|
K otimainen maito on kova sana markkinoilla. Kyseessä ovat muutkin arvot kuin pelkästään laatu, luotettavuus ja turvallisuus. Valio maito työllistää kymmeniä tuhansia suomalaisia suoraan ja välillisesti, maaseudulla ja kaupungeissa. Maidontuottajat omistavat Valion ja Valion tehtävä on tuottaa omistajilleen lisäarvoa. On hyvä huomata, että Valion tulos ei päädy osake- tai optiomiljonäärien taskuihin, vaan jakaantuu tavallisten suomalaisten työtätekevien ihmisten ja perheiden toimeentuloksi.
Muutama viikko sitten julkistetun kansallisen nuorisotutkimuksen tuloksissa Valio pärjäsi parhaiten sekä brändinä että aidoimpana yrityksenä. Taakse jäivät muiden muassa nuorison paljon käyttämät maailmanmerkit kuten Google ja Apple. Valio brändin arvostus nuorten keskuudessa on meille erityisen arvokas, koska eräät aiemmat selvitykset osoittavat, ettei ruoan kotimaisuus ole nuorille välttämättä yhtä tärkeä valinnan peruste kuin heitä vanhemmalle ikäpolvelle.
Lopuksi on aika lausua lämpimät kiitokset kevään korvalla eläkkeelle siirtyneelle Valion säilörehuasiantuntija Heikki Niskaselle, joka on pitkän valiolaisen AIV-uransa ajan osallistunut Maito ja Me -lehden toimittamiseen asiantuntijana, kirjoituksin ja valokuvin. Tässä numerossa hän selvittää suurten rehumäärien logistiikkaa korjuussa ja ruokinnassa sekä tehokkuusvaatimusten että rehun laadun näkökulmasta. Toivotamme Heikille antoisia eläkevuosia. 28. huhtikuuta 2010 Aino Murtomaa-Niskala |
| |
Tekstit 2/10| Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus |