Rehutohtorin vastaanotto

MMT Juha Nousiainen vastaa Rehutohtorin vastaanotolla lypsykarjan ruokintaa koskeviin kysymyksiin.
Lähetä kysymyksesi Maito ja Me -lehden toimitukseen os. Maito ja Me, PL 10, 00039 Valio.
Toimituksen sähköpostiosoite: maitojame@valio.fi ja puh. 010 381 2045.

Ureatulokset heittelee

Seuraan tarkasti maidon ureatuloksia ja pyrin hyödyntämään niitä ruokinnan suunnittelussa. Se ei ole helppoa, sillä urealuvut vaihtelevat paljon. Ne ovat välillä kummallisen alhaisia tai sitten toisinaan korkeita, niin että joskus tulee mieleen, ovatko tulokset ollenkaan oikein. Mitkä tekijät sitä maidon urealukua niin paljon heittelevät? Miten urealukuja oikeastaan pitäisi tulkita?
Tarkka ruokkija

Maidon ureapitoisuuteen vaikuttavat pääasiassa rehuannoksen raakavalkuaispitoisuus ja maitonäytteenoton ajankohta suhteessa ruokinta-aikaan. Toki myös analyysimenetelmästä johtuvaa vaihtelua esiintyy. Maidon urea on peräisin verenkierron ureasta, joka puolestaan muodostuu maksassa pääosin pötsistä imeytyneestä ns. ylimääräisestä ammoniakista. Veren ureapitoisuus vaihtelee siis sen mukaan, miten lehmä on syönyt ja miten rehuvalkuaisen hajoamista pötsissä tapahtuu. Ruokintavälillä pötsin ammoniakkipitoisuus on korkeimmillaan 2-4 tuntia väkirehuruokinnasta, ja maidon ureapiikki on tästä 1-2 tuntia myöhemmin. Urea pystyy siis kulkemaan sekä verenkierrosta maitorakkuloihin että päinvastoin sen mukaan, mikä on kulloinkin veren ureapitoisuus. Näin maidon ureapitoisuus voi vaihdella aika paljonkin ruokintavälillä.

Rehuannoksen raakavalkuaispitoisuus vaikuttaa taas eniten maidon urean keskimääräiseen tasoon. Toisin sanoen maidon ureapitoisuus kuvaa aika tarkasti rehuannoksen raakavalkuaispitoisuutta, joten maidon urea on varsin hyvä valkuaisruokinnan mittari. Pötsin toiminnan kannalta maidon ureapitoisuuden miniminä pidetään noin 16 mg/dl, jolloin rehun raakavalkuaispitoisuus on luokkaa 13-14 % kuiva-aineessa. Maitotuotos taas lisääntyy aika suoraviivaisesti ureatasolle 30-35 mg/dl saakka ja senkin jälkeen hidastuen jopa tasolle 40- 45 saakka mg/dl edellyttäen, että valkuaisrehuna käytetään esim. rypsirouhetta tai vastaavaa. Samalla kuitenkin typen hyväksikäyttö huononee suoraviivaisesti. Maidon urean tavoitetaso riippuu siis siitä, minkä tavoitteen kautta asiaa tarkastellaan. Hyvä kompromissi on ehkäpä tasolla 25 mg/ dl, mutta jos karkearehussa on korkea raakavalkuaispitoisuus, voi hyvin korkean tuotoksen saavuttaminen olla tällä ureatasolla hankalaa. Toisaalta, jos karkearehussa on hyvä sulavuus ja vain kohtuullinen raakavalkuaispitoisuus, on korkeakin tuotos mahdollinen suhteellisen alhaisella maidon ureapitoisuudella.

On hyvä muistaa, että ruokinnan seurannassa maidon urea on vain yksi tekijä. Muita tärkeitä seurattavia navettamittareita ovat mm. lannan koostumus, maitotuotos ja maidon pitoisuudet, lehmien lihavuuskunto sekä erityisesti valkuaisruokinnassa lehmien tiinehtyminen. Ruokinnan muutoksia ei kannata tehdä vain yhden ureatuloksen perusteella, vaan voi laskea esimerkiksi viimeisen kuukauden tuloksista liukuva keskiarvo.Yksittäiset lehmäkohtaiset tulokset ovat myös liian epätarkkoja. Lehmäkohtaisista tuloksista voi laskea maitomäärällä painotettu keskiarvo koko karjalle tai lehmäryhmälle. Nämä keskiarvomittarit antavat varsin luotettavan pohjan ruokinnan seurannalle.