|
|
Valio voi (Valio Smör) tuli ruotsalaisiin kauppoihin toukokuussa. Alku näyttää lupaavalta. ”Kaikki tärkeimmät kauppaketjut ovat ottaneet tuotteet valikoimiinsa”, kertoo Rauno Hiltunen Valiosta. Voin myynti on Ruotsissa vahvassa kasvussa. Ruotsalaiset arvostavat luonnollisia elintarvikkeita ja voi ymmärretään luonnontuotteeksi. Samasta syystä Valio Oivariini rasvaseosta vastaavan voi-kasviöljyseoksen kulutus on kasvussa, kun |
|
taas rasiamargariinien kulutus laskee, kehitysjohtaja Rauno Hiltunen kertoo. Ruotsin voimarkkinoita hallitsee tanskalais-ruotsalainen Arla Foods. Valion tavoitteena on nousta voin vähittäiskaupassa merkittäväksi tekijäksi ja kasvattaa Valion kuluttajatuotteiden myyntiä Ruotsissa. Uutena tulokkaana Valio voi on tuoteryhmässään haastaja. ”Valio ei hae markkinaosuuksia hintaa polkemalla, vaan vaihtoehtoisena valintana”, Hiltunen tähdentää. Ennen markkinointia tehdyissä kuluttajatesteissä Valio voi saavutti parhaat makuarviot. Valio myy Ruotsissa normaalisuolaista ja suolatonta voita 500 gramman palana ja normaalisuolaista 400 gramman pöytärasiassa. Rasiavoi on uutta Ruotsissa. Tähän asti rasiaan on pakattu ainoastaan voi-kasviöljyseoksia ja margariineja. Voi valmistetaan Valion Seinäjoen tehtaalla. Valio myy Ruotsiin pääasiassa jogurtteja ja laktoosittomia maitovalmisteita noin 50 miljoonaalla eurolla vuodessa. Molemmissa tuoteryhmissä Valiolla on vahva asema. ”Laktoosittomassa maitojuomassa lisääntynyt kilpailu on taittanut kasvun, sen sijaan laktoosittomien ruoanvalmistustuotteiden ja jogurttien myynti kasvaa hyvää vauhtia”, Hiltunen sanoo. Valio on myynyt Ruotsiin myös laktoositonta voita, mutta määrät ovat pieniä. |
| |
Tekstit 3/09| Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus |