Tavoitteena kannattava suoraviivainen maidontuotanto

Maatalouteen ja tuotanto-oikeuksiin sitoutuu paljon pääomaa. Siksi on kova haaste saada maidontuotanto kannattavaksi, Idän Maidon tuottajat Kari ja Annukka Tahvanainen Pyhäselästä sanovat. He ovat usean kehitysvaiheen kautta päätyneet suoraviivaiseen tuotantomalliin, johon kuuluvat seosrehuruokinta, kylmäpihatto nuorkarjalle ja lämminpihatto lypsäville sekä mahdollisuus automaattilypsyyn tulevaisuudessa. Peltotyöt teetetään pääasiassa ulkopuolisilla.

Nyt selkeältä näyttävä tavoite on muotoutunut vaiheittain kymmenen vuoden aikana.

Sukupolvenvaihdoksen Tahvanaiset tekivät 1989. Aineelliset lähtökohdat maidontuotannolle olivat melko tavalliset: lypsäviä 16, peltoa 26 hehtaaria.

Henkistä pääomaa, tietoa ja kokemusta, agronomi-isäntä ehti hankkia ennen tilanpitoa mm. opettajan ja neuvojan töissä. Annukka Tahvanainen toimi omassa ammatissaan tekstiilityön opettajana.

Ensimmäinen suunnitelma oli siirtyä lihantuotantoon ja jatkaa palkkatyötä, Kari Tahvanainen kertoo. Kylmäpihatto emolehmille valmistui 1991. Maidontuotanto jatkui vanhassa parsinavetassa.

Aika pian kävi selväksi, että ainakin toisen työpanos tarvitaan tilalla. Monenlaisten eläinryhmien hoitaminen päivätyön ohessa kävi työlääksi.

Ratkaisu tuli 1994 mahdollisuudesta vaihtaa lihakiintiöt maitokiintiöiksi. Päätöstä tuki lihantuotannon vaikeat näkymät tulevassa EU-jäsenyydessä, lisäksi maitokiintiö olisi pudottanut emolehmäpalkkiot pois.

Tahvanaiset päättivät keskittyä maidontuotantoon ja rakensivat 1995 lypsyaseman. Ajankohta osui EU-jäsenyyden alkuun. Investointitukipäätös tuli vasta takautuvasti. Lypsylehmät siirtyivät kylmäpihattoon. Lehmämäärää lisättiin 50-55:een.

-Kylmäpihatto sopii nuorkarjalle ja hiehoille, mutta lypsylehmille ja hoitajille se on työläs,

 Kari Tahvanainen sanoo. Eläinten ryhmittely ruokinnan mukaan oli hankalaa. Hiehoparsien puuttuessa eläimiä oli vaikea opettaa parteen. Kylminä talvina vastapoikineet, vuotavat lehmät kärsivät paleltumista.

Mielessä alkoi itää lämpimän pihaton rakentaminen ja tuotannon lisääminen lähes sataan lehmään.

Kari Tahvanainen kävi tutkimassa navetoita Keski-Euroopassa ja Pohjoismaissa. Näistä kokemuksista muotoutui näkemys 2 lypsyrobotin työmaaksi sopivasta, noin 120 lehmän yksiköstä. Tämä kokoluokka mahdollistaa olemassa olevan kylmäpihaton tarkoituksenmukaisen hyödyntämisen sekä työntekijän palkkaamisen, isäntä perustelee.

Lämminpihatto sopii lypsäville

Lämminpihatto valmistui kesäkuussa 2002 kylmäpihaton ja lypsyaseman jatkeeksi. Betonielementeistä rakennetun pihaton ulkomitat ovat 27,5 x 60 m., harjakorkeus 10 metriä. Lehmäpaikkoja on 120, kylmäpihatossa nuorkarjatilat 150 eläimelle.

Pihaton periaatteena on toiminnallinen suoraviivaisuus ja eläinten hyvinvointia lisäävät ratkaisut.

Luonnollinen ilmanvaihto tapahtuu automatiikan ohjaamana avautuvan valoharjan ja kummankin sivun yläreunassa olevien luukkujen kautta. Marraskuun pikkupakkasella pihaton lämpötila on säädetty + 8 asteeseen. Kari Tahvanaisen mukaan ilmanvaihto toimii tässä lämpötilassa optimaalisesti ja kosteus pysyy kurissa. Myös pihaton harjan ja räystään välinen korkeusero on suunniteltu ilman vaihtumista edistäväksi.

Navettailma on raikasta ja kuivan tuntuista. Ennen kaikkea huomio kiinnittyy pihaton hiljaisuuteen. Tuulettimien hurina ja vedon tuntu puuttuvat tyystin.

Valoharjasta ja ikkunoista tulee runsaasti luonnonvaloa. Pimeinä aikoina pihaton valaisevat loisteputket.

Juoma-altaat varmistavat veden saannin

Vasikat ovat 2-3 kuukautta ryhmäkarsinassa automaattijuotolla. Sen jälkeen ne siirtyvät kylmäpihattoon osakuivikepohjalle kasvamaan neljässä ryhmässä ikänsä mukaan. Noin vuoden ikäisinä ne pääsevät entisille lehmäpaikoille totuttelemaan makuuparsiin. Lämpimään pihattoon hiehot otetaan omaan ryhmäänsä 2-3 kuukautta ennen poikimista.

Sonnivasikat lähtevät välitykseen, tulevaisuudessa kaikki ternivasikoina.

Makuuparret ovat ruokintapöydän kummallakin puolella kahdessa rivissä, tunnutettavat, umpinaiset ja lypsävät omina ryhminään. Parsissa on superlonilla pehmustetut parsimatot, kuivituksena kutteri.

Käytävät ovat väljät, esimerkiksi ylikulkukäytävät ovat kolmen parren levyisiä. Seitsemän 1,5-2 metrin levyistä juoma-allasta varmistavat riittävän veden saannin. Ne on ruuhkien välttämiseksi hajautettu, samoin nuolukivet ja karjaharja.

Käytävät ovat kuvioitua betonia 3 % kaadolla. Lantaraappa kaapii ne kerran kahdessa tunnissa. Hoitokarsinoissa on betonipalkit.

Sorkkahoitaja käy 3-4 kuukauden välein jalkaongelmien ennaltaehkäisemiseksi. Poikimiset ajoitetaan tasaisesti vuoden ympäri työn ja tilankäytön tasaamiseksi.

Automaatti lypsää tulevaisuudessa

Lypsyasema on 2x3 tandem. Sen kapasiteetti alkaa olla lujilla nykyisen 60 lehmän lypsyssä. Lypsymonttua aikanaan rakennettaessa varauduttiin laajennustarpeeseen ja muutokset ovat melko helposti toteutettavissa. Suunnitelmissa on 2 x 8 tai 2 x 10 kalanruotoaseman hankinta.

Automaattilypsyn toimivuudesta Kari Tahvanainen sanoo olevansa täysin vakuuttunut. Pihaton pohjaratkaisukin mahdollistaa automaattilypsyn. Sen hankkiminen ei vain ole tilan tässä kehityskaaressa ajankohtainen, hän sanoo ja perustelee asian taloudellisilla faktoilla. -Nykyinen kiintiö täyttää yhden robotin kapasiteetin. Lisäkiintiöiden ostaminen vapailta markkinoilta toisen automaattiyksikön edellyttämään maitomäärään maksaa noin puolitoista miljoonaa vanhaa markkaa. Se on lähes yhtä paljon kuin kahden automaattilypsyaseman hankinta.

Automaattilypsyn aika tulee, kun kiintiöt on hankittu ja tuotanto pyörii täysillä, Kari Tahvanainen sanoo.

Seosrehu ruokkii taloudellisesti

Keskituotos on 9 000 kilon tietämillä. Uuden lypsylaitteiston myötä tilalla harkitaan kolmeen lypsykertaan siirtymistä. Utareen rasitus pienenisi ja tuotokset kohoaisivat, perustelee Kari Tahvanainen. Ruokinta perustuu seosrehuun. Se on kokonaisuutena yksinkertainen ratkaisu, taloudellinen ja lehmän biologiaan sopiva. Seosrehuvaunu on varmatoiminen, ohjelmointia ei tarvita, koska jakaja näkee eläinryhmät rehua jakaessaan, Kari Tahvanainen sanoo. Ruokintasuunnitelman hän tekee itse. Seosrehuasiantuntemuksessa neuvonnalla on vielä petraamista, hän sanoo.

Koko karja ruokitaan kahdella seoksella: yksi lypsyssä oleville ja toinen tunnutettaville, ummessa oleville ja nuorkarjalle.

Kari Tahvanaisen mukaan seosrehuruokinta mahdollistaa ennen kaikkea oman viljan käyttämisen taloudellisesti ja tehokkaasti. Jotkut hankkivat kioskeja täydentämään seosrehuruokintaa, mutta se on turhaa ja kallista, hän sanoo.

Peltotyöt ulkoistettu

Viljelyksessä on noin 85 hehtaaria, puoliksi omaa ja vuokrattua.

Lisäksi on lannalevityssopimuksia 150 hehtaaria lähistöllä olevien viljatilojen kanssa.

Vilja puidaan 30 hehtaarilta ja säilötään litisteenä propionihapolla. Säilörehua tehdään sekä nurmesta että uudistettavilta nurmilta kokoviljasta. Kokoviljasäilörehu sopii täyttävyytensä vuoksi hyvin nuorkarjan seokseen, Tahvanainen sanoo.

Isäntä korjaa säilörehun itse, muut peltotyöt teetetään pääsääntöisesti ulkopuolisilla. Tavoitteena on irtautua vähitellen yhteiskoneista ja siirtyä käyttämään urakoitsijoita, Kari Tahvanainen sanoo. Myös metsätyöt hän ostaa ulkoa.

Kannattavuus on kova haaste

Maatalouteen ja tuotanto-oikeuksiin sitoutuu paljon pääomaa. Tahvanainen laskee investoineensa viime vuosina 500 000 euroa eli kolme vanhaa miljoonaa pihattoon, lantalaan, laakasiiloihin, maitohuoneen laajennukseen ja sosiaalitilojen rakentamiseen. Puolitoista vuotta on palkkalistoilla ollut kolme kirvesmiestä. Edessä on vielä lypsyaseman uusiminen, rehujaevaraston ja yhden lisäsiilon rakentaminen säilörehulle. Kokoamalla kaikki rehut, säilörehua lukuun ottamatta, saman katon alle säästyy rehun sekoittamisessa aikaa, Tahvanainen selvittää rehuvaraston tarvetta. Ympärivuotinen säilörehuruokinta edellyttää kolmannen laakasiilon rakentamista entisten sekä tornin lisäksi.

Rahaa sitoutuu myös kiintiöiden ja eläinten ostoon. Tänä vuonna on hankittu 40 hiehoa ja ostot jatkuvat.

Maidontuotannon saaminen kannattavaksi on kova haaste, Kari Tahvanainen sanoo. Kaikki tuotannon järjestelyt tähtäävät siihen. -Tämä on bulkkituotantoa, jonka pitää toimia yksinkertaisesti, varmasti ja tehokkaasti.

Yksi vapaapäivä viikossa

Omat resurssit ja ajan käyttö ovat tärkeitä tekijöitä tuotannon kehittämisessä, Kari Tahvanainen sanoo. -Se pitää ottaa huomioon kaikessa suunnittelussa.

Hän vastaa alan ammattilaisena tilan johtamisesta, tuotannon suunnittelusta, "managementista". Rakentamisen kiivaina vuosina tämä rooli on entisestään korostunut. Pelkästään rahoituksen järjestäminen ja talouden hallitseminen on vienyt paljon aikaa, hän toteaa.

Annukka Tahvanainen hoitaa lypsyn. Apunaan hänellä on navettaan palkattu kokopäiväinen työntekijä, pelto- ja metsätöissä käytetään kausityövoimaa.

Pienet lapset ja iso karja on kova yhdistelmä, Annukka Tahvanainen sanoo kokemuksesta. Nyt 11-vuotias Ville, 8-vuotias Laura ja 5-vuotias Saku pärjäävät jonkun hetken keskenäänkin. Aiemmin tarvittiin lypsyn ajaksi lastenhoitaja.

Tahvanaiset viettävät joka vuosi yhteisen loman koko perheen kanssa. Siitä on pidetty kiinni myös rakentamiskiireiden ja tiukan talouden keskellä. Lapsuutta ei voi siirtää, Kari ja Annukka Tahvanainen sanovat.

Tavoitteena on järjestää työt ja tuotanto vähitellen siihen malliin, että tulevaisuudessa kumpikin voisi pitää yhden vapaapäivän viikossa, Tahvanaiset kertovat.