Numero 3 / 2007


Valio Oy:n yhtiökokous pidettiin 12.
huhtikuuta 2007 Finlandiatalossa
Helsingissä. Kuvat Seppo Haavisto


Valion toiminnasta kertoivat yhtiökokoukselle hallintoneuvoston puheenjohtaja Pentti
Santala oik. ja toimitusjohtaja Heikki
Halkilahti.
Uusina jäseninä Valion hallintoneuvostoon valittiin maanviljelijät Jarmo Juutinen
Vieremältä, Veikko Mitikka Iitistä ja Anneli
Santa-aho Lempäälästä.

Aino Murtomaa-Niskala  

Valion yhtiökokous kokoontui Helsingissä

Valio Oy:n varsinainen yhtiökokous pidettiin Helsingissä 12. huhtikuuta 2007.
Kokouksen avasi hallintoneuvoston puheenjohtaja Pentti Santala todeten Valion toiminnallisen tuloksen muodostuneen varsin hyväksi.

Pentti Santala totesi Valion tilittäneen maidosta noin 6 senttiä parempaa litrahintaa kuin keskeiset eurooppalaiset kilpailijansa. Tuloksen perusteella Valio korotti alkuvuoden 2007 kausihintaa sentillä ja maksoi osuuskunnille 2 sentin jälkitilin sekä Valion henkilökunnalle tulospalkkion.

Tulos perustuu Santalan mukaan strategian johdonmukaiseen toteuttamiseen. Siihen kuuluvat brändituotteisiin ja lisäarvotuotteiden kehittämiseen perustuva vahva asema kotimarkkinalla sekä tuotannon kehittämisohjelman tuloksena näkyvä toiminnan kustannustehokkuus.

Tulosta tukevat myös eräät Valion toimista riippumattomat ulkoiset tekijät, kuten maitojauheen hyvä hinta sekä voin kysyntä maailmanmarkkinoilla.

Santala muistutti Valion hyvän markkinakehityksen edellyttävän jatkossa entistä kovempaa työtä sekä kotimaassa että Valiolle tärkeällä Venäjällä. Kansainväliset toimijat Arla Ingman, Danone ja Unilever tuovat uuden vaihteen kilpailutilanteeseen, hän arvioi.


Tekstit 3/07

Maito ja Me

Edelliset numerot

Toimitus

Santala kommentoi myös ensi vuonna käynnistyvää EU: n maatalouspolitiikan välitarkastelua, jota luonnehditaan hienosäädöksi, mutta jossa keskusteltavaksi nousee mm. maitokiintiöiden jatko maaliskuun 2015 jälkeen. Hän totesi maitoalan joutuvan varautumaan esittämään tarvittavat siirtymätoimenpiteet maidontuotannon ja meijeriteollisuuden toimintaedellytysten turvaamiseksi Suomessa.

Uudet jäsenet

Yhtiökokouksessa oli edustettuna 19 osakasta Valion 23 osakkaasta. Puheenjohtajana toimi maanviljelijä Kari Piironen Nurmeksesta.
Toimitusjohtaja Heikki Halkilahti esitteli kokoukselle Valion toimintaa ja tilinpäätöksen. Tämän vuoden ensimmäisiä kuukausia hän luonnehti myönteisiksi. Sekä liikevaihto että tulos ylittävät edellisvuotisen ja budjetoidun.

Yhtiökokous vahvisti Valio Oy:n ja Valio-konsernin tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenille sekä toimitusjohtajille.

Valio maksaa osinkoa 5,0 prosenttia 31.12.2006 rekisteröidylle osakepääomalle, mikä on 170 euroa osakkeelta.

Yhtiökokous teki muutoksen Valion yhtiöjärjestykseen siten, että Valion hallituksen jäsenten vähimmäismäärä muuttui viidestä neljään. Uusina jäseninä Valion hallintoneuvostoon valittiin maanviljelijät Jarmo Juutinen Vieremältä, Veikko Mitikka Iitistä ja Anneli Santa-aho Lempäälästä.

Santala jatkaa puheenjohtajana

Hallintoneuvosto järjestäytyi yhtiökokouksen jälkeen. Hallintoneuvoston puheenjohtajana jatkaa Pentti Santala Kauhajoelta. Varapuheenjohtajana jatkaa Jaakko Rouhiainen Juvalta. Valion hallintoneuvostossa on kaikkiaan 27 jäsentä, joista neljä edustaa henkilöstöä.

Valion toimintaan ja tilinpäätökseen voi perehtyä Valion yritysvastuuraportista ja vuosikertomuksesta 2006, jotka löytyvät Valion verkkosivuilta internetissä osoitteessa www.valio.fi > Valio yrityksenä > Yritystieto > Talous- ja yritysvastuu.

 

 alkuun Tekstit 3/07| Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus