|
Liika ei ole aina hyvästäEi liene uutinen, että maidontuotannon maakiintiö ylittyy päättymässä olevana kiintiövuonna liki 70 milj. litraa. Sama tahti näyttää jatkuvan tulevina vuosinakin. Kun kotimarkkinoiden yli tuotetun maidon vienti on Valion vastuulla, niin maakiintiön ylitys merkitsee melkoista vientitarpeen lisääntymistä tälle vuodelle. Yhtä tärkeä tavoite kuin asiakkaiden ja kuluttajien tarpeiden tyydyttäminen on myös omistajien ja kaikkien valiolaisten hyvinvoinnista huolehtiminen. Omistajille maksettava maidon hinta on saatu kahtena viime vuonna tavoitellulle noususuunnalle. Positiivinen hintakehitys on edellyttänyt määrätietoista kustannustehokkuutta, osaamista ja markkinoiden hallintaa. Näiden "työkalujen" käyttö lisääntyvillä vientimarkkinoilla ei ole helppoa. Valio vie hankkimastaan maidosta noin 40 % ( yli 700 milj. litraa). Se on historiallinen määrä. Nyt lisääntynyt noin 70 milj. litran vuotuinen maitomäärä on käytännössä kaikki Valion vientivastuulla. Myös kotimarkkinoilla kilpailijat ovat onnistuneet jonkin verran parantamaan markkinaosuuksiaan. Lisäksi kansainvälisillä markkinoilla on esiintynyt levottomuutta hintojen suhteen. Tämä kaikki on merkinnyt paineita nousevalle tilityskyvylle. Valion keskimääräisen tilityskyvyn ja huonoimman vientimarkkinoilta saadun tilityskyvyn erotus on yli 10 senttiä/litra. Vientimarkkinoiden kehittämiseksi onkin erittäin tärkeää kehittää paremmin kannattavia kuluttajatuotemarkkinoita eri yhteistyökumppanein kanssa. Vähemmän kannattavan viennin lisääntyminen asettaa entistä kovemmat vaatimukset kustannustehokkuudelle ja kotimarkkinoiden hallinnalle. On välttämätöntä luoda kaupan kanssa selväpiirteiset ja toimivat toimintamallit, joilla turvataan suomalaisen maidontuotannon ja jalostuksen tulevaisuus. Maatalouspoliittisesti lienee syytä harkita kiintiöjärjestelmän parempaa hallintaa. Ei voi olla kokonaisuuden kannalta mielekästä maksaa tuntuvia kiintiön ylityksen sakkomaksuja EU:lle ja samalla heikentää oman yrityksemme taloudellisia toimintaedellytyksiä. Tilanne on ristiriitainen tämänhetkisen rakennekehityksen kanssa. Uutta tuotantoa rakennetaan onneksi kiitettävästi, mutta myös tuotannosta luopumistahti on jonkin verran hiipunut. Lisäksi tulee keskituotosten nousu, joka osaltaan on vaikuttanut nykyisen tilanteen syntymiseen. Kiintiöjärjestelmän paremmalla hallinnalla ja terveillä kiintiöiden hinnoilla tulisikin pystyä turvaamaan jatkajien mahdollisuudet eri puolilla maata tasapuolisesti.
hallituksen puheenjohtaja.
|
| |
Sisältö | Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus |