|
Laatumaidon tuottajia on kevään mittaan palkittu osuuskunnissa. Kaikkein pisimpään E-luokkaa tuottaneet vastaanottivat kultamitalinsa juhlallisesti valtioneuvoston juhlahuoneistossa Helsingissä. Mitalistit ovat palkintonsa ansainneet. Jokainen maidontuottaja tietää, ettei hyvä laatu tule itsestään. Työ edellyttää taitoa ja tarkkuutta vuoden jokaisena päivänä. Lypsyä tai pesuja ei voi navetassa jättää kesken, vaikka kuinka olisi kiire muihin askareisiin. Onnittelut ja kiitokset hyvästä työstä kaikille laatupalkinnon saaneille.
Laatumaito palkitsee tuottajansa myös mitalivuosien välissä. E-luokan laatulisä maitotilissä tekee huomattavan summan vuoden aikana ja on suoraa tulospalkkaa hyvin tehdystä työstä. Maidon tuotantokustannukset tilalla kun ovat laatuluokasta huolimatta suurin piirtein samat. Kuluttajat ovat tottuneet arvostamaan hyvää suomalaista maitoa ja maitovalmisteita. Luottamus laatuun on tärkeä kilpailuetu kotimaassa ja kansainvälisillä markkinoilla. ”Maito ei matkalla parane”, totesi aikanaan laatutyön ja -palkintojen ”isä” Walter Ehrström. Tämä vanha totuus pätee yhä.
Valion yhtiökokous löi kirjat kiinni toimintavuodelta 2007. Valio teki hyvää tulosta, joka mahdollisti korotukset maidon tuottajahintaan sekä tulospalkkauksen henkilöstölle. Vuositasolla ja sitä pitemmällä aikavälillä verrattaessa Valio pärjää hyvin sekä eurooppalaisessa että kotimaisessa tuottajahintavertailussa. 30. huhtikuuta 2008
|
| |
Tekstit 3/08| Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus |