Numero 4 / 2004


4/04 sisältö

Maito ja Me

Edelliset numerot

Toimitus

Aino Murtomaa-Niskala  

Tähtituotteita

Tuntui hienolta olla valiolainen, kun Elintarviketeollisuusliitto jakoi taas kerran Tahtituote -palkintoja parhaille kotimaisille elintarvikeuutuuksille. Kuudessa sarjassa Valio nappasi kaksi voittoa ja kolmannessakin ylsimme loppukilpailuun.

Voittaminen on makeaa, mutta samalla on hyva muistaa, etta todelliset voittajat punnitaan kaupoissa ja ruokapoytien aaressa. Useita, tassa samaisessa kilpailussa menneina vuosina palkittuja tuotteita on aikoja sitten haipynyt markkinoilta.

Valion aiemmat Tahtituotteet, laktoositon maitojuoma ja superkevyt Polar 5 -juusto, sen sijaan jatkavat voittokulkuaan, samoin verenpaineen hallintaa auttava Evolus. Naissa kaikissa kyse on Valion tutkimuksen ja tuotekehityksen huippuosaamisen tuloksena syntyneista maailmanluokan keksinnoista, joita on onnistuneesti sovellettu hyvanmakuisten, erikoisominaisuuksia sisaltavien maitovalmisteiden valmistukseen.

 

Suomalainen kuluttaja luottaa yha kotimaiseen ruokaan, mutta kansainvalistyvassa maailmassa tuontiruokakin kelpaa vallan hyvin. Esimerkiksi juuston kulutuksen kasvu Suomessa meni viime vuonna tuontijuustojen lukuun.

Tutkimukset osoittavat, että samaan aikaan kun entistä useammat uskovat joutsenlipulla merkittyjen tuotteiden turvallisuuteen ja laadukkuuteen ovat toisaalta käsitykset tuotteen kotimaisuudesta hämärtyneet. Kaupan omien merkkien ja monien elintarvikkeiden kotoiselta kalskahtavat tuotenimet antavat vaikutelman suomalaisuudesta, vaikka alkuperä olisikin jossakin muualla.

Kauppaan vyöryy joka vuosi tuhansia uutuuksia, jotka kilpailevat elintilasta myymälöiden rajallisissa valikoimissa. Elintarvikkeiden tarjonta ulkomailta tulee entisestään lisääntymään. Maksukykyiset kuluttajat, hyvin organisoitu kauppa ja olematon luottotappioriski tekevät Suomen markkinoista houkuttelevat.

Tässä kilpailussa vuosikymmenien työllä rakennettu, tunnettu ja luotettu Valio brändi tasoittaa tietä Valiotuotteille, mutta markkinoilla menestyminen on lopulta kuitenkin osaamisen ja aina vain parempien tuotteiden varassa. Tähtituotteita tarvitaan jatkossakin.

26. toukokuuta 2004

Kirjoittaja on lehden päätoimittaja.

 alkuun 4/04 sisältö | Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus