Numero 2 / 2007


Pekka Laaksonen aloittaa Valion toimitusjohtajana elokuussa 2007.

Pekka Laaksonen
Valion toimitusjohtajaksi

Valio Oy:n hallitus on nimittänyt Valion toimitusjohtajaksi kauppatieteiden maisteri Pekka Laaksosen, 50. Laaksonen aloittaa tehtävässä 15.8.2007.

Pekka Laaksonen on toiminut eri tehtävissä Stora Enso Oyj:ssä vuodesta 1979 lähtien, viimeksi hienopaperidivisioonan johtajana ja konsernin johtoryhmän jäsenenä.

Laaksosella on vankka kokemus suuryrityksen johtotehtävistä sekä kansainvälisillä markkinoilla


Tekstit 2/07

Maito ja Me

Edelliset numerot

Toimitus

että kotimaassa. Valion hallitus haki tehtävään henkilöä, joka johtaa ja kehittää Valio-konsernia sen nykyisen strategian pohjalta. Tavoitteena on kannattavan toiminnan kehittäminen, ei kasvu hinnalla millä hyvänsä, Valion hallituksen puheenjohtaja Antti Rauhamaa toteaa. Valion strategia perustuu vahvaan Valio brändiin, tutkimukseen ja tuotekehitykseen, kuluttajatuotteiden markkinointiin kotimarkkinaalueella, joka Suomen lisäksi käsittää Ruotsin, Baltian ja Venäjän sekä toiminnan kustannustehokkuuteen.

Toimitusjohtaja Pekka Laaksonen sanoo arvostavansa Valion toimintatapaa, joka antaa mahdollisuuden kehittää yhtiötä pitemmällä aikajänteellä kuin pörssiyhtiössä.

Valio on hieno suomalainen yhtiö, joka on saavuttanut luotettavan laadun ja innovatiivisen tutkimuksen ansiosta merkittävän aseman maailman meijeriyritysten joukossa. On haastavaa päästä johtamaan ja kehittämään yli 100-vuotiasta merkittävää yritystä tiukassa kilpailutilanteessa. Valiolla on mm. lisäarvotuotteidensa ansiosta hyvät mahdollisuudet kasvaa kannattavasti ja laajentaa tarjontaa koko kotimarkkinaalueella, Laaksonen sanoo.

 

 alkuun Tekstit 2/07| Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus