Numero 2 / 2009


Tekstit 2/09

Maito ja Me

Edelliset numerot

Toimitus


Ajattele sydäntä

Joka kolmannella aikuisella suomalaisella on korkea verenpaine ja vielä paljon useammalla ovat kolesteroliarvot koholla. Tutkimukset osoittavat, että jo pienikin lasku näissä riskitekijöissä vaikuttaa sydänterveyttä edistävästi. Tässä numerossa kerrotaan Valio Evolus 2-teho -tuotteista, jotka ruokavalion osana sekä alentavat kolesterolia että auttavat hallitsemaan verenpainetta. Jälleen kerran Valio avaa uutta uraa meijerimaailmassa. Evolus 2-teho on maailman ensimmäinen tutkitusti sydänterveyteen kahdella tavalla vaikuttava elintarvike.

Edelläkävijän osa ei ole helppo. Esimerkiksi Valion Gefilus-tuotteiden nousu menestykseen kesti vuosia. Tilastojen valossa kaksoisvaikutteiselle Evolukselle on tilausta, mutta paljon riippuu siitä, kuinka tehokkaasti viesti tavoittaa kohderyhmän.

Tämän Maito ja Me -lehden ilmestymisen aikoihin vietetään valtakunnallista sydänviikkoa, jonka aikana muun muassa Valion henkilökunta kampanjoi Valio Evolus 2-teho -tuotteita omassa lähipiirissään. Useimmilla meistä on ystäviä, tuttavia tai perheenjäseniä, joilla on huolia verenpaineen tai kolesterolin tai molempien arvojen kanssa. Haastamme Maito ja Me – lehden lukijat mukaan talkoisiin. Yhdessä meitä on tuhansia viestinviejiä levittämään tietoa oman yrityksemme ainutlaatuisista tuotteista.

Walter Ehrströmin säätiön kultamitalit jaettiin tänä vuonna 49 maitotilalle. Nämä palkitut tuottajat edustavat ansiokkaasti suomalaista maidontuotantoa, mutta kiitos laatumaidosta kuuluu samalla koko valiolaiselle tuottajaväelle. Maidon laatu oli viime vuonna ennätysmäisen korkea. Yli 95 prosenttia maidosta kuului parhaaseen E-luokkaan. Tällaisesta raaka-aineesta kelpaa valmistaa Valiotuotteita.

22. huhtikuuta 2009

Aino Murtomaa-Niskala
Päätoimittaja

 alkuun Tekstit 2/09| Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus