Numero 2 / 2007


Tekstit 2/07

Maito ja Me

Edelliset numerot

Toimitus

Menestyksen eväät

Valion taidemaidot ja runomaidot saivat maaliskuussa jatkoa, kun maitopurkit toivat kuluttajan ruokapöytäseuraksi maidon tuottajat. Kampanjaan lupautuneet tuottajat ovat tölkkien lisäksi edustaneet työtään lukuisissa tiedotusvälineissä. Maidontuotanto on saanut paljon asiallista julkisuutta.

Ravitsemuksellisesta näkökulmasta maitoa markkinoi Maito ja Terveys ry, joka on saanut luotettavan asiantuntijan aseman ja jonka kampanjat ja tiedotteet saavat siksi mukavasti palstatilaa viestimissä. Maito ja Terveys ry on hankkinut myös vankan jalansijan kouluruokailun arvostettuna asiantuntijana.

Tässä lehdessä tutustumme Toikan perheeseen. He ja muut innostuneet karjaihmiset markkinoivat maitoalaa omalla tavallaan karjanäyttelyissä ja -kilpailuissa. Kotieläimet ovat maatalousnäyttelyiden suosituimpia kohteita ja näyttelykehän tapahtumia seuraavat sankat yleisöjoukot.

Eräs kuluttaja huomautti palautteessaan lehmien olevan varsinaisia maidon tuottajia. Olisiko siinä seuraava maitokampanjan kohde? Asiaa, luonnetta ja persoonallisuuksia parsien asukeista kyllä löytyy kampanjan aiheeksi.

Suomalainen maito on laadultaan EU:n huippua. Monesti kysytään, onko laadun eteen tehty työ pystytty hyödyntämään kaupallisesti. Valiossa on kokemusta siitä, että vientiasiakkaat ovat hyvinkin tarkkoja laadusta ja tuotteen alkuperän jäljitettävyydestä. Laatuketjun ansiosta Valio tekee kauppoja, jotka muutoin jäisivät syntymättä tai menisivät merkittävästi huonompaan hintaan.

Suomalainen kuluttaja sen sijaan on tottunut pitämään laatua itsestään selvyytenä. Vähälle huomiolle meillä jää esimerkiksi karjojen vapaus useista tarttuvista taudeista, joiden kanssa muualla joudutaan tekemään kovasti työtä. Kotimaisen maidon laatua pitää tuoda esiin. Sen arvo punnitaan tuonnin kasvaessa.

Valio sai uuden toimitusjohtajan. Hän pääsee aloittamaan pestinsä haasteelliseen ajankohtaan. Arla Ingman lisää markkinointivoimaansa Suomessa. Valiolle tärkeällä Venäjällä elintarvikekauppa kasvaa vauhdilla, mutta vielä kovempaa lisääntyy kilpailu. EU linjaa lähivuosina maatalouspolitiikkaansa mm. maitokiintiöiden jatkosta.

Valion menestyksen eväät löytyvät jatkossakin strategiasta, jonka määrätietoinen toteuttaminen ja terävöittäminen toimintaympäristön muutoksia vastaavasti jatkuu nyt uusin voimin.

28. maaliskuuta 2007
AINO MURTOMAA-NISKALA
Päätoimittaja

 alkuun Tekstit 2/07| Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus