Numero 1 / 2006


Tekstit 1/06

Maito ja Me

Edelliset numerot

Toimitus


Ajan hermolla 

"Vaimo vaatii juomaan pullon päivässä", totesi Valion Evolus kampanja jokin aikaa sitten. Koska suomalaiselle miehelle on helpompi juottaa pullo päivässä kuin saada häntä lääkäriin, meilläkin aloitettiin Evolus-kuuri vastaiskuksi verenpainemittarin osoittamille lukemille.

Valio perustelee tuotteidensa terveysväittämät tiukat tieteelliset kriteerit täyttävillä kliinisillä tutkimuksilla. Silti oli jännittävää seurata, tepsiikö tehojuoma oikeasti.

Ja toimihan se. Muutaman viikon viiveellä arvot alkoivat varovasti kääntyä laskusuuntaan.

Verenpaine ja sydäntaudit ovat saaneet rinnalleen uuden kansantaudin, ylipainon. 

Valion T&K toimii ajan hermolla ja on kehittänyt painonsa kanssa kamppailevien avuksi erittäin vähäkalorisen, maidon arvokkaat proteiinit, vitamiinit ja kuitu- ja kalsiumlisän sisältävän ProFeel tuoteperheen, jossa kalsium edistää rasvan polttoa ja kuitulisä pitää nälkää loitolla.

Valion kehittämään valmistusteknologiaan perustuvalle ProFeel maitojuomalle on haussa patentti.

Ajan hermoon iskee myös Valion uudistuva brändi. 

"Hyvää alusta alkaen" saa jatkokseen "Anna elämän maistua". Brändi lupaa Valio tuotteiden olevan terveellisiä ja turvallisia sekä tuottavan käyttäjilleen hyvää oloa, nautintoa ja iloa. 

Istukaamme siis ruokapöytään perheen ja ystävien kanssa. Nauttikaamme rakkaudella valmistettua ruokaa. Antakaamme elämän maistua!

Marraskuun lopussa 2005 Valioon tuli murheellinen viesti. Valion hallituksen puheenjohtaja Kari Inkinen oli kadonnut kalareissulla hyisellä Saimaalla. 

Inkisen pitkä puheenjohtajakausi osui suuren murroksen aikaan. Toimintaympäristön nopeat muutokset edellyttivät Valion toiminnan rationalisointia ja teollisuuden keskittämistä. Luottamusjohdolle päätökset tuotantolaitosten sulkemisista ja väen irtisanomisista olivat raskaita, mutta välttämättömiä. Valion hyvä kehitys on osoittanut linjan olleen oikea. 

Kari Inkinen oli pidetty henkilö sekä arvostettu, asiallinen ja harkitseva puheenjohtaja, joka tähdensi menestyvän Valion olevan sekä omistajatuottajien että henkilökunnan yhteinen etu. Sen eteen hän työskenteli tinkimättömästi. 

Kari Inkinen on poissa, mutta hänen työnsä elää Valiossa.

15. helmikuuta 2006
AINO MURTOMAA-NISKALA
Päätoimittaja

 alkuun Tekstit 1/06 | Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus