Numero 2/2005,  9. maaliskuuta


Kodin ruokavuosi  -julkaisun jokainen 
numero esittelee tänä vuonna yhden Valion ruokaklassikoista  Valion 100-vuotisuuden kunniaksi.

 

 


Valioristeilyllä Valion Kansainvälinen myynti esitteli Valion virolaisisa tuotantolaitoksissa valmistettuja tuotteita, Võru Juustin Atleet ja Parmisaan juustoja ja Laeva Meijerin Alma-rahaherkkuja. Lauri Betlem Valio Virosta maistatti Atleet juustoa.

S i s ä l t ö

Uutta navettatietoa luvassa
Ensi vuonna saadaan uutta tietoa navetan rakentamisesta, kerrotaan pääkirjoituksessa. Valio on mukana tutkimushankkeessa, joka tuottaa kokemustietoa lämpimistä makuuparsipihatoista tukemaan sekä navetoiden suunnittelua että maitotiloja niiden tärkeimmän investoinnin toteuttamisessa.

Kustannusjahti tuo tulosta
Kustannusten nousuun kiinnittää huomiota Valion alkutuotantojohtaja, jonka mielestä kustannuksia sietäisi maitotiloilla analysoida entistä tarkemmin. Tekeekö tila kalliita hankintoja ja mikä osuus on tilan ulkopuolella tapahtuvilla hintojen nousuilla? Kirjoittaja katsoo, että  ainakin navettarakentamisessa  hintahaarukka on suuri.

Tulospaineita tänäkin vuonna
"Hyvää tästä ei saa millään." Kommentti on Valion hallituksen puheenjohtajan Kari Inkisen hänen kirjoittaessaan CAP-reformista ja toimista sen ongelmien paikkaamiseksi.
  Maitomarkkinoilla kuitenkin aina joku pärjää ja Inkinen kysyy, miksei se olisi Valio. Siihen tarvitaan tukia näillä leveysasteilla kilpaileville maidontuottajille.

Tietoa risteilyhuvin ohessa
Maidontuottajat perheineen rentoutuivat helmikuisella Valioristeilyllä. Laivalla sai tietoa Valioryhmästä ja ammattiasioista vaihdettiin mielipiteitä kollegojen kanssa, ilmenee mukana olleiden kommenteista.

Valion tuloksen ennakkotiedot
Valio-konsernin liikevaihto viime vuonna oli isompi kuin vuoden 2003 liikevaihto. Maidon hankintaosuus nousi 82 prosenttiin. Osuuskunnille Valio maksoi maidosta 9,4 miljoonaa euroa vähemmän.
   Konsernin tulosta nostivat myyntivoitot, mutta sitä vähensivät siirrot Valion eläkekassan taseen vahvistamiseksi. Tulos jäi pienemmäksi kuin 2003, kun siitä on vähennetty myyntivoitot ja siirrot eläkekassalle.

Maidontuotanto   


Lammilaiset Viitaset rakensivat uuden parsinavetan. Valoisassa ja ilmavassa navetassa lehmät seisovat hännät 
vastakkain. Lisää navetta-asiaa Navetan rakentaminen -sivuilla.
Kuva Saara Liespuu
Vedinkuolion ennaltaehkäisy
Lehmän vedinkuolion synnystä voidaan vain arvioida, se on tavallaan vetimiin menevä sorkkakuume. Maito ja Me -lehden eläinlääkärin Kalevi Heinosen mukaan vedinkuoliota onkin syytä torjua samoin keinoin kuin sorkkakuumetta.
   Vedinkuoliota tutkitaan Eelassa. Heinonen antaa tutkijan yhteystiedot.

Navettarakentajan tietosivut
Navettarakentamisen teemasivut sisältävät runsaasti tietoa myös eläintenhoidosta ja maidontuotannosta sekä niihin tarvittavasta tekniikasta ja asiantuntemuksesta. Kilpailuttamalla navettarakentaja säästää 10-20 prosenttia ja jos rakennus onnistuu, se edesauttaa lehmän ja hoitajan hyvinvointia.


Meidän kesken   

 

Hakola keskittyy metsään
Maitotilojen määrä voi pudota yllättävänkin paljon  lähivuosina, ennakoi Seppo Hakola, joka Valion hallintoneuvoston puheenjohtajuudesta eläköidyttyään  sanoo panevansa kotitilan metsät kuntoon.
   Hakola katsoo, että Valion lähiaikojen suuri kysymys on, miten se turvaa markkina-asemansa lähialueilla. Ratkaisevassa asemassa on Venäjä.

Lystikki   

Lystikki sonnustautui Eurovision ammujaisiin

Navetan nimipäivät   

Minkä lehmän nimipäivä on tänään?
 

 alkuun Maito ja Me | Toimitus | Edelliset numerot