|
Maidolla voi olla monta tuottajahintaa Meillä Valioryhmässä tuottajamaitolitran hinnasta noin kaksi kolmasosaa määräytyy maidon rasva- ja valkuaispitoisuuksien perusteella. Jokaisen rasvaprosentin kymmenyksen arvo on 0,24 senttiä ja vastaavasti valkuaisprosentin kymmenyksen arvo 0,65 senttiä. Koostumuksen lisäksi maidon hintaan vaikuttaa kausihinnoittelu. Tämä vuosittain vahvistettava, kuukausikohtaisesti määritelty maidon hinnan kausiosa on korkeimmillaan syys–marraskuussa ja alimmillaan maalis–toukokuussa. Korkeimman ja alimman hinnan ero on seitsemän senttiä per litra. Hintaan vaikuttavat myös maidon laatu ja tuotantotapa. E-luokan maidosta maksetaan I-luokan perushintaiseen maitoon nähden hyvitystä kaksi senttiä per litra. II-luokan maidosta sen sijaan pidätetään 30 senttiä. Lisäksi laatusopimuksen tehneille tuottajille maksetaan laatusopimuslisää 0,5 senttiä per litra. Jos näiden tekijöiden summa poikkeaa toteutuneesta maitolitran kuukausitilityshinnasta, on siihen vielä laskettava lisähintana maksettava osuus. Näin saadaan kuukausikohtaiset tilityshinnat. Lopulliseen maidon tilityshintaan päästään, kun edelliseen lisätään vielä Valion ja osuuskunnan tuloksen perusteella seuraavan vuoden puolella maksettavat jälkitilit, joiden suuruus voi vaihdella eri osuuskunnissa. Osuuskuntakohtaisesti maidosta voidaan maksaa myös laatujälkitiliä tai laatujärjestelmälisää.
Meidän tuottajamaidon hinnoittelujärjestelmäämme voi hyvällä syyllä moittia monimutkaiseksi, mutta yhtä monimutkaisia ovat hinnoittelusysteemit useimmilla maitoalan yrityksillä eri puolilla maailmaa. Tästä syystä tuottajamaidon hintojen vertaileminen on mahdotonta, ellei tarkkaan tiedä, mistä hinnasta on kyse. Monimutkainen järjestelmä antaa mahdollisuuden ilmoittaa tarkoitushakuisesti ja perustelematta sen hinnan, joka sen hetkiseen tilanteeseen parhaiten sopii. Tuottajamaidon hintoja verrattaessa on ensimmäisenä selvitettävä tarkoitetaanko jonkun yksittäisen kuukauden tilityshintaa vai koko vuoden keskihintaa. Jos tarkoitetaan koko vuoden keskihintaa, pitää tietää ovatko siinä mukana jälkitilit. Seuraavaksi on selvitettävä ovatko laatulisät tai -vähennykset mukana. Yleensä ilmoitetaan perusluokan maidon hinta, joka meillä on noin kaksi senttiä toteutunutta alempi, koska yli 90 prosentille maidosta maksetaan E-luokan hyvitystä. On myös otettava selvää, onko kyse koostumukseltaan teoreettisesti määritellyn normimaidon – meillä rasva 4,3 prosenttia ja valkuainen 3,3 prosenttia – vai toteutuneen keskipitoisen maidon hinnasta. Samoin perustein hinnoitellusta maidoista on olemassa monenlaisia ”todellisia” hintoja.
Tuottaja saa parhaan hinnan E-luokan maidosta, jonka rasva- ja valkuaispitoisuus ovat mahdollisimman korkeat. Määrällisesti maidontuotannon huippu pitää olla tähdättynä heinä–joulukuulle ja lehmien lepokausi ajoitettuna maalis– elokuulle. Hyvää hintaa maidostaan tienaava tuottaja on tehnyt laatusopimuksen sellaisen osuuskunnan kanssa, joka pystyy maksamaan maidosta hyvän kuukausittain maksettavan ennakkohinnan lisäksi kunnollisen jälkitilin. Tämän hetkinen maidon hinta ja myönteiset maitoalan tulevaisuuden näkymät antavat uskoa alan kannattavuuteen. Nyt kannattaa panostaa maitoon! Eeva Brofeldt |
| |
Tekstit 1/08| Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus |