Numero 2 / 2009


Kultamitalijuhlaa vietettiin 7. huhtikuuta 2009 valtioneuvoston juhlahuoneistossa
Helsingissä. Kuva Tapani Lepistö


Katso isompi kuva »

Mitalin saajat 2009 »

Kultamitalit hyvästä maidosta

Kaikkiaan 49 maitotilaa palkittiin Walter Ehrströmin säätiön kultasella mitalilla parhaan laatuluokan maidon tuottamisesta yhtäjaksoisesti 25 vuoden ajan. Mitalit luovutti maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila.

Suomalaisen maidon laatu oli viime vuonna ennätysmäisen korkea. Yli 95 prosenttia meijeriin lähetetystä maidosta oli parasta E-luokkaa. ”Tästä on vaikea enää parantaa”, totesi ministeri Sirkka-Liisa Anttila juhlapuheessaan. Hän kiitti kultamitalituottajia pitkäjänteisestä ja ammattitaitoisesta laatutyöstä ja totesi


Tekstit 2/09

Maito ja Me

Edelliset numerot

Toimitus

mitalinsaajien edustavan parhaimmalla tavalla maidontuotantoa.

”Kuluttajat osaavat sekä vaatia että arvostaa laatua ja sitä meillä on tarjolla”, hän totesi.

”Voimme olla ylpeitä maidon koko laatuketjusta alkaen laadukkaasta tuottajamaidosta, hyvistä ja turvallisista maitovalmisteista sekä edistyksellisestä tuotekehityksestä, jonka tuloksena hyvinvoinnistaan kiinnostuneille kuluttajille on tarjolla laaja tuotevalikoima laktoosittomia ja terveysvaikutteisia tuotteita.”

Anttila totesi maidon laatuhinnoittelun kannustavan laadun tuottamiseen koska siitä palkitaan. ”Maidontuotanto on Suomen maaseudun kivijalka. Lähes puolet maatalouden tuloista tulee maidosta. Maidontuotannolla on erittäin tärkeä merkitys koko Suomelle ja maakunnille”, hän sanoi.

Vahva laatuketju

Mitalinsaajien edustajana puhui Tuomo Anttila Jämsänkoskelta. Hän totesi mitalijuhlan ja palkinnon olevan hieno arvostuksen osoitus ja tunnustus tehdystä työstä, mutta laadun tuottamisen takana on kuitenkin maidontuottajan tahto tuottaa laadukasta, puhdasta ja turvallista maitoa suomalaisille kuluttajille. Hänen oma ohjeensa kaikille navetassa työskenteleville on lypsää sellaista maitoa, jota voi itsekin hyvillä mielin nauttia.

Tuomo Anttila totesi laatuketjun olevan yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki. Laadukas maito tarvitsee vahvan ja laadukkaan jatkojalostajan. Tämä ketju on meillä kunnossa.

Hän osoitti kiitoksensa myös maidontuottajan tärkeille yhteistyökumppaneille, lomittajille ja työntekijöille, jotka ”lypsävät tänäänkin navetoissamme mahdollistaen meille tämän juhlapäivän”.


Walter Ehrströmin säätiön kultamitalin saajat 2009


Alueosuuskunta Promilk
Kari ja Outi Husso, Karttula
Henri Remes, Vieremä
Tarja ja Markku Tuomainen, Kuopio

Kainuun Osuusmeijeri
Maijaliisa ja Erkki Kemppainen, Hyrynsalmi
Minna ja Touko Lisko, Siikajoki
Riitta ja Eero Valtanen, Kajaani

Kuusamon Osuusmeijeri
Maire ja Jari Mursu, Posio
Saini ja Jarmo Nevanperä, Kuusamo

Liperin Osuusmeijeri
Riitta ja Markku Kärki, Liperi

Osuuskunta Idän Maito
Leena ja Esko Ikonen, Lieksa
Keijo Kankkunen, Leppävirta
Senni ja Matti Paavilainen, Juva
Pasi ja Marja Tenhunen, Joroinen
Eija ja Kari Torvinen, Leppävirta

Osuuskunta Länsi-Maito
Eila Kaapu-Virolainen, Nokia
Marjatta ja Aimo Tuominen, Ikaalinen

Osuuskunta Maitosuomi
Päivi ja Tuomo Anttila, Jämsänkoski
Timo Hakalahti ja Pirjo Kaihlanen-Hakalahti, Alajärvi
Anu ja Markku Hokkanen, Saarijärvi
Lea ja Antero Hytönen, Konnevesi
Maija-Liisa ja Olli Hämäläinen, Saarijärvi
Taimi ja Esa Iivonen, Konnevesi
Ilomaan tila, Korpilahti
Kankaan tila, Kivijärvi
Heidi ja Antti Kivi-Mannila, Keuruu
Anneli ja Eero Koljonen, Viitasaari
Kotamäen tila, Uurainen
Kuusirinteen tila, Vilppula
Eliisa ja Esko Lintala, Ylistaro
Markkulan tila, Kannonkoski
Naurislahden tila, Viitasaari
Taina ja Juha Rusula, Ylistaro
Salokkaan tila, Toivakka
Hillevi ja Timo Ylikantola, Kauhava

Osuuskunta Pohjolan Maito
Matti Alaviiri, Rovaniemi
Kalevi Jestilä, Tervola
Kalliokankaan tila, Haapavesi
Maija ja Ari Kanniala, Yli-Ii
Antti Koivikko, Toholampi
Arja ja Esa Lindbom, Lestijärvi
Maria ja Paavo Perttula, Kälviä
Sari ja Matti Pirkkola, Tyrnävä
Osmo ja Raimo Reinikainen, Reisjärvi
Mailis ja Timo Tikkanen, Alavieska

Osuuskunta Tuottajain Maito
Tuula ja Seppo Hauhia, Miehikkälä
Leena ja Tuomo Hämäläinen, Pieksämäki
Maila ja Ensio Lipsanen, Sulkava
Raila ja Veikko Suomalainen, Miehikkälä
Hannele ja Jukka Tirronen, Pyhtää


 alkuun Tekstit 2/09| Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus