
Valion Musamaidot soivat Suomen Punaisen Ristin Nuorten turvatalojen hyväksi. Tavoitteena on levittää nuorille tietoa turvataloista ja samalla kerätä varoja niiden toimintaan.
Musamaitojen verkkosivuilta » löytyy video, sanoituskilpailu sekä lisää tietoa aiheesta.

Monen suulla kehotetaan maidontuottajia nyt vastaamaan jalostuslaitosten maidontarpeeseen. Lisää maitoa toivoo myös hankintapäällikkö Ilkka Nivari.

Maidontuottajat saavat tämänkertaisen rakennusteeman sivuilta runsaasti tietoa palveluista, jotka helpottavat tuotannon tehokkaassa ja häiriöttömässä käynnistämisessä.
Kuva Heikki Niskanen
|
S i s ä l t ö
Tärkeimmät koneet »
Navetan rakennushankkeen jälkeen on tärkeää saada eläinpaikat täyteen ja karja tuottamaan hyvälaatuista maitoa, pääkirjoituksessa todetaan. Kun raha tulee maidosta, paukut kannattaa suunnata maidon tuoton maksimointiin. Laskin ja lypsykone, nimeää päätoimittaja maitotilan tärkeimmistä koneista.
Maidon monet hinnat »
Valion alkutuotantojohtaja osoittaa, miten vaikeaa on vertailla tuottajamaidon hintoja eri maissa, ellei tiedä tarkkaan, mistä hinnasta on kyse. Hintajärjestelmät ovat monimutkaisia kaikkialla. Meillä hinta ja alan hyvät näkymät puoltavat nyt panostamista maitoon.
Maidon niukkuudesta haittaa »
Maidon niukkuus näkyy tuotantolaitosten vajaakäyttönä ja heijastuu myös Valion liikevaihtoon, kuvaa hankintajohtaja Ilkka Nivari. Maidontuotantoa on varaa lisätä reilusti. Samalla se vahvistaa Valion tilityskykyä.
Tuottajahinta nousussa »
Lehmien tuotoksen nousun pysähtyminen on Valion hallituksen puheenjohtajan mielestä huolestuttavaa ja hänkin kehottaa tuottamaan lisää maitoa. Valion tavoite on jatkaa tuottajahinnan nostoa; seuraava mahdollinen hetki siihen ajoittuu toukokuulle.
Kokkidioosi lähtee »
Emäntä pyytää eläinlääkäriltä neuvoa päästä eroon kokkidioosista pihatossa.
Lääkäri kertoo, että ripulia aiheuttavia kokkidia-alkueläimiä on aina
nautojen ympäristössä, ne säilyvät karsinoiden rakenteissa ja laitumillakin yli talven.
Lääkäri suosittaa lääkitsemään vasikat ennen siirtoa ryhmäkarsinaan ja desinfioimaan karsinan.
Seosrehu sopii, vastaa rehutohtori »
Karjakoko kaksinkertaistuu 60 lypsävään ja yksilöruokinnasta aiotaan siirtyä "tasapäistävään" seosrehuun. Hyvää säilörehua karja saa vapaasti.
Parhaiden tuotos ilmeisesti hieman vähenee ja heikoimpien
lisääntyy vaihdettaessa seosrehuun, vastaa rehutohtori. Viljan käytön lisäämistä se ei edellytä.
|