Elina Felin  

Voiko solutestin tulokseen luottaa?

Viime aikoina on keskusteltu solutestien toimivuudesta. Antavatko kaikki myynnissä olevat testiliuokset luotettavan tuloksen? Nyt asiasta on tutkittua tietoa.

ELK Elina Felin tutki Suomessa markkinoilla olevien solutestien käyttökelpoisuutta ja luotettavuutta. Tässä artikkelissa hän selvittää maidon solupitoisuuteen vaikuttavia tekijöitä sekä testiliuostutkimuksen tuloksia.

Maidon solupitoisuudella tarkoitetaan lehmästä peräisin olevien solujen pitoisuutta maidossa. Nämä solut ovat pääasiassa utareen puolustukseen osallistuvia valkosoluja. Pieni osa, 1-2 % soluista on maitorauhaskudoksen 

epiteelisoluja. Kun maitorauhaskudos vaurioituu, valkosoluja siirtyy verenkierrosta utareeseen puolustamaan utaretta bakteerien hyökkäystä vastaan. Tämän seurauksena maidon solupitoisuus nousee.

Solupitoisuuteen
vaikuttavat tekijät

Tärkein solupitoisuutta nostava tekijä on utaretulehdus. Tulehdusreaktion utareeseen voivat aiheuttaa paitsi bakteerit, myös mekaaninen vaurio tai muu ärsytys, kuten veto, lypsykone tai jokin kemiallinen aine, kuten antibiootit.

Utareen bakteeritulehduksessa solupitoisuuden nousun voimakkuus riippuu tulehduksen aiheuttavasta bakteerista. Staphylococcus aureus, steptokokit, koliformit ja ympäristöperäiset enterokokit nostavat solupitoisuuden korkealle, kun taas koagulaasinegatiiviset stafylokokit ja Corynebacterium bovis aiheuttavat vain lievän solupitoisuuden nousun, yleensä 200 000 - 500 000 solua/ ml. Pelkän solupitoisuuden perusteella ei voi päätellä, mikä bakteeri utaretulehduksen on aiheuttanut.

Heti poikimisen jälkeen solut ovat yleensä koholla. Terveellä eläimellä solut laskevat nopeasti ensimmäisten 10 päivän aikana ja ovat normaalilla tasolla 2-4 viikon kuluessa poikimisesta. Täysin terveellä lehmällä on alle 100 000 solua millilitrassa maitoa, yleensä muutama kymmenen tuhatta solua.

Ikä sinällään ei vaikuta terveen lehmän maidon solupitoisuuteen. Vanhoilla lehmillä soluluku on yleensä korkeampi, mutta se johtuu piilevistä tulehduksista ja edellisistä tulehduksista jääneistä vaurioista. Myös rotu vaikuttaa solujen määrään. Suomen Ayrshire-lehmillä on keskimäärin alhaisemmat solupitoisuudet kuin Holstein-lehmillä.

Stressi voi nostaa solulukua. Pihatoissa ryhmissä pidettävät lehmät voivat soluttaa enemmän ryhmien sekoittelun jälkeen. Kiimalla ei ole vaikutusta solupitoisuuteen.

Solupitoisuus vaihtelee vuodenajan mukaan. Suomessa solupitoisuudet ovat korkeimmillaan laidunkuukausina. Syynä ovat todennäköisesti lehmän lisääntyneen liikkumisen aiheuttamat pienet vauriot utareeseen.

Terveen lehmän soluluku vaihtelee päivästä toiseen vain vähän.

Koko karjan tasolla tärkein solulukuun vaikuttava tekijä on piilevää utaretulehdusta sairastavien lehmien määrä karjassa.

Alkusuihkeissa on runsaasti soluja. Myös lypsyn jälkeen solut ovat korkealla noin neljän tunnin ajan, kun maitoa on utareessa vain vähän. Solupitoisuus laskee kohti seuraavaa lypsyä, kun maidon määrä utareessa lisääntyy. Pienimmän ja suurimman solupitoisuuden ero voi olla 70-kertainen. Paras kuva maidon solupitoisuudesta saadaan, kun solutesti tehdään alkusuihkeiden jälkeen lypsettävästä alkumaidosta.

Solutestin toiminta

Solutesti on lehmän vierellä suoritettava pikatesti, jonka avulla maidon solupitoisuutta pystytään arvioimaan nopeasti ja helposti. Solutestireagenssin perustana on saippuan kaltainen aine (anioninen detergentti), joka saostuu solujen sisältämän DNA:n vaikutuksesta. Solutestiliuosta ja maitoa sekoitetaan keskenään. Mitä enemmän maidossa on soluja, sitä enemmän niistä vapautuu DNA:ta ja sitä enemmän seos saostuu. Testiaineisiin on lisätty myös Hindikaattoriainetta, joka värireaktion avulla kertoo, onko maito hapanta vai emäksistä. Utaretulehduksen ja umpeenpanon yhteydessä maito muuttuu emäksiseksi. Tällöin solutestiliuos muuttuu selkeästi tummemman purppuranpunaiseksi. Joskus voi nähdä liuoksen muuttuvan keltaiseksi. Tämä kertoo maidon lisääntyneestä happamuudesta. Muutos on harvinainen, mutta saatetaan havaita joskus jonkin harvinaisen utareen bakteeritulehduksen yhteydessä.

Liuosten toimivuus

Vertailimme viiden Suomessa markkinoilla olevan solutestiliuoksen toimivuutta. Mukana olivat Meijerin Solu-Test (Titcare Oy), Osuuskunnan Solu-Test (Hiven Oy), Soma-Test (FF-Chemicals Oy), Solubalans (Vitabalans Oy) ja Solu-Test (Hiven Oy).

Solutesteistä käytetyin on Hiven Oy:n Solu-Test, jonka markkinaosuus on noin 80 %. Toiseksi käytetyin on Vitabalans Oy:n valmistama Solubalans. Näiden kahden solutestiliuoksen käyttöohje on perinteinen: solutestiliuos sekoitetaan maidon kanssa ja tulkitaan hyytymän voimakkuus. Solubalansin tulos tulkitaan käyttäen viittä solulukuluokkaa, Solu-Test tulkitaan neljää solulukuluokkaa apuna käyttäen. Meijerin Solu-Test, Osuuskunnan Solu-Test ja Somatest -solutestit perustuvat pyörityskierrosten laskemiseen. Näissä testeissä solupitoisuuden määrää se, kuinka montaa kertaa lautasta pitää pyörittää syntyneen hyytymän häviämiseksi. Nämä testit ovat hieman perinteisiä testejä tarkempia, koska ne antavat tulokseksi kahdeksan eri solulukuluokkaa tavallisen neljän tai viiden sijaan.

Tutkimus tehtiin Helsingin yliopiston Viikin koetilalla. Solutestien tekemiseen tottuneet osuuskuntien tuotantoneuvojat testasivat aineet tietämättä, mistä valmisteesta kulloinkin oli kyse. Pyörityskierrosten lukumäärään perustuvat testit testattiin sekä valmistajan käyttöohjeilla että perinteisellä, yksinkertaisella, neliluokkaisella käyttöohjeella. Testituloksia verrattiin todelliseen solulukuun, joka saatiin Valion laboratoriosta. Oikeiden ja väärien tulosten osuus testattiin tilastollisesti.

Ohjeen noudattaminen
tärkeää

Kaikki solutestit antoivat yhtä luotettavia tuloksia, kun testaamiseen käytettiin valmistajan antamia ohjeita. Osuuskunnan Solu-Test ja Somatest toimivat hyvin myös yksinkertaisella ohjeella, mutta Meijerin Solu-Test antoi perinteisellä ohjeella suoritettuna selvästi huonompia tuloksia kuin muut testit. Painotettakoon kuitenkin, että Meijerin Solu-Test toimi erittäin hyvin valmistajan käyttöohjeella tehtynä.

Itse solutestiliuoksissa ei siis ole vikaa, vaan virheellisten tulosten syitä joudutaan etsimään muualta. On mahdollista, että testien valmistuserien välillä on laatuvaihtelua, mutta ainakin tässä tutkimuksessa mukana olleet testierät olivat toimivia. Jos havaitsee, että jokin testi ei toimi, kannattaa ottaa yhteyttä testin valmistajaan.

Tavallisimmat syyt virheellisiin testituloksiin ovat käyttöohjeiden laiminlyönti, testiliuoksen väärä käyttölämpötila ja vanhentunut testiliuos. Käyttöohjeisiin on syytä tutustua huolella. Solutestiä ostaessa kannattaa varmistaa, että pullon mukana tulee käyttöohje.

Oikeiden tulosten saamiseksi on tärkeää, että maitoa ja testiliuosta tulee lautaselle oikeat määrät. Markkinoilla on testilautasia, joihin on merkitty valmiiksi ainakin kahden ja kolmen millilitran merkkiviivat. Merkkiviivat on helppo piirtää myös itse 10 millilitran kertakäyttöruiskua ja tussia apuna käyttäen. Solutestiliuoksen käytössä ei kannata kitsastella.

Toinen huomionarvoinen asia on solutestiliuoksen ja maidon lämpötila. Testiliuoksen tulee käyttöhetkellä olla "huoneenlämpöistä" eli noin + 20 asteista. Pyörityskierrosten lukumäärään perustuvat solutestiliuokset pitää käyttöohjeen mukaan lämmittää ennen käyttöä + 30 asteeseen. Jos solutestiä halutaan käyttää tankkimaidon testaamiseen, tulee testi tehdä heti lypsyn jälkeen, ennen kuin maito on ehtinyt jäähtyä tai lämmittää testireagenssi niin lämpimäksi, että maidon ja solutestiliuoksen yhteislämpötila on reilut 20 astetta.

Myös testien säilytyslämpötilaan kannattaa kiinnittää huomiota. Solutestiliuokset eivät varsinaisesti jäädy, vaan muutamassa plusasteessa niiden ainesosat erottuvat ja rakeistuvat.

Vitabalans Oy:n eläinlääkeosaston tuoteryhmäpäällikkö Tuomo Ojalan mukaan solutestiliuosta voidaan käyttää rakeistumisen jälkeenkin, kunhan liuos lämmitetään ja sekoitetaan huolellisesti ennen käyttöä. Osaan solutesteistä on lisätty isopropanolia, joka alentaa rakeistumiseen vaadittavaa lämpötilaa. Parhaan toimivuuden takaa kuitenkin valmistajan ilmoittaman säilytys- ja käyttölämpötilan noudattaminen.

Parasta ennen -päiväystä ei pidä unohtaa. Vanhentunut liuos kannattaa heittää menemään, vääristä tuloksista ei ole mitään hyötyä - päinvastoin. Jos testi ei tunnu käyttöohjeiden noudattamisesta huolimatta toimivan, on syytä ottaa yhteyttä valmistajaan tai myyjään, he auttavat mielellään asian selvittelyssä. Liuosten toimivuus on kaikkien etu.

Kirjoittaja on ELK ja opiskelee 
eläinlääkäriksi Helsingin yliopistossa.