![]() Valion juuston myynti Venäjällä on kasvanut viidenneksen. Valion johtavat merkit Oltermanni ja Viola, kilpailevat Pietarilaisessa myymälässä kovassa kansainvälisessä seurassa.
|
Valion
ulkomaan myynti kasvoi kaikissa tuoteryhmissä Venäjä on vetänyt hyvin, Euroopassa hintapaineita Valion ulkomaan myynti on kasvanut tänä vuonna määrällisesti kaikissa tuoteryhmissä. Vuosi on ollut kaksijakoinen, sillä alkuvuonna markkinat olivat hyvin vaikeat, ja kesän jälkeen yllättävät muutokset maidon tuotannossa ja kotimaan kysynnässä vaikuttivat tuotteiden saatavuuteen. Ulkomaan myynnin liikevaihto kasvaa tänä vuonna kokonaisuutena kuutisen prosenttia, Valion Ulkomaan toimintojen johtaja Veijo Meriläinen sanoo. -Yleisesti katsoen markkinatilanne on ollut tänä vuonna varsin vaikea. Maitojauheen ja voin hinnat ovat olleet huonot - esimerkiksi maitojauheessa EU:n interventiovarastot täyttyivät ennen määräaikaa. Tämä on vaikuttanut Euroopassa myös juuston hintoihin. Valion myynti on toiminut vaikeassa markkinatilanteessa kuitenkin hyvin, Veijo Meriläinen sanoo. Ruotsissa myynti on kasvanut noin 15 prosenttia. |
|
Kasvu tulee Meriläisen mukaan pääosin jogurteista. Hedelmäjogurteissa Valiolla on Ruotsissa jo 25 prosentin osuus. Juustojen ulkomaanmyynti on kasvanut kuusi prosenttia. Menestyksen takana on Meriläisen mukaan Venäjän myynnin hyvä kehitys sekä Oltermannin että sulatejuuston osalta. Venäjän juustomyynnin kasvuluku on kova, yli 20 prosenttia. Rasvojen myynnin kasvu on parikymmentä prosenttia. Voituotteita myydään Meriläisen mukaan tänä vuonna ulkomaille ennätysmäärä, lähes 40 miljoonaa kiloa. Voin myynti Venäjälle on kasvanut lähes neljänneksen edellisvuodesta. Euroopan teollisuusvoissa on saavutettu hyvä kehitys etenkin Ranskassa. Teollisuusjauheissa maitojauheen myynnin kasvu on edellisvuoden varastojen purun vuoksi huimat 60 prosenttia. Heratuotteissakin kasvua on viisitoista prosenttia. Valiolle tänä vuonna tulevasta maidosta noin 39 prosenttia menee vientituotteiden valmistukseen. Suomen koko maitomäärästä se on kolmannes. Toimintatavan muutos Venäjällä onnistui Venäjän myynnin kasvun takana on paitsi markkinan ostovoiman kasvu ja olojen vakiintuminen, myös Valion toimintatavan muutos. Valio siirtyi Venäjällä omaan maahantuontiin. Muutos on Meriläisen mukaan onnistunut hyvin ja palvelukyky venäläisille on parantunut. Myyntiä on kasvattanut myös aikaisempaa suuremmat panostukset vanhoihin, tunnettuihin tuotemerkkeihin. USA:ssa Valio luopuu omasta juuston valmistuksesta ja pakkauksesta. -Tammikuun loppuun mennessä McCadam Cheesestä ollaan toivottavasti irti, Meriläinen sanoo. USA:ssa juuston kulutus on tänä vuonna hieman pienentynyt, syynä on edellissyksyn terrori-isku New Yorkissa ja sen aiheuttama pessimismi kaikessa kysynnässä. Belgiassa Valion asema on pysynyt vakaana. Myynti on siellä tänä vuonna kaksitoista prosenttia edellisvuotta suurempaa. Viron myynti on Meriläisen mukaan ollut vaikeaa paikallisten toimijoiden kilpailun vuoksi. Uudet markkinoille tuodut jälkiruoka- ja rahkatuotteet ovat kuitenkin saaneet hyvän vastaanoton. Ilahduttavaa on, että tulostavoitteet tullaan saavuttamaan. Markkinatilanne paranemassa Valio lähtee Meriläisen mukaan ulkomaan toiminnoissaan luottavaisin mielin ensi vuoteen. Markkinatilanteen uskotaan paranevan vuoden puolivälin jälkeen. Jos kysyntä kasvaa, myös hinnat paranevat. Maailmanmarkkinahinnoissa on Meriläisen mukaan nähtävissä jo nyt lievää myönteistä kehitystä. Yksi mielenkiinnon kohde ensi vuonna on Kiina. Vuoden alkupuolella siellä alkaa kuluttajatuotteiden koemarkkinointi. Myyntiin tulee sulatejuustoa ja voita.
|
| |
Sisältö | Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus |