Numero 2/2007,  28. maaliskuuta


SAATIIN, MITÄ HAETTIIN. Automaattilypsy mullistaa navetan työpäivän. Matti ja Mervi Yli-Mannila valmistautuivat muutokseen huolella ja saivat, mitä halusivat. Robotin ahkeroidessa lypsyllä he keskittyvät huolehtimaan eläinten hyvinvoinnista..

Pekka Laaksonen
KTM Pekka Laaksonen aloittaa Valion toimitusjohtajana elokuussa 2007.

S i s ä l t ö

On haasteita, mutta on eväitäkin
Olisivatko itse lehmät seuraavan kampanjan aihe maitopurkeissa? Kotimaisen maidon laatua ja karjojen terveyttä on myös syytä nostaa esiin. Valion strategian toteuttamiseen tulee uutta voimaa, kun Valio sai uuden toimitusjohtajan.
Näitä asioita pohditaan nyt pääkirjoituksessa.

Omavalvonta edistää hyvää työtä
Valion alkutuotantopäällikkö suosittaa positiivista asennetta omavalvontavelvoitteeseen: se tukee kunnollista lopputulosta ja samalla syntyy ohjeisto esimerkiksi lomittajan käyttöön.

Pekka Laaksosesta Valion toimitusjohtaja
Elokuun puolivälissä Valion toimitusjohtajaksi astuu tuore mies meijeribisneksessä, mutta kouliintunut johtaja paperi- ja pakkausteollisuuden sekä metsäteollisuuden puolelta. KTM Pekka Laaksonen on tehnyt suuren osan urastaan kansainvälisillä areenoilla.

Valion tulosta tuottajille
Valio-konsernin liikevaihto vuonna 2006 oli kolme prosenttia edellisvuotista isompi, mutta konsernin tulos pieneni selvästi: Valio tasapainotti tuottajille nousseita kustannuksia maidon hinnalla.

Ei sokerin kohtaloa maidolle
On nopeasti koetettava luoda kannanottoja kaikkien vaihtoehtojen puolesta, kirjoittaa maitokiintiöiden tulevaisuudesta EDAn puheenjohtaja Veijo Meriläinen Valiosta.
Meriläinen muistuttaa sokerikeskustelusta ja sen seurauksista. -Suomalaista maitosektoria ei voi kohdalla niin brutaalilla tavalla.

Maidontuotanto


Hannu, Niina ja Tiina Toikka Nurmijärveltä markkinoivat maitoalaa. Ylläri-vasikasta he odottavat kovaa lypsäjää.
Kuva Kimmo Haimi


Tuottaja maitoalan markkinoijana
Toikan perhe lähellä suuria asutuskeskuksia Nurmijärvellä ei väsy lehmien kanssa esiintymiseen. Samalla kun Toikat tekevät maidontuotantoa ja eläinten hoitoa tunnetuksi, he ovat saalistaneet seinän täydeltä palkintoja. He ovatkin näyttelykehän konkareita.

Jalkapatit huolettavat

Tuottaja on huolissaan lehmän jalkojen nivelen seutuun ilmestyneistä pateista. Eläinlääkärin mukaan patit syntyvät useimmiten lehmän kolhiessa jalkojaan parsien rakenteisiin - niihin siis kannattaa kiinnittää huomiota. Näitä patteja lehmä ei yleensä arista.
Nivelien sisään voi myös syntyä tulehduksia ja ne ovat lehmälle kivuliaita.

Markkinointi


Pakkausuudistuksen ansiosta Valion laktoosittomat maitovalmisteet erottuvat aiempaa selkeämmin muista valmisteista.



Markkinoinnin teemasivut
Valion kehittämästä ja patentoimasta laktoosittomien maitovalmisteiden teknologiasta on tullut jättimenestys.
Suomessa laktoosittoman maitojuoman myynti on noussut kolmanneksi kevyt- ja rasvattoman maidon jälkeen.
Markkinoinnin teemasivuilla on myös runsaasti tuottatietoa. Millä keinoin puristetaan tuotantokustannukset pieniksi? Pohjalaisella tilalla tehtiin oikeat toimenpiteet siirryttäessä automaattiseen lypsyyn.
Yksi ajankohtaisista asioista on omavalvonta. Mitä se edellyttää maitotiloilla tehtävän?

Lystikki   

Lystikki on pääsiäistunnelmissa

Navetan nimipäivät   

Minkä lehmän nimipäivä on tänään?
 

 alkuun Maito ja Me | Toimitus | Edelliset numerot