Numero 4/2004,  26. toukokuuta

 
Maito ja Me -lehden mukana tuleva Kodin ruokavuosi keskittyy nyt raikkaisiin ja kevyisiin kesäruokiin. Tutustu lehteen >>


Walter Ehrström-mitalien saajat ryhmäkuvassa Helsingissä. Kuva isona >>


Yksi Valion kasvavista tuoteryhmistä 
on laktoosittomat maitotuotteet. Valio laktoositon feta on ensimmäinen
laktoositon tuorejuusto. Siitä on myös
kevytversio.

S i s ä l t ö

Tähtituotteita tarvitaan
Valio napsi jälleen voittoja elintarvikkeiden Tähtituote-kilpailussa. Päätoimittaja Aino Murtomaa-Niskala kirjoittaa tarvittavan jatkuvasti uusia tähtituotteita markkinoilla menestymiseksi. Moni palkittu tuote on poistunut markkinoilta kun siitä ei tule kuluttajan suosikki. Viime vuonna juustojen kulutuksen kasvun ottivat tuontijuustot.

Häntäpään kehittämiskeinoko?
Huolestuttavaa on Valion alkutuotantojohtajan Eeva Brofeldtin mukaan se, että tilan johtaminen on jätetty häntäpäähän tuotannon kehittämiskeinoista sekä eläin- että peltopuolella.
   Niillä tiloilla, joilla on kehitetty tietoisesti koko tilan tuottavuutta, maidontuotannon kannattavuuskerroin on 1,2. Kaikilla maitotiloilla kerroin jää keskimäärin reilusti alle yhden.

Ehrström-mitalien tulvaa
Huippumaidon tuottamisesta 25 vuoden ajan palkittiin kaikkiaan 49 maidontuottajaa Walter Ehrström -mitalilla huhtikuussa Helsingissä.

Ennennäkemätön kasvu
Ennennäkemättömät kasvavat maitomarkkinat koittavat Valion hallituksen puheenjohtajan Kari Inkisen mukaan Euroopassa, kunhan kulutus uusissa jäsenmaissa kasvaa.
   Valio uusi organisaatiotaan menestyäkseen myös kotimarkkinoiksi määrittelemillään Itämeren alueella ja Koillis-Venäjällä.
   Inkinen muistuttaa toisille tuottajille, että lähivuosina on epävakaata niin hinnan kuin tukien suhteen. Hän ennakoi, ettei saksalainen maidontuottajakaan voi pitkään pärjätä nykyisellä 27 sentin litrahinnalla.

Laktoosittomia lisää
Maitotuotteiden käytöstä tarvitsee yhä harvemman  pidättäytyä kun Valio toi markkinoille jälleen uusia laktoosittomia valmisteita.

Maidontuotanto   

Kesän rehunkorjuu- ja laidunkaudelle on runsaasti ammattitietoa uudessa lehdessä.Yksi teemoista on rehunkorjuuketju.
Kuva Janne Karttunen


Laidunruokinnan edullisuuden hyödyt toteutuvat, jos lohkojen käytön ennakointi osuu kohdalleen. Kuva Saara Salonen

 

Katse rehunkorjuuketjuun
Rehunkorjuu on tehostunut ja sen vaihtoehdot ovat lisääntyneet. Yksi ketjun pullonkauloista näyttää syntyvän varastopaikalle, mutta rehun kunnollinen levittäminen ja tiivistäminen on laadun avaintekijöitä.

Urakointiehdot paperille
Rehu-urakoijalla on työrutiininsa ja karjatilalla omat odotuksensa työn tuloksesta. Työtehoseuran edustaja kehottaa miettimään asiat yhdessä ennen työn alkamista ja panemaan sovitut asiat paperille.

Laidunlohkojen optimointi
Laidun on edullisinta ja laadukasta rehua lehmälle. Tämän edun voi menettää, jos laidunlohkojen käytön suunnittelu menee pieleen. 

Kylmäketjua viilennetään
Maidon keräilyautoissa ei ole jäähdytystä. Bakteerien kasvun estämiseksi onkin tärkeää, että maito tulee tilalta autoon mieluiten alle 4-asteisena. Viime kesänä oli paljon ongelmia. Autojen tankkeja on nyt eristetty, peräkärryjen parkkipaikkoja on tarkennettu ja tankit jäähdytetään kunnolla pesun jälkeen.

Huolella tehty solutesti toimii
Maidon solutestit antavat luotettavat tulokset, jos testi tehdään huolella valmistajan ohjeen mukaan, ilmeni eri solutestien tutkimuksessa. Myös itse testiaineet pitää säilyttää oikein.

Eläinlääkärin palsta   

Hätäteurastus sallittu
Lukija kysyi hätäteurastuksesta tilalla. Laki sallii kotiteurastuksen. Lehtemme eläinlääkäri suosittaa, että eläinlääkäri lopettaa eläimen. Tapaturmaisesti sairastuneen eläimen lihan käyttö elintarvikkeeksi on turvallisempaa kuin tautiin sairastuneen eläimen liha. Lihoja ei saa myydä.
   Teurasjätteet saa haudata maahan eikä näytteitä siitä tarvitse lähettää tutkittavaksi.
   Lehdessä on myös erillinen artikkeli naudan lopettamisesta tilalla.

Lystikki   

Lystikin helluntaiheila

Navetan nimipäivät   

Minkä lehmän nimipäivä on tänään?
 

 alkuun Maito ja Me | Toimitus | Edelliset numerot