Erään radiokanavan kilpailussa etsitään kesän merkkejä. Jollekin se on uudet perunat tai kioskista ostettu jäätelötötterö, toiselle moottoripyörän ottaminen talviteloilta. Kilpailu tuli mieleen, kun toukokuun puolivälissä Lounais-Suomessa ajellessani kohtasin kevään ensimmäiset lehmät laitumella. Paikkakunta taisi olla Alastaro.
Laitumella käyskentelevä karja näytti nauttivan keväästä täysin siemauksin. Nurmesta tuskin vielä löytyi mitään nyhdettävää, mutta maa oli pehmoista astella ja köllötellä, ilma oli raikasta ja viileää.
Levolliset eläimet rauhoittavassa maalaismaisemassa toivat ohikulkijallekin tuulahduksen kesästä.
Useilla tiloilla laiduntaminen on itsestään selvyys. Joillakin tiloilla se taas voi olla lähes ylitsepääsemättömän hankalaa esimerkiksi tilusrakenteen, maanteiden tai asutuksen vuoksi.
Ensi vuonna heinäkuun alusta lähtien lainsäädäntö velvoittaa laiduntamaan tai järjestämään jaloittelumahdollisuuden parsinavetoiden asukeille. Niillä tiloilla, joilla laiduntaminen ei syystä tai toisesta ole tähän mennessä järjestynyt, on tänä kesänä vielä mahdollisuus suunnitella ja käytännössä kokeillakin erilaisia vaihtoehtoja työn ja maankäytön kannalta mahdollisimman sujuvan ratkaisun löytämiseksi.
Ulkoilun ja liikunnan merkitys eläimen hyvinvoinnille ja terveydelle on kiistaton. Olisi toivottavaa, että myös mahdollisimman moni pihattolehmä pääsisi kokemaan kesälaitumen riemuja, vaikka ne navetassa voivatkin vapaasti liikkua ja toteuttaa lajinmukaista käyttäytymistään.
Tämän lehden teemana on Valio 100 vuotta. Valion satavuotinen taival on menestystarina laatuvoin viejästä Suomen elintarviketeollisuuden ykköseksi.
Palaamme lyhyesti menneisiin vuosikymmeniin, katsomme Valiota tänään ja tutustumme omistajahallintoon, joka luotsaa yrityksen uudelle satavuotiskaudelle.
Kesään Valion 100-vuotisjuhlavuoden johdattelee henkiin heräävä Valion baari. Uudistuneena se palaa juurilleen Valion ensimmäisen, Helsingin Lasipalatsissa toimineen baarin nurkille uuteen Kampin liikekeskukseen.
Tervetuloa hyvän olon Valio baariin nauttimaan ja viihtymään!
25. toukokuuta 2005
AINO MURTOMAA-NISKALA
Päätoimittaja