1958 alkaen.

Belgiassa 
jo 70 vuotta


Belgiassa Valion asema on ollut merkittävä 1930-luvulta lähtien. Valion tytäryhtiö Valio-Vache Bleue on Belgian suurin juustotukkuyritys. Se toimii juuston pakkaajana, tukkurina ja jakelijana vähittäiskaupalle, ja on tärkeä myyntikanava Valio emmentalille.

Tuorepakatut juustot ovat kasvava tuoteryhmä. Valio-Vache Bleuen myynti kasvoi viime vuonna kolme prosenttia. Valio, Belleligne ja Selection Cuisine of Vache Bleue ovat Valio-Vache Bleuen markkinoimia tuotemerkkejä. Kaikki ovat markkinajohtajia omissa tuoteryhmissään.

Valio-Vache Bleuen pakkaamossa käsitellään noin seitsemän miljoonaa kiloa juustoa vuosittain.

Ruotsissa saavutettiin neljän prosentin myynnin kasvu erityisesti laktoosittomien tuotteiden myynnin kasvun kautta ja tuomalla markkinoille vähäsokerinen hedelmäjogurtti. 

Valio Sverige AB:n kautta myydään Valion tuoretuotteita ja jonkin verran juustoja. Valio HYLA tuoteperhe on laajin vähälaktoosisten tuotteiden valikoima Ruotsin markkinoilla. 

Viola tunnetaan 
Venäjällä


Valio on yksi suurimmista ja merkittävimmistä Venäjälle tuotteita vievistä elintarvikeyrityksistä, vaikka myynti sinne viime vuonna hieman väheni. Tytäryhtiö ZAO Valio St. Petersburg myy, markkinoi ja jakelee Valion tuotteita. Tuoretuotteista parhaiten myyvät smetana, raejuusto, jogurtit, kermat, mehut ja maito.

Venäjällä päämarkkina-alueena ovat Moskova ja Pietari. Viola sulatejuusto on ollut Venäjän markkinoilla pian 50 vuotta, ja sen markkinajohtajan asema on vahva. Oltermanni on edelleen luonnonjuustojen hinta- ja laatujohtaja.

 

 

 alkuun Tekstit 4/05 | Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus