|
|
Kausihintaan sentin korotus alkuvuonna
Vuosi 2006 oli Valiolle menestyksekäs. Kiitos siitä sekä koko henkilökunnalle että tuottajille.
|
|
Kuluva vuosi on budjetoitu samalla kausihinnalla kuin viime vuosi, mutta päätimme maksaa sentin korotettua kausihintaa vuoden alusta. Korotus on päätetty vain alkuvuodeksi, ja sitä voidaan tarkistaa jopa kuukausittain, kun seuraamme budjetin toteutumista. Toivottavasti voimme maksaa korotettua hintaa koko vuoden. Siinä on haastetta melkoisesti, kun emme vuosisopimusneuvotteluissa saaneet korotusta maidon hintaan. Vuoden 2007 jälkitilit tulevat olemaan varmastikin viimevuotisia pienemmät. Kilpailu kovenee Kilpailu markkinoilla kovenee, kun Arla Foods osti Ingmanin. Kauppa tehtiin ensin kolmasosasta, mutta kun se nyt on saanut EU:n kilpailuviranomaisten hyväksynnän, ostanee Arla loputkin Ingmanista. Ilolla olen todennut kommentin heidän puoleltaan, että ”maitosota” on niin hyvin muistissa, ettei siihen lähdetä. Uskon Valion markkinoinnin ja myynnin hyvään varautumiseen voimakkaamman pelurin tuloon markkinoille. Meidän kaikkien maidontuottajien tulee muistaa, että Suomessa me ja kilpailija toimimme suomalaisella raaka-aineen hinnalla. Huolehtiminen hyvästä maidon tuottajahinnasta on ensiarvoisen tärkeää. Samoin meidän tulee kiinnittää entistä tarkempaa huomiota tuotantopanosten hintoihin, useimmissa niistä olemme eurooppalaisia tuottajaveljiämme heikommassa asemassa. Viimeaikaiset kaupan, lannoiteteollisuuden ja rehuteollisuuden keskittymiset luovat entistä suuremman tarpeen valvoa kustannustasoamme. Toimitusjohtajan valinta Viime vuoden marraskuun puolivälissä Valion edellinen toimitusjohtaja Harry Salonaho sanoutui irti tehtävästään. Nyt toimitusjohtajana toimii Valion hallintojohtaja ja Valion Keskinäisen Vakuutusyhtiön toimitusjohtaja Heikki Halkilahti niin kauan, kun löydämme uuden henkilön Valion peräsimeen. Asiat ovat hyvissä käsissä, hoitaahan Heikki Halkilahti tehtävää jo toisen kerran lyhyen ajan kuluessa. Kahden edellisen toimitusjohtajan kaudet jäivät vain noin kolmeen vuoteen. Se on mielestäni liian nopeasyklistä vaihtumista. Nyt, uutta johtajaa valittaessa, toivomme löytävämme henkilön, joka olisi talossa selvästi pidemmän ajan. Valitsijat tekevät parhaansa löytääkseen Valiolle hyvän johtajan. Uusi nimi saattaa olla tiedossa noin kuukauden kuluttua tämän lehden ilmestymisestä. Valoisaa kevättä ja hyvää kesää odotellessa jaksamista lypsäjille ja Valion henkilöstölle. ANTTI RAUHAMAA
|
| |
Tekstit 1/07| Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus |