Numero 2/2010, 28. huhtikuuta


Valio Riihimäen meijeri kierrättää lämpöenergiaa. Lämpöpumpun talteen ottama lämpö käytetään pesuvesien lämmittämiseen. Lasse Jussila valvoo piimän pakkausta.
Lämpöpumpun soveltamista tutkitaan useissa Valion tuotantolaitoksissa.
Kuva Mikael Nybacka



Valion hallintoneuvostoon valittiin uusina jäseninä Matti Karvo vas, Esa Kotala, Veikko Matikainen, Jarno Kämäräinen ja Risto
Sonninen. Kuva Markku Ojala



Kultamitalijuhlia vietettiin Ritarihuoneella Helsingissä.
Kuva Tapani Lepistö


Valion näyttelyosasto edellisessä Farmari Maatalousnäyttelyssä.
Kuva Johanna Sorila

S i s ä l t ö

Valio maito on suomalaista »
Valio pärjäsi parhaiten sekä brändinä että aidoimpana yrityksenä kansallisessa nuorisotutkimuksessa. Päätoimittaja Aino Murtomaa-Niskala pitää tulosta erityisen arvokkaana, koska aiempien selvitysten mukaan ruoan kotimaisuus ei ole nuorille välttämättä yhtä tärkeää kuin heitä vanhemmalle ikäpolvelle.

Todellinen rehun hinta »
Säilörehun tuotantokustannusten alentamiseksi huomio pitää kiinnittää ensisijaisesti kiinteiden kustannusten alentamiseen. Näin päättelee Valion alkutuotantojohtaja Eeva Brofeldt Keski-Pohjanmaalla toteutetun TilaArtturi-projektin tuloksista.

Valion yhtiökokous »
Valion hallintoneuvoston puheenjohtaja Pentti Santala katsoi Valion yhtiökokouksessa Helsingissä, että kaikki edellytykset on turvata maidontuotanto Suomessa, kunhan yhteinen tahtotila löytyy.
Valion hallintoneuvostoon tuli viisi uutta jäsentä.

Sinivalkoista »
Maidon tuottajahinta Euroopassa ei näytä kovin nopeasti paranevan, eikä tilanne yksittäisellä tilalla parane maidon tuontia suosiavan yrityksen leiriin vaihtamalla, kirjoittaa Valion hallituksen jäsen Jarmo Juutinen.
Kuka hyötyy, jos oman tilan tilityshinta on muita parempi, mutta meidän kaikkien tuottajahinta on tuontipaineiden vuoksi alentunut? Juutinen kysyy.

Mitalit laatumaidosta »
Walter Ehrströmin säätiön kultamitali parhaan laatuluokan maidon yhtäjaksoisesti 25 vuotta tuottaneille tiloille jaettiin huhtikuussa Helsingissä.
Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila jakoi mitalit ja tuottajien puolesta kiitti kuhmolainen Tiina Huotari.

Onko tavallista, että karjaa kuolee? »
Tuottaja on huolissaan, sillä eläimiä menehtyy tilalla.
Eläinlääkäri Kalevi Heinonen vastaa, että on aivan normaalia, jos tuotantoeläimiä kuolee.
Yleisimpiä syitä kuolemille ovat magnesiumin ja kalsiumin puutokset. Äkillinen utaretulehduskin kuuluu lääkärin luettelemaan kuolinsyylistaan.

Valio Farmarin pääyhteistyökumppanina »
Valio on Mikkelissä 29.7.–1.8.2010 järjestettävän Farmari Maatalousnäyttelyn pääyhteistyökumppani.
Valioväki toivottaa näyttelyvieraat tervetulleiksi osastolle kyselemään, keskustelemaan, maistelemaan ja viihtymään.

Teema: Säilörehu  


Lehmien makuualustan testausta. Testaus liittyy lehmähavaintokoulutukseen.
Kuva Tuomo Kautonen

Teemasivuille »
Teemasivujen aiheena on säilörehu. Sivuilla paneudutaan mm. nurmen huolelliseen perustamiseen.
Keski-Pohjanmaalla toteutettiin TilaArtturi-projekti, jossa käytiin läpi maitotilan tuotantokustannuksia. Säilörehun merkitys maidon tuotantokustannuksessa osoittautui kiistattomaksi.
TilaArtturi -hankkeen edullisin säilörehu oli tuotettu tilalla, joka käyttää säilörehuurakoitsijaa. Sivuilla on luettavissa myös urakoitsijan näkökulmasta työhön.
Teemassa on lähes puolen lehden verran säilörehuun ja maidontuotantoon liittyvää ammattiasiaa.



Lystikki   

Mökkihöperyyttä »

Navetan nimipäivät   

Minkä lehmän nimipäivä on tänään?
 

 alkuun Maito ja Me | Toimitus | Edelliset numerot