Numero 3 / 2008


Yhtiökokous valitsi Valion hallinto-
neuvostoon uusina jäseninä Anu Fräntilä-Riihosen (vas.), Pentti
Suokannaksen, Päivi Ylä-Outisen ja Kari
Piirosen. Kuva Seppo Haavisto

Aino Murtomaa-Niskala

Valion yhtiökokous
koolla Helsingissä

Valio Oy:n varsinainen yhtiökokous kokoontui 16.4.2008 Finlandia-talossa Helsingissä.

Kokouksen avasi hallintoneuvoston puheenjohtaja Pentti Santala. Hän totesi Valion tehneen viime vuonna hyvää tulosta, jota on jaettu omistajille tuottajahinnan nousuna. Santalan mukaan huolta aiheuttaa maidontuotannon väheneminen. Valion liiketoiminnan kehittyminen edellyttää nykyistä suurempaa, suurin piirtein maakiintiön tasoista maitomäärää.


Tekstit 3/08

Maito ja Me

Edelliset numerot

Toimitus

Yhtiökokouksessa oli edustettuna 18 osakasta Valion 22 osakkaasta. Kokous vahvisti Valio Oy:n tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen sekä myönsi vastuuvapauden hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenille sekä toimitusjohtajille.

Valio Oy maksaa osinkoa 5,75 prosenttia 31.12.2007 rekisteröidylle osakepääomalle, mikä on 195,50 euroa osakkeelta.

Yhtiökokous valitsi hallintoneuvostoon uusina jäseninä Anu Fräntilä-Riihosen Keuruulta, Kari Piirosen Nurmeksesta, Pentti Suokannaksen Askolasta ja Päivi Ylä-Outisen Ylämaalta.

Puhetta yhtiökokouksessa johti Per-Ole Mård Meijeriosuuskunta Milkasta.

Maidon hintaa nostettava

Toimitusjohtaja Pekka Laaksonen esitti Valion tilinpäätöksen ja toimintaa sekä valotti maitoalan näkymiä. Laaksosen mukaan Valion on nostettava tuottajille maksettavaa hintaa, jotta maidontuotannon väheneminen saadaan pysäytettyä. Hän totesi maidon tuotantokustannusten nousun heikentäneen kannattavuutta, mikä näkyy maitotilojen lopettamistahdissa. Viime vuonna lähes joka kymmenes valiolainen tila vaihtoi elinkeinoa.

Laaksonen tähdensi kaupan osuutta Valion kumppanina, joka hoitaa tehtävänsä kustannustehokkaasti valikoimista tinkimättä. Valiolaisesta näkökulmasta kaupan kiinnostus tuoda uusia tuotteita markkinoille on kiitettävää.

Valion tehtävä on edistää valiolaisten maidontuottajien elinkeinoa. Tässä Valio onnistuu tarjoamalla kuluttajien haluamia tuotteita asiallisin hinnoin. Laaksonen totesi uskovansa Valion pystyvän hoitamaan tehtävänsä vastaisuudessakin erinomaisesti ja tähdensi valtiovallan keskeistä roolia pitää maidontuotanto tasapuolisesti kilpailukykyisenä koko maassa.

Santala jatkaa puheenjohtajana

Hallintoneuvosto järjestäytyi yhtiökokouksen jälkeen. Hallintoneuvoston puheenjohtajana jatkaa Pentti Santala Kauhajoelta ja varapuheenjohtajana Jaakko Rouhiainen Juvalta.

Valio Oy:n hallintoneuvosto 2008

Pentti Santala, maanviljelijä, Kauhajoki, puheenjohtaja
Jaakko Rouhiainen, maanviljelijä, Juva, varapuheenjohtaja
• Kyösti Anttila, maanviljelijä, Jalasjärvi
• Anu Fräntilä-Riihonen, emäntä, Keuruu
• Jyri Hautamäki1) , trukinkuljettaja, Seinäjoki
• Maija-Leena Heiniö, emäntä, Kisko
• Tapio Hytönen, maanviljelijä, Konnevesi
• Jarmo Juutinen, maanviljelijä, Vieremä
• Hannu Kainu, maanviljelijä, Kyyjärvi
• Kimmo Kemppainen, maanviljelijä, Paltamo
• Raimo Kielenniva, maanviljelijä, Kärsämäki
• Harri Laamanen, maanviljelijä, Ylitornio
• Minna Laine1), kirjanpitoassistentti, Riihimäki
• Hanna Laitinen1), laatupäällikkö, Vantaa
• Hannu Latomäki1), materiaalivastaava, Seinäjoki
• Pekka Lestinen, maanviljelijä, Sysmä
• Jaakko Männistö, maanviljelijä, Merijärvi
• Osmo Oinonen, maanviljelijä, Polvijärvi
• Markku Pajunen, maanviljelijä, Mikkeli
• Reino Parkko, maanviljelijä, Elimäki
• Mauri Penttilä, maanviljelijä, Vesilahti
• Kari Piironen, maanviljelijä, Nurmes
• Anneli Santa-aho, emäntä, Lempäälä
• Matti Siitonen, maanviljelijä, Parikkala
• Pentti Suokannas, maanviljelijä, Askola
• Pentti Vartiainen, maanviljelijä, Kiuruvesi
• Päivi Ylä-Outinen, emäntä, Ylämaa
1) Henkilöstön edustaja


 alkuun Tekstit 3/08| Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus