Numero 2/2006,  29. maaliskuuta


Tukitiimi oli mukana Taina ja Heikki Häkkisen pihattohankkeessa Puumalassa. Isäntäväki otti vastaan onnitteluja avointen ovien päivänä. Kuva Arto Karila

   
Vuoden Juustomestariksi on valittu 
ensi kertaa nainen. Anja Pölönen työskentelee Valio Joensuun tehtaalla.



Valio Kerma -klubin ensimmäinen 
jäsenlehti tuli maidontuottajille maaliskuun Maito ja Me -lehden välissä.


Ida Kaarlampi Punkasalmelta ja Noora 
Riskilä Ounasvaaralta voittivat Maito ja Terveys ry:n järjestämän maitolasin alustan suunnittelukilpailun. Kuvassa Idan tietokonetyö.
S i s ä l t ö

Tukea toisilta rakentajilta
Navetan rakentaja voi saada korvaamatonta tukea samaa asiaa miettivien yhteisessä hankkeessa, ilmenee lehden teemasivuilta. Saman viestin kertoo päätoimittaja kuulleensa uuden navetan tyytyväisiltä omistajilta. Hän kannustaakin hyödyntämään pätevää neuvontaa ja suunnitteluun korvamerkittyä rahaa. Niitä on saatavissa.

Aikaa rakentamisprojektiin
Navetan rakentaja tarvitsee aikaa: suunnitteluun, itse rakentamiseen, totutteluun navetan valmistumisen jälkeiseen työhön. Valion alkutuotantopäällikkö suosittaa navetan valmistumisen lisäksi maidon laadun, määrän ja säilörehun laadun "tehovalvontaa".
   Myös alkutuotantopäällikkö katsoo, että tärkeitä ovat kollegojen kokemukset, joita saa sekä asiantuntija tiimeissä että osuuskuntien järjestämissä koulutustilaisuuksissa.

Kohtuullinen tulos Valiolta
Valio-konsernin liikevaihto ja tulos vuonna 2005 olivat pienemmät kuin edellisenä vuonna, mutta ero johtui pääosin 2004 tulleista jäätelö- ja lastenruokaliiketoimintojen myyntivoitoista. Ilman niitä vertailukelpoinen liikevaihto ja tulos kasvoivat.

Vuoden juustomestariksi Anja Pölönen
Tuotantovastaava Anja Pölönen Valion Joensuun tehtaalta on valittu Vuoden juustomestariksi.
   Vuoden juustomestari on valittu vuodesta 1984 ja Anja Pölönen on tittelin haltijana ensimmäinen nainen.

Nordic Jam räätälöi täytteitä makuineen
Valiolla on oma hillotehdas Suonenjoella, Nordic Jam Oy. Sen koko tuotanto on elintarviketeollisuudelle räätälöityjä täsmätuotteita.
   Nordic Jamilla on yli 400 tuotetta ja se kehittää tuhansia makunäytteitä vuosittain asiakkailleen, kerran jopa asiakkaan lähettämän ruisleivän maun maitotuotteelle.

Lintuinfluenssan varalle
Valion neuvontaeläinlääkäri Laura Kulkas kehottaa maitotiloja huolehtimaan maitoauton keräilyreitin puhtaudesta ja sanoo, että lintuinfluenssan uhka lisää tarvetta kiinnittää huomiota haittaeläinten ongelmiin maitotiloilla.
   Kulkas myös antaa linkkivihjeitä ohjeista viranomaisten kotisivuilla.

Maidontuotanto   


Navetan rakentamisen teemasivuilla esitellään muiden muassa lehden kansikuvassa olevan Pekka Hokkasen suomenkarjan parsinavetta. Kuva Ilkka Pietarinen.

Mihin kohtaan piikki lehmälle?
Antibioottipistos tulisi antaa kaulan lihaksistoon, vastaa Maito ja Me -lehden eläinlääkäripalstan pitäjä asiasta kysyvälle tuottajalle.
   Kaulaan pistäminen voi kuitenkin olla hankalaa ja usein penisilliinikin pistetään lapalihakseen.
   Nimimerkki Kokematon pistäjä sai nyt pistämisen perusasiat eläinlääkäriltä muidenkin luettavaksi.

Rakentaminen on yhteistyötä
Navettarakentamisen teemasivuilla ilmenee, miten monia etuja navetan rakentajalle on siitä, että hän on tekemisissä muiden rakentamista harkitsevien kanssa - tiimeissä, koulutuksessa, tilakäynneillä.
   Teemasivuilla on runsaasti esimerkkejä aina navettavanhusten modernisoinnista rakentamisen logistiikkaan ja lehmien ja hoitajien hyvinvointiin. Automaatio on arkea navetassakin. Teemasivuilla voi myös vertailla, mikä navetassa maksaa.

Lystikki   

Aprillipila ei purrut Lystikkiin

Navetan nimipäivät   

Minkä lehmän nimipäivä on tänään?
 

 alkuun Maito ja Me | Toimitus | Edelliset numerot