Numero 3 / 2007


Antti Rauhamaa on Valion
hallituksen puheenjohtaja.

Antti Rauhamaa   

Valio tekee hyvää tulosta

Laihduttajien ja painoaan tarkkailevien mielikuvissa maito on joskus peikko, jota tulee välttää. Todellisuudessa asia on päinvastoin, maitotuotteet auttavat painonhallinnassa.

Vuoden 2006 tulokset on käsitelty Valion hallintoelimissä. Kaikki ovat tyytyväisyydellä


Tekstit 3/07

Maito ja Me

Edelliset numerot

Toimitus

todenneet, että vuosi 2006 oli onnistunut. Onnistumisia tapahtui tasaisesti jokaisella osa-alueella.

Valion hyvää tulosta arvioidessa ei voida käyttää samoja kriteerejä kuin suurimmassa osassa yrityksistä. Yleensä yrityksen tärkein mittari on voitto, joka jaetaan omistajille tavallisesti osinkona. Kyllä Valionkin toiminnan tulee olla kannattavaa ja tehokasta, mutta poiketen suurimmasta osasta muita yrityksiä, tehtävämme on poikkeava. Yritämme maksimoida yhden kuluerän; maito on tärkein raaka-aineemme ja myös suurin kuluerämme.

Lisähinnalle jatkoa

Kuluva vuosi on alkanut erittäin lupaavasti. Olemme vahvistaneet asemaamme kotimarkkinoilla. Myös viennissä esimerkiksi maitojauheen maailmanmarkkinahinta on hyvä ja nopeita laskupaineita ei ole näköpiirissä.

Valion hallitus päättikin joulukuussa maksaa maidosta viimevuotista kausihintaa ja yhden sentin lisän kausihinnan päälle. Joulukuinen päätös tehtiin kolmeksi kuukaudeksi, nyt on päätetty jatkaa sentin lisän maksua seuraavatkin kolme kuukautta, siis kesäkuun loppuun. Toivon, että voimme jatkaa samalla tavalla loppuvuodenkin.
Korotetun hinnan maksu koko vuoden ajan pienentää luonnollisesti jälkitilivaraamme, mutta eiköhän raha ole tiloille tarpeen jo tässä vaiheessa.

Valion hallintoa on alkuvuoden työllistänyt uuden toimitusjohtajan valinta. Valinnan johdosta on tehty runsaasti selvitystyötä. Olemme kokoontuneet monia ylimääräisiä kertoja normaaliin rutiiniin verrattuna.

Uudeksi toimitusjohtajaksi nimitettiin kauppatieteiden maisteri Pekka Laaksonen. Hän ottaa tehtävät vastaan elokuun puolessa välissä. Siihen asti toimitusjohtajana toimii Heikki Halkilahti, jonka johdolla asiat rullaavat rutiinilla ja vankalla kokemuksella niin kuin tähänkin asti.

Maidolla on tulevaisuutta

Meitä valiolaisia maidontuottajia on alle 12 000, ja joukko pienenee nopeaa tahtia. Tämä tarkoittaa tiloilla voimakasta rakennekehitystä. Usko maidontuotannon tulevaisuuteen tulisi säilyä koko maassa, koska maito on suomalaisen maatalouden kulmakivi.

Jos maidontuotanto vähenee voimakkaasti, ei ole naudanlihantuottajallekaan vasikoita, ja nyt alle 100 % naudanlihan omavaraisuus laskee entisestään. Kotieläinmäärien laskiessa myös rehuviljan kulutus laskee samanaikaisesti, kun lisää nurmialaa vapautuu viljantuotantoon. En usko, että energian tuottamisella viljelemällä joko ohraa tai muita energiakasveja korvataan kotieläinten käyttämiä rehumääriä merkittävästi.

Hyvien uutisten lisäksi Valiolla on paljon haasteita, joista on selvittävä. Arlan tulo markkinoille ostamalla Ingman on haaste, johon pyritään varautumaan. Näyttää siltä, että mitä enemmän haastetta, sen innokkaammin valiolaiset ottavat haasteen vastaan, ja tekemisen meininkiä tulee vain lisää. Myös vientitukien lasku luo paineita maidon tilityshinnan eron pitämisessä nykyisellään eurooppalaisiin meijeriyrityksiin verrattuna, mutta niistä on tähänkin mennessä selvitty ja selvitään vastakin.

Hyvää kesää ja uskoa maidontuotantoon!

ANTTI RAUHAMAA

 alkuun Tekstit 3/07| Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus