Kaksinkertaisten kultamitalistien on helppo hymyillä. Marja- Liisa Viskarilta navettavastuu siirtyi vajaat kolme vuotta sitten Päiville.

Työtä ja periksiantamatonta työtä, sanoo
Marja-Liisa Viskari maidontuottamisesta. 50 laatumaitovuotta tarkoittaa parhaan luokan huolellisuutta ja tarkkuutta 36 500 lypsy-
kerralla.

-Lettupannu, se on ystävä ja vihollinen,
sanoo Päivi Viskari.

Leena Pakarinen  

50 vuotta parhaan luokan maitoa Toivakasta
"Lypsä sellaista maitoa,
mitä itse juot"

Marja-Liisa ja Päivi Viskari vastaanottivat 4. huhtikuuta Valtioneuvoston juhlahuoneistossa harvinaisen kunnianosoituksen. 50 vuotta parhaan luokan maitoa tuottanut Uusi-Simolan tila Toivakasta Jyväskylän kupeesta sai jo toisen kerran Walter Ehrströmin säätiön kultaisen mitalin.
Saavutuksen historiallisuudesta kertoo, että samaan on pystynyt aiemmin vain yksi tila Suomessa.

-Urheilussa kultaisen mitalin saa, kun juoksee kovasti tai hyppää korkealle. Maitomitali on vähän erilainen. Siinä on kysymys elämäntavasta ja tuuristakin, sanoo nykyään lypsystä vastaava Päivi Viskari. -Se on työtä ja työtä, periksi antamatonta työtä, toteaa hänen äitinsä.

Marja-Liisa ja Raineri Viskari ovat viljelleet vuodesta 1976 Uusi-Simolan tilaa, jonka Marja-Liisan vanhemmat Saara ja Kalle Vanhatalo perustivat vuonna 1953. Lehmiä oli heti alusta alkaen. -Äiti ei uskaltanut lähettää maitoa meijeriin kuin vasta vuonna 1956, koska kaikki oli niin alkeellista. 5-6 lehmälle oli rakennettu parret vanhaan tupaan, maitoastiat pestiin sisällä ja maidon jäähdytyspaikka oli puolen kilometrin päässä lähteessä, kertoo Marja-Liisa Viskari.

Laatu oli lypsäjän epäilyksistä huolimatta kohdillaan ja siinä se on pysynyt. Kaapissa on aiempien mitaleiden lisäksi 50 meijerin laatulusikkaa.

Lypsäjällä ei saa olla kiire

Uusi-Simolan tilalla on kulunut litra jos toinenkin solutestiainetta, jota alkuun sai vain apteekista. Varsinkin silloin kun Päivi kahden sisarensa kanssa aloitteli navettauraansa, lettupannu pyöri ahkerasti tyttöjen käsissä.

-Äiti sanoi, että sitä maitoa lypsätte, mitä juotte ja mehän tutkimme, nauraa Päivi. Nyt vakiintunut lettupannutestitahti on kerran kuussa. Poikineita ja

hoidettuja tarkkaillaan useammin ja lypsyjärjestystä muutetaan tarpeen mukaan.

Soluttelevien neljännesten hoidossa on ollut useita menetelmiä. Jossakin vaiheessa käytettiin erillislypsintä ja tiheän lypsyn

menetelmääkin Viskarit harrastivat. Ärhäkät tulehdukset hoidatetaan heti.

-Lypsetään ja lypsetään ja linimenttiä. Seuraava vaihtoehto on neljänneksen umpeutus, Päivi kertoo.

Vaikka tulppaamisesta on vastakkaisia mielipiteitä, Päivillä on lypsyllä tulppia taskut pullollaan.
-Jokainen lehmä on yksilö ja neljännekset tyhjenevät eri tavalla. Joku lehmä on herkkä ja joku toinen hirveän herkkä tyhjälypsylle, sanoo hän.

Päivi on kokemuksesta viisastuneena kiinnittänyt huomiota myös omaan mielialaan lypsyaikana.
-Vaikka olisi kuinka kiire ja pahalla päällä, ei sitä saa lehmille näyttää. Pitää päättää, että nyt lypsetään, hätäillään, sitten kun on lypsetty, sanoo hän.

Terveys jalostustavoitteena

Isä-Rainerin sydänleikkauksen aikana vuonna 2000 Päivi teki vallankaappauksen talikkotöihin ja pari-kolme viime vuotta hän on yksin vastannut navetasta.

-Päivi on kaverinsa kanssa korvaamaton apu tällä tilalla, kiittelee Marja-Liisa Viskari. Viskarien karjassa on sekä ayrshirejä, että friisiläisiä. Osa poikii jo 7. tai 8. kertaa. Jalostustavoitteena onkin terveys, luonne, utarerakenne ja kestävyys.
Viskarit valitsevat siemennyssonnit pääasiassa itse.

-Kun muistaa sukua pitkälle taaksepäin, niin voi miettiä, mitä parantamista olisi. Ensimmäisillä friisiläisillä oli kaameat utareet, mutta nykyisillä ihan inhimilliset. Keskituotos meillä ei ole niin valtava, 8300 kiloa. Mutta ei se määrä, vaan laatu, sanoo Päivi.

Lomittajille hyvä ohjeistus

Maidon laatu ei ole notkahtanut lomittajienkaan aikaan, sillä Viskarit ovat tehneet joka kerralle tarkan ohjeistuksen.
-Olen itse ollut lomittamassa ja siltä pohjalta tiedän, miten vaikeaa toisen navettaan on mennä ilman ohjeita, kertoo Päivi.
Perusopastus lähtee lehmien parsijärjestyksestä sekä ruokinta – ja lypsytiedoista. Viesti vahvistetaan eri värisillä rasvaliiduilla lehmien kylkiin.

Tilalla oli 20 vuotta sama lomittaja, joka tunsi lehmät nimeltä. Silloin riitti, kun kertoi muutokset edelliskerrasta. Lomitustoimen siirtyminen Joutsaan on tuonut uusia lomittajia.

Päivi oli johonkin aikaan navetassa mukana lomittajan varmistuksena, mutta nykyisin lomittajat saavat lypsää yksin. Hennoimmat tosin tarvitsevat apua rehun repimiseen siiloista. Karja ruokitaan kotoisin rehuin ja säilörehun ne saavat kottikärryllä.

-Ammatti-ihmisiä lomittajat ovat ja meillä lomitukset ovat menneet hyvin, Marja- Liisa Viskari sanoo. Aikaisemmista mitaleista lomia

Lomitus antoi Päivin mukaan uutta näkökulmaa omankin tilan töihin. -Joissakin paikoissa ajatteli, että noin ei ainakaan kannata tehdä. Ja sitten tapasi hyviä vanhoja karjaihmisiä, joilta oppi hyviä konsteja, hän kertoo.

Mäntysuopa lypsyrättivedessä on yksi muualta tuotu, hyväksi koettu työtapa. Marja-Liisa Viskari kiittää myös meijerin entisen maitotalousneuvojan, Ilmo Puhakan roolia Uusi-Simolan laatutyössä. Puhakan kesämökki on lähellä, joten hän ehti poikkeamaan tilalla usein.

Tuttu neuvoja olikin mukana, kun Marja-Liisa Viskari haki Helsingistä ensimmäisen kultamitalin. Silloin matka tehtiin lentämällä, mutta nyt Viskarit menivät juhlaan junalla. Isä-Raineri tosin jäi kotimieheksi.
-Ensimmäiseen kultamitaliin liittyi loma Aulangolla. Kaikki kolme tyttöä olivat mukana siellä, olivathan he olleet mukana navetassa ja jokaisella oli oma nimikkolehmänsä. Se oli hieno kesäviikko. 40-vuotismitalista saimme loman Ikaalisten kylpylään, muistelee Marja-Liisa Viskari.